Kesämökillä tapahtuu

Helmi Kekkosen (s. 1982) uusin romaani Liv! kertoo parikymppisestä Liviasta, joka pitkästyy äitinsä, kahden vanhemman sisarensa ja vanhimman sisaren pojan seurassa perheen kesämökillä. Perheen isä asuu Ruotsissa uuden ihastuksensa luona, mutta on silti mukana perheen naisten puheissa. Tyttäret tietävät isän uudet kuviot jo, mutta avioliittokriisiään poteva äiti ei.

Yllättäen Liv tapaa rantakalliolla tuntemattomaan, häntä vanhemman miehen, joka houkuttelee Livin myöhempään tapaamiseen. Tarina etenee tapaamisen odotuksessa kesähuvilassa, jossa palataan myös perheen menneisiin ristiriitoihin. Sisarten vaikeudet ihmissuhteissa, äidin kokema kriisi ja loman loppuminen aiheuttavat hankausta henkilöiden kesken. Lähtiessään illan tapaamiseen Liv ei tule kertoneeksi kenellekään, minne on menossa.

Tapaaminen miehen kanssa ei suju niiden mukavien odotusten mukaan, mitä Livillä siitä on. Kirjan nimi Liv! pitää sisällään useita eri merkityksiä ja tuntuu liittyvän jokaiseen romaanissa esiintyvään henkilöön. Ihmisen pitäisi elämänsä eri vaiheissa uskaltaa elää ja hankkia kokemuksia, mutta niiden seuraukset saattavat olla arvaamattomia ja kauaskantoisia ja osavastuun kantajat voivat olla jo kaukana muualla. Omankin toiminnan vaikutusta itseen ja läheisiin pitäisi kyetä arvioimaan, olipa minkä ikäinen tahansa, voi rivien välistä lukea niin halutessaan.

Kirjan ja ruusun päivä 23.4.

Tänään, kirjan ja ruusun päivänä, joka on myös kahden klassikon, Miguel de Cervantesin ja William Shakespearen kuolinpäivä, juhlitaan kirjaa, kirjojen lukijoita ja myös kirjojen tekijänoikeuksia.

Tänä vuonna on avautumassa kuntien yhteinen valtakunnallinen e-kirjasto, yhden luukun kirjasto, josta voi lainata vapaasti e-aineistoa ja äänikirjoja ja lukea lehtiä riippumatta siitä, millä paikkakunnalla tai missä päin Suomea asuu. Kunnat liittyvät e-kirjastoon omien aikataulujensa mukaan tämän vuoden ja ensi vuoden aikana.

kuva: Kirjatimpuri

Martta Wendelin

Päivi Ahdeoja-Määtän kirjoittama elämäkerta Kultahiekkaa ihmisten poluille – Martta Wendelinin elämä kertoo taiteilija Martta Wendelinin (1893–1986) elämästä sanoin ja runsain kuvin. Monille Wendelin on tuttu esimerkiksi vanhojen Kotilieden kansien ja herttaisten postikorttien kuvittajana, ja hän omistautui intohimoisesti työlleen taiteen parissa.

Siitä, että tätä monipuolista taiteilijaa ei ole unohdettu, kertoo se, että Martta Wendelin Seura Tuusulassa pitää yllä taiteilijan arvokasta elämäntyötä. Tuusulaan valmistui myös vuonna 2022 Martta Wendelin -päiväkoti, joka palkittiin arkkitehtuurin Finlandia-palkinnolla vuonna 2023.

Ystävyyden oppimäärä

Eletään vuotta 1942 Tora e Piccillin kylässä Italiassa. Davidella, kylässä sijaitsevan sikalan omistajan pojalla, on jalassaan vamma, jonka vuoksi hän ontuu. Isä, aatteiltaan Mussolinin kannattaja, on sitä mieltä, että Davide ei tarvitse koulutusta, koska hän tulee perimään ammattinsa isältään. Kylässä asuva hieman Davidea vanhempi lukutaitoinen Terese kuitenkin opettaa Davidelle kirjaimia ja numeroita, ja kertoo hänelle lähtevänsä kylästä heti, kun siihen kykenee.

Kun kylään Mussolinin määräyksestä lähetetään Napolista juutalaisia osallistumaan maatöihin, kylän elämä menee sekaisin. Tulijoiden joukossa on nuori ja kaunis Nicolas ja hänen isänsä, jotka Davide huomaa heti. Hän oivaltaa pian, että heidän elämässään on jotain sellaista, mistä hänkin on uneksinut.

