Lumi-Pyryn tervetulolaulu 18.01.

Pyry, Lumi-Pyry, hei,
mistä tulitte te tänne?

- Vuoristosta Kiinan maan
ja ollaan ystävänne
vaikk' onkin rintamme lunta vaan.

Pyry, Lumi-Pyry, hei!
Miksi silmänne on mustat?
- Silmämeikit levis niin,
lähteissä kun leikittiin,

nyt täytyy pestä liiat pois.

Pyry, Lumi-Pyry, hei!
Lähdettekö joskus maasta tästä?

- Kevätajan leuto sää,
kun saapuu etelästä,
se estää meitä varmaan lähtemästä!

Alkuperäinen sanoitus ja sävellys Martti Hela: Pyry, pyry, pyry, hei!

Ingmar Bergman 100 vuotta

Tasavuosia täytti toinenkin suurmies 14.1.2018, nimittäin ruotsalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Ingmar Bergman (1918-2007). Jos ei ole aikoinaan ollut mahdollisuutta nähdä Bergmanin elokuvia, niin viimeistään television välityksellä jokainen aiheesta kiinnostunut on päässyt niihin tutustumaan. Fanny ja Alexander, Kuiskauksia ja huutoja, Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka, Naisen naamio - Persona, Syyssonaatti, Saraband, Kohtauksia eräästä avioliitosta –tv-sarja muiden muassa ovat poimintoja niistä yli 40 elokuvasta, jotka Bergman sekä käsikirjoitti että ohjasi.

Bergmanin elämää ja tuotantoa äskettäin valottaneessa haastattelussa (YLE, TV1) hänen työtoverinsa Jörn Donner puhui Bergmanista erityisen lahjakkaana ammattimiehenä, joka hallitsi täysin oman alansa. Ohjaaja itse oli todennut, että hänellä on sisimmässään suora yhteys lapsuuteensa ja sen tunnelmiin ja kokemuksiin. Aika kadehdittavaa! Kun toimittaja kysyi Donnerilta elokuvien teemoista ja niiden ahdistavuudesta, hän totesi, että Bergmanin ahdistavienkin elokuvien jälkeen katsojalle tulee puhdistunut ja vapautunut olo. Siitä voidaan olla osittain samaa mieltä, niin kummallista kuin se onkin. Kyllähän Bergmanin kertomat tarinat jäävät myös mietityttämään katsojaa, joka taitaa ollakin elokuvataiteen perimmäinen tarkoitus.

Bergman eli ja asui pitkään Fårön saarella Gotlannin pohjoispuolella. Siellä on edelleen Bergmanin rakennuttama elokuvalle omistettu, säätiöity kiinteistö, jossa kannattaa vierailla Gotlannissa käydessään. Käytiinpä siellä jokunen vuosi sitten, ja karussa paikassa näytti edelleenkin elävän bergmanilainen henki.

Bergmanin ja hänen viidennen ja viimeisen vaimonsa Ingridin (o.s. von Rosen, 1930-1995) konstailematon hautamuistomerkki on Fårön kirkkomaalla. 

Ingmar Bergman2.JPG

Topelius 14.01.2018 200 vuotta

Sakari Topelius täyttää tänään 200 vuotta, / ei häntä juhlitakaan aivan suotta. / Kun taas joskus täältä ulkomaille lähden, / niin ainaskin otan mukaan Koivun ja tähden, / tuon sadun isänmaallisen / ja ehkä pariinkin kertaan uima-altaalla luen sen. / Otan myös Maamme-kirjan - puhkiluetun - / ja kertomukset Välskärin, niin hienoon sotisopaan puetun. / Sypressit tuoksuu, kerttunen / se istuu tuolla oksalla, mä en. / Kaukaa kuuluu laulu Sylvian, / sen, joka kotimaahan kaipuun polttavan / nostaa rintaan joka turistille. / Yks laulu kuuluis myöskin varpusille, / ne jotka syönehet on kesäeinehen / ja varassa nyt ovat laupiaan ihmisen. / Kun oksalla ylimmalla /tuhanten rantain partahalla / taas istun Kangasalla / niin toivon hartahasti, että / maan silmästä jo sulais jääkyynel huurteinen.

