Minä-kertoja, yksinäiseksi itsensä kokeva nuori mies tapaa Prahassa vuonna 1996 sarajevolaisen Marijan ja rakastuu. Pari viettää unohtumattomat kaksi viikkoa kaupungissa ja mies on jo valmis sitoutumaan Marijaan loppuelämäkseen, mutta nainen katoaa yllättäen mitään ilmoittamatta.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin mies kohtaa naisen uudelleen Triesten juna-asemalla. Mies, kirjailija, yrittää saada uuden romaaninsa alulle. Hän päättää matkustaa Triestestä Roomaan, kun kirjan aloittamisesta ei ala tulla mitään. Nainenkin, taidehistorioitsija, on matkalla sinne. Hänellä on ammattinsa ansiosta runsaasti tietoa taiteesta.
Roomassa mies ja nainen joutuvat palaamaan menneeseen kokemukseen Prahassa, ja siihen, mitä silloin tapahtui. Miehelle selviää Marija aiemman lähdön syy, mutta hänessä elää edelleen toivo yhteydestä. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. Kumpikin heistä on muuttunut pitkän ajan kuluessa. Jos jotain syntyy, sen on synnyttävä uusien perustuksien varaan.
”Kohtaamisen mahdollisuus oli kulkenut mukanani yhtenä niistä langoista, jotka antoivat elämälleni merkityksen. Jos jotain asiaa ajatteli riittävän usein, tapahtuiko se lopulta?”, mies pohtii.
Joel Haahtelan pienoisromaanissa Marijan rakkaus pohditaan elämän tapahtumien sisäkkäisyyttä ja pieneltäkin näyttävien asioiden ja tapahtumien yllättävän merkityksellistä syvyyttä. Johonkin suurempaan uskomisen merkitys ihmisen elämää kannattelevana voimana tulee esiin tässäkin Haahtelan teoksessa.