Davide ja Nicolas tutustuvat, ja pian Teresekin on mukana heidän salaisessa ystäväpiirissään. Ystävyyteen kuuluu monenlaisia asioita ja tunteita, eivätkä ne kaikki ole pelkästään mukavia. Näitä ystävyyden tasoja elämän eri vaiheissa teoksessa hienosti kuvataan.

Ystävyyden oppimäärän (Il ladro di quaderni) on kirjoittanut Napolissa syntynyt Gianni Solla (s. 1974) ja sen on suomentanut Helinä Kangas.

Didrichsenin taidemuseon kevään näyttely

Taide muuttuvassa maassa -näyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa tänä keväänä on valikoima taidetta Nordean Taidesäätiön kokoelmista. Esillä on suomalaista kansankuvausta, maisemia ja 1800- ja 1900-lukujen taiteen tyylisuuntia.

Näyttely on avoinna 10.2.–26.5.2024 välisen ajan.

Gallen-Kallela, Akseli (1865–1931): Purren valitus, 1907, kuva: Kt

Ekman Robert W. (1808–1873): Sunnuntaiaamu talonpoikaistuvassa, 1857, kuva: Kt

Hiekalle rakennettua

Jukka Viikilän (s. 1973) kolmas romaani Hiekkalinnat kertoo naisesta, joka on muuttanut Helsingistä Pärnuun. Hän on perinyt sieltä isänsä talon, jonka puolikasta hän asuu ja jossa hän kirjoittaa romaania. Nainen tapaa Pärnussa suomalaisen miehen, Juhanin, jonka kanssa aloittaa suhteen. Miehellä on perhe Helsingissä, mutta hän viettää paljon aikaa Pärnussa, koska hän rakentaa sinne taloa.

Nainen kirjoittaa koko ajan, myös tästä parhaillaan elämästään suhteesta, sen fyysisyydestä ja henkisestä tilasta. Nainen arvelee, että hänellä ei ole mahdollisuuksia miehen suhteen - ei ehkä haluakaan, mutta toisaalta hän tuntuu sijoittavan suhteeseen voimiaan niin, että tuntuu. Kirjoittaessaan hän otsikoi kuitenkin koko ajan joitakin asioita myöhempää varten, ikään kuin suhteen loppua, mutta mahdollisesti myös tulevia töitään ajatellen. Kirjoittamalla hän muistaa yllättäen pieniä asioita, joita oli jo ehtinyt unohtaa; niistähän elämä koostuu.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Helsingissä jäljellä ovat ainakin muistot. Hiekkalinnat meri on jo lukemattomat kerrat huuhtonut jäljettömiin.

Pipuna-kirjat ja lapsen kehoitsetunto

Raisa Cacciatoren ja Susanne Ingman-Fribergin kirjoittama Pipunan ikioma napa kertoo Pipuna-nimisestä tytöstä ja hänen uusista kavereistaan kesäkerhossa. Lapset käyvät metsäretkellä ja uimassa ja oppivat siinä ohessa arvostamaan omaa kehoaan ja sen suojelua. Kirjan lopussa on aikuisille tarkoitettu tiedollinen osuus kehotunteesta ja kehon suojauksen säännöistä.

Pipunan vessarauha on Raisa Cacciatoren, Susanne Ingman-Fribergin ja Henriikka Kangaskosken kertomus Pipunasta ja hänen kerhokavereistaan, nyt aiheena on vessassa käyminen ja siihen liittyvät asiat ja tavat. Myös tämän kirjan lopussa on aikuisille tarkoitettu tietopaketti lapsen kehoitsetunnon vahvistamiseksi.

Molemmat kirjat ovat selkokirjoja ja niiden eläväinen kuvitus on Osmo Pennan tekemä.

Pitkä ikävä

Örön saari kuului viime vuosisadan alussa Venäjän sotilasalueeseen. Saaren linnoitustyömaalla työskenteli vuonna 1916 vasta avioitunut Juho, joka hankki siellä rahaa kodin saamiseksi itselleen ja vaimolleen Annalle, jonka hän oli ottanut mukaansa saareen.

Inga on miehensä Antin kanssa matkustanut Örön saarelle viikonlopuksi. Antti on ollut siellä armeija-aikanaan ja Ingaa kiinnostaa Örössä suvussaan vaietun Annan tarina. Näiden kahden parin tarinat risteävät Katja Kaukosen (s. 1968) romaanissa Pitkä ikävä.

”Tuolla jossakin sinäkin kuljet yhäti vailla vastauksia, aina vain etsit. Jos maltat pysähtyä, ymmärrät, että ei ole elämää ilman suunnatonta kaipausta. Se on ollut aina sinussa, ja siltä on turha kysellä mitään, maailman tuulet vievät vastaukset mukanaan.”