                                            Kursivoidut tekstit Zacharias Topeliuksen tuotannosta

 

Valaita ja muita jättiläisiä

Christina Sandun esikoisteos Valas nimeltä Goliat kertoo suomalaisen äidin ja romanialaisen isän Alba-tyttären matkasta isän kotimaahan hautaamaan juuri kuollutta, Sudeksi nimettyä isoisää. Isoisän menneisyys Ceausescun ajan Romaniassa herättää sekä sukulaisissa että kyläläisissä ristiriitaisia tunteita, isoisä kun oli toiminut Securitaten miliisinä ja tällöin ilmiantanut kyläläisiä. Kylä ei unohda, eivätkä sukulaisetkaan, vaikka isoisä olikin luopunut asemastaan ja rakentanut kylään kaksi taloakin, kummallekin pojalleen. Talojen kohtalo muistuttaa kaiken haavoittuvuudesta.

Alban isä oli opiskeluaikoinaan tavannut suomalaisen naisen ja muuttanut valmistuttuaan Suomeen. Isän veljen saama lottovoitto mahdollisti sen, että veli kykeni muuttamaan perheineen jenkkeihin ja luomaan siellä oman elämänsä. Molempien miesten sydän on kuitenkin jäänyt kotiseudulle.

Paluu Romaniaan herättää kertoja Albassa paljon muistoja lapsuuden ihanista kesistä, mutta myös ikäviä muistoja ja hankalia kysymyksiä menneisyydestä. Takaumat 1960-, 1970- ja viimein 1980-luvulta kertovat tapahtumista Romaniassa. Myyttinen, lähes mätänevässä tilassa oleva valas, jota kuljetettiin Euroopassa maasta maahan ihmeellisenä nähtävyytenä ja jota myös Susi oli vienyt molemmat poikansa katsomaan, on kuvaava metafora diktatuurin ajan mädännäisyydestä, jonka kokonaan pois kitkeminen myöhemminkin on yleisesti ollut sen vallassa olleille valtioille haasteellista. 

Valas nimeltä Goliat.jpg

Valoa pimeyteen!

On hienoa, että Helsingin kaupunki on alkanut kehitellä erilaisia ilmaisia kaiken kansan yleisötapahtumia tähän härkäviikkojen ajan laahustamiseen, kuten nyt on tämä Lux Helsinki 6.-10.1.2018. Tapahtuma on houkutellut kaikenikäisiä sukankuluttajia vauvasta vaariin ja muoriin ja jopa lemmikkieläimiin Lux Helsingin valofestivaalia ihmettelemään ja iltakävelylle Helsingin kauneimpiin kaupunginosiin. Mitäs muuta kivaa vielä keksittäisiin Lux Helsingin lisäksi laskiaista odotellessa?

Lux1.jpg
Lux5.jpg
Lux6.jpg
Lux2.jpg
Lux4.jpg

Lasimaalaus

Te värit nöyrät, odotusta täynnä, / näin käsin varovin ja varmoin sentään
ma teidät lasipintaan levitän.
Maailman suuren meren siihen maalaan, / sen suuren meren, josta vihrein hiuksin
maanosat niinkuin unet nousevat.
Ja niitten halki tummat joet ujuu, / ja kaupunkeja kohoaa ja vaipuu,
ja vuoret kulkee ruskein juovaviitoin, / ne ruskein viitoin mereen vaeltaa.

Ma linnun maalaan kaikki laulut suussaan / ja kalan kaikki vedet hartioillaan
ja karhun kaikki raivo kämmenessään
ja käärmeen kaikki myrkky kielellään. / Ja vielä aivan pienen kukan maalaan,
kuin uinuis siinä keväät tulevaiset
ja sateen siunaus ja päivän lämpö / ja siemen sataan kukkaspolveen uuteen.

Ma sitten siveltimeen hienoon tartun, / hopeaväriin viileään sen kastan
ja rantein herkin kaiken yli maalaan / ma verkon olevaista kietovan.
Maan pinnasta sen ytimiin se tunkee / ja karhun kämmenestä kulkee kukkaan,
kalliohuiput laaksoihin se liittää / ja raunioihin nuoret kaupungit.
Ei mikään irrallaan voi mistään olla, / ei mikään milloinkaan voi olla toisin,
ja ikuinen on kaiken yhteys.

Niin viimein auringolle sanon: paista! / Ja leimahtaen herää värit valmiit,
niin että alla joka muodon selvän / näät tuhat merkitystä suunnatonta
ja hetken huiman edessäsi aukee / maailma niinkuin alku-unessas!

                                                                  Aila Meriluoto, Lasimaalaus

Lasimaalaus2.JPG

Historiaa hauskasti

Mauri Kunnaksen uusin kuvateos Koiramäen Suomen historia on verraton lukupaketti ja ennen kaikkea virkistävä tietoteos sekä aikuisille että lapsille. Aikuisen kanssa tätä kirjaa onkin ainakin pienimpien parasta lukea. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle uskonpuhdistuksesta ja Kustaa Vaasan ajoista 1500-luvulta ja kertovat tärkeimmistä tapahtumista ja uudistuksista Suomen historiassa aina 1800-luvulle Suomen sotaan ja Vänrikki Stoolin tarinoiden ilmestymiseen saakka, tietenkin Koiramäen herkullisin kuvin.

Eipä ole ihan äsken tullut vastaan näin herkullista historiateosta, joka autenttisen kuvamaailmansa ohella kertoo hauskoja kaskuja ja sattumuksia kyseisestä ajasta ja silti pysyy asiassa historiallisten tietojen osalta. Kirjan esipuheessa kirjailija kiittääkin Mirkka Lappalaista ja muita historiantuntijoita, jotka ovat auttaneet kirjan historiallisissa faktoissa.

Olisikohan viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa voitu mitenkään ajatella annettavaksi tälle kirjalle ja samalla koko Mauri Kunnaksen elämäntyölle, hänen tuotantonsa kun hakee omassa kategoriassaan jo vertaistaan? Kunnas on jo tätä viimevuotista ehdokkuutta aiemmin ollut ehdolla myös Astrid Lindgrenin muistopalkinnon saajaksi.

 

Koiramäen Suomen historia.jpg

Antoisaa uutta vuotta!

Vanha kansa uskoi, että uudenvuodenyönä olivat noidat ja muut huithapelit liikkeellä ja sen vuoksi piti tehdä taikoja tai erilaisia toimia, jotta eivät nuo pahikset omalle pihalle eksyisi. Sen vuoksi ammuskeltiin pelotteeksi rappusilla, jotta tulisi mahdollisimman paljon melua ja pauketta. Tämä tapahan on edelleenkin käytössä, nyt vain rakettien, paukkupatojen ja muun räiskeen muodossa. Tosin tulevaisuudessa paukuttelu saattaa vaihtua valolla säikyttelyksi, kun saatavilla on jo nyt lasten ja lemmikkieläinten varalta meluttomiakin raketteja.

Jos nukkui pitkään uudenvuodenaamuna, aamu-unisuus saattoi vaivata koko vuoden. Kauneus ja hyväntuulisuus oli taattu koko vuodeksi, jos pukeutui kauniisti uudenvuoden vaihteessa.

Parempaa puoliskoakin etsittiin monin eri tavoin ja toiveikkaana. Jos aattoiltana söi yhdeksän suolamuikkua, niin tuleva siippa toi unessa vettä janoiselle. Mutta jos ei tuonut, oli taatusti jano seuraavana aamuna! Joskus pantiin halko pään alle yöksi, että näkisi yöllä toiveunensa. Saattoipa olla jo nukahtamisessa oma haasteensa.

Vanha tapa oli myös nurin käännettyjen kahvikuppien kääntely keittiön pöydällä. Jokaisen kupin alla olevalla pienellä esineellä oli oma merkityksensä. Tässä ennustuksessa voisi siis hyvin piilottaa myös pöydällä olevat leivänmurut kupin alle ja luvata runsaita ruokajuhlia seuraavalle vuodelle.

Uudenvuodenpäivä oli merkittävä koko vuoden säiden ennustaja. Pakkanen ja usva olivat varoittavia merkkejä tulevasta kesästä, kirkas taivas taas lupaili hyvää marja- ja sienivuotta. Uudenvuoden lupauksista puheenollen nykyisin neuvotaan tekemään lupauksia rakentavassa hengessä, ei kielteiseen sävyyn niin kuin ennen. Huono lupaus: - En enää syö suklaata viikoittain. Hyvä lupaus: - Syön suklaata viikoittain.

Tuhansia vuosia sitten jo muinaiset kreikkalaiset tunsivat tinanvalamisen tavan, ja se on ollut yleistä Euroopassa 1700-luvulta lähtien. Tinan käyttäminenhän on jo kiellettyä sen aiheuttaman ympäristöriskin vuoksi, mutta tilalle on tullut sulatettu mehiläisvaha tai tali, joka ajanee melkein saman asian. Jähmettyneen valoksen seinälle heittämää varjoa tarkastellessaan kannattaa ajatella positiivisesti itsestään ja muistakin eläjistä, niin koko vuodesta tulee varmasti nousujohteinen. Antoisaa uutta vuotta!