Paitsi että Pitkä ikävä on tie Örössä Lyhyen ikävän ohella, sen voi tulkita teoksen teemaksi; ihmisen unelmissa syvällä asuva toive siitä, että tulisi kohdatuksi omana itsenään. Lopulta yksinäisyyteen ja siihen, että aitoa kohtaamista ei ihmisten erilaisten kokemusten vuoksi välttämättä tapahdu, jotenkin tottuu ja alkaa kerätä hyväksynnän rippeitä muualta. Onko se ihmisen osa, aina etsiä jotakin ja kaivata jonnekin? Kuinka paljon etsintä ja kaipaus voivat siirtyä sukupolvesta toiselle, teos kysyy.

Pitkä ikävä on Kaukosen romaanitrilogian kolmas osa. Muut ovat Kohina (2014) ja Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (2020).

Marijan rakkaus

Minä-kertoja, yksinäiseksi itsensä kokeva nuori mies tapaa Prahassa vuonna 1996 sarajevolaisen Marijan ja rakastuu. Pari viettää unohtumattomat kaksi viikkoa kaupungissa ja mies on jo valmis sitoutumaan Marijaan loppuelämäkseen, mutta nainen katoaa yllättäen mitään ilmoittamatta.

Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin mies kohtaa naisen uudelleen Triesten juna-asemalla. Mies, kirjailija, yrittää saada uuden romaaninsa alulle. Hän päättää matkustaa Triestestä Roomaan, kun kirjan aloittamisesta ei ala tulla mitään. Nainenkin, taidehistorioitsija, on matkalla sinne. Hänellä on ammattinsa ansiosta runsaasti tietoa taiteesta.

Roomassa mies ja nainen joutuvat palaamaan menneeseen kokemukseen Prahassa, ja siihen, mitä silloin tapahtui. Miehelle selviää Marija aiemman lähdön syy, mutta hänessä elää edelleen toivo yhteydestä. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. Kumpikin heistä on muuttunut pitkän ajan kuluessa. Jos jotain syntyy, sen on synnyttävä uusien perustuksien varaan.

”Kohtaamisen mahdollisuus oli kulkenut mukanani yhtenä niistä langoista, jotka antoivat elämälleni merkityksen. Jos jotain asiaa ajatteli riittävän usein, tapahtuiko se lopulta?”, mies pohtii.

Joel Haahtelan pienoisromaanissa Marijan rakkaus pohditaan elämän tapahtumien sisäkkäisyyttä ja pieneltäkin näyttävien asioiden ja tapahtumien yllättävän merkityksellistä syvyyttä. Johonkin suurempaan uskomisen merkitys ihmisen elämää kannattelevana voimana tulee esiin tässäkin Haahtelan teoksessa.











Valon ja pimeän sonaatit

Pariisissa pitkään asunut ja siellä kansainvälisen uran tehnyt Saara palaa maitojunalla takaisin kotikonnuilleen lähes kaiken menetettyään. Kotona odottavat äiti ja Saaran lempitäti, jotka asuvat yhteistaloudessa pienellä paikkakunnalla. Kylälle on tullut majailemaan myös outo, puhumaton mies, jonka Saara yllättäen tunnistaa lapsuuden tutukseen, lahjakkaaksi Mikaeliksi.

Saaran nuoruudessa kylällä on tapahtunut sieppaus, jonka yhteydessä katosi 13-vuotias, juuri Saaran palattuaan tunnistama Mikael. Poika löydettiin hengissä kuukausia myöhemmin, sylissään pulloon teljetty elävä kyykäärme. Poika oli muuttunut puhumattomaksi, mutta soittamista hän ei ollut jättänyt.  Kuka hänet oli kidnapannut, ja miksi? Mitä hänelle oli tapahtunut vankeuden aikana? Asiat alkavat vähitellen selvitä, kun Saara saa musiikin avulla yhteyden Mikaeliin.

Tiina Laitila Kälvemarkin uusin romaani Valon ja pimeän sonaatit etenee musiikin termien mukaan; allegro, adagio, scherzo, rondo. Kirjailija pohtii romaanissaan luovuuden merkitystä elämän vastoinkäymisten selättämisessä, helppojen valintojen tekemisen merkitystä todellisten haasteiden sijaan, ystävyyden voimaa ja ajassamme vahvana vaikuttavaa nopeitten voittojen hamuamisen painoa.

Vettä kukille

Violette Toussaint on miehensä Philippen kanssa hoitanut heidän käsiinsä uskottua hautausmaata suurella omistautumisella jo parinkymmenen vuoden ajan. Violette itse asiassa hoitaa koko homman, koska moottoripyöräilyä innokkaasti harrastavaa Philippeä työ ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän onkin yllättäen kadonnut mystisellä tavalla eikä häntä ole lähdetty etsimään.