                                                           Seljavaara, Anu-Kärjä, Päivi (toim.), Juhlat alkakoot!

uusivuosi2018.jpg

Kosteutta kotinurkissa

Poliittiset päättäjät saivat suuressa viisaudessaan juuri äskettäin aikaan sen, että ensi vuoden 2018 alusta ruokakauppojen alkoholituotteiden 4,5 promillen raja nousee 5,5:en ja myös velaksi myynnin rajoitus poistuu muiden helpotusten ohessa. Eivät tainneet päättäjät ihan ymmärtää, minkä karhunpalveluksen he tekivät osalle suomalaisista perheistä, kun he näin vapauttivat kansan turhista rajoitteista ja luottivat kansan kykyyn huolehtia omasta juomisestaan. Kahden suuren ja monissa perheissä myös kostean juhlan välimaastossa onkin nyt aihetta lukea, mitä Ani Kellomäen Kosteusvaurioita, Kasvukertomuksia pullon juurelta – teoksessa puhutaan alkoholismista perheen sisällä ja kaikesta siitä, mitä se pitää sisällään ja millaisia vaikutuksia sillä on jokaisen perheenjäsenen elämään sekä lapsuudessa että myöhemmin aikuisiällä.

Kellomäki itsekin on kokenut kostean lapsuuden, joten hän tietänee, mistä kirjoittaa. Alku näille kertomuksille lähti siitä, että kirjoittaja piti Internetissä omaa blogia, jota lukijat saattoivat kommentoida. Tavallista lukijoiden tarinoissa on se, että perheet, usein isovanhempia myöten, pyrkivät salaamaan jonkin perheenjäsenen liiallisen alkoholin käytön ja yrittivät pitää kulissia pystyssä viimeiseen saakka. Kirjoittajan mukaan tälläkin hetkellä noin 65 000-70 000 lapsella on ainakin yksi päihdeongelmainen huoltaja. Näissä tapauksissa ei siis puhuta enää sofistikoituneista ja harkituista viinien ja oluiden maisteluista, joskin itse ongelma saattaa saada jopa niistä alkunsa.

Kellomäki on koonnut henkilöhaastattelut vuosina 2014-2016 sekä kasvokkain että kirjeitse. Kolmeen osaan jakautuvassa kirjassaan kirjoittaja paneutuu ensin suomalaiseen alkoholinkäyttöön ja kosteissa perheissä eläneiden ihmisten lapsuuskokemuksiin. Toisessa osassa aiheena on, miten alkoholismin sävyttämä lapsuus on vaikuttanut näiden ihmisten aikuisuuteen ja sen haasteisiin. Kolmas osa pohtii, miten voisi saada etäisyyttä lapsuuden ikäviin kokemuksiin ja olisiko mahdollista antaa vanhemmilleen jopa anteeksi ja millä tavoin.

Tämän kirjan soisi kuluvan ilman muuta kaikissa, mutta erityisesti vastuunsa tuntevien poliitikkojen käsissä. Alkoholismi on vaikutuksiltaan lopulta koko perheen sairaus eikä se ole riippuvainen yhteiskuntaluokasta. Siitä paraneminen on hidasta, mutta onneksi usein myös mahdollista, jos toimeen tartutaan. Hoito on kuitenkin kallista sekä yksilölle että yhteiskunnalle ja vaatii terapeuttista apua koko perheelle, ei vain ongelmakäyttäjälle itselleen.

Kosteusvaurioita.jpg

Hevosmiesten päivänä 26.12.

Juokse sinä humma, / kun tuo taivas on niin tumma / ja taival on pitkänlainen.
Eihän se tyttö minun kyytiini tullut, / kun olen poika hurjanlainen.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.

Juokse sinä humma, / kun tuo taivas on niin tumma / ja kahden tässä hiljaa mennään.
Humma on poijalla ainoa aarre, / ja sellaista ei ole kellään.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.

Juokse sinä humma, / kun tuo taivas on niin tumma, / ja varjot ne tietäni peittää.
Maantieltä hiljaa mun lauluni kuuluu, / ja Liinukka harjaa heittää.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.

Juokse sinä humma, / kun tuo taivas on niin tumma, / ja