Violette asuu hautausmaalla pienessä asunnossa ja vartioi samalla paikkaa. Hänellä on työkaverina kolme haudankaivajaa ja lisäksi hän tapaa usein myös kolmea veljestä, jotka ovat hautausurakoitsijoita. Myös isä Cédric Duras on häneen usein yhteydessä. Yhteistä heille kaikille on se, että he haluavat hautausmaan näyttävän viihtyisältä ja kukoistavan kaikin tavoin.

Lapsuudessaan kovia kokeneella Violettella on harrastus; hän pitää kirjaa kaikista hautauksista ja haudan avauksista. Merkinnöille tulee käyttöä, kun hänen kotinsa ovelle koputtaa eräänä päivänä muuan komisario, joka haluaa selvittää kuolleen äitinsä salaisuuden. Draaman aineksia syntyy sekä tästä selvitystyöstä että Philippen vaiheista.

Vettä kukille (Changer l’eau des fleurs) on kirjoittaja Valérie Perrinin (s. 1967) toinen romaani. Se sai ilmestyessään paljon huomiota ja tekeillä on muun muassa tv-sarja, kansilehdellä todetaan. Teoksen on suomentanut Saara Pääkkönen.

Unessa ja kevään valossa

Japanilaisen Sōseki Natsumen (1867–1916) teos Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia sisältää nimensä mukaisesti unikertomuksia kymmenen yön ajalta, sen lisäksi teoksen Kevätvalon tarinoita, tekstien viitteet ja suomentajan jälkisanat. Kirjailijan tuotanto on alkujaan suurelta osin ilmestynyt Asahi Shimbun -sanomalehdessä, joka on ilmestynyt Japanissa vuodesta 1879 lähtien. Teoksen suomentaja on Aleksi Järvelä.

Suomentaja Järvelä toteaa jälkisanoissaan: ”Teoksen voi hyvin lukea vain pintana, kauniina, ahdistavana, unenomaisena kuvauksena hukassa olevasta ihmisestä, mutta teksti avautuu vielä rikkaammin, jos sitä lukee oman aikansa viitekehyksessä.” Tekstien viitteet ja suomentajan jälkisanat ovatkin hyvä lisä lukijalle tämän erikoisen ja eksoottisen teoksen sisällön syvempään ymmärtämiseen.

Kai Nieminen on vuonna 1985 suomentanut Sōseki Natsumen vuodelta 1914 olevan romaanin Kokoro. (www.wikipedia.fi)

Ruokasankareista

Anni Pyykön ja Eveliina Nettin kuvakirja Venni ja Lyly – Ruokasankarit kertoo Vennistä ja hänen pehmolelustaan Lylystä. Lyly on tarkka siitä, että Venni syö lautasensa tyhjäksi eikä jätä ruokahävikkiä. Lyly tietää tarkalleen, mistä ruoka jokaisen lautaselle tulee; luonnosta. Siksi kaverukset päättävät ryhtyä ruokasankareiksi ja alkavat taistella ruokahävikkiä vastaan.

Lyly havainnollistaa Vennille esimerkiksi ruisleivän matkan pellolta leipäkauppaan ja banaanin matkan maapallon toiselta puolelta kaupan hyllylle. Lyly suosittaa erityisesti kasviksien syömisen lisäämistä, koska eläimistä peräisin olevat ruoka-aineet vaativat luonnolta niin paljon. Myös biojätteen kierrätyksestä kerrotaan havainnollisesti. Kuvitus tukee erinomaisesti näiden tärkeiden asioiden käsittelyä.

Teoksen lopussa on selkeitä ohjeita, miten hävikkiä vähennetään, vaikkapa valmistamalla hävikkiin joutuvista elintarvikkeista maistuvia välipaloja. Kirja soveltuu hyvin aikuisenkin kanssa luettavaksi ja yhteisen pohdinnan pohjaksi.

 

Kalevalan päivä 28.2.

Tinarinnat – Kalevalan naisten uudet tarinat on J. S. Meresmaan & Anni Kuu Nupposen toimittama teos, joka sisältää 22 kirjailijan ja kuvittajan modernin näkemyksen Kalevalan naisista. Jokaisen tarinan yhteydestä löytyy nykytaiteilijan kuvituskuva kertomuksen henkilöstä ja kuvaus siitä hahmosta, josta itse Kalevala kertoo.

Tiina Piilolan teos Kalevalan naiset antaa oman äänen Kalevalan myyttisille naishahmoille. Kirjassa on kiinnostavia uudelleentulkintoja. Piilolan väitöstutkimus Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli - Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita on saman aiheen äärellä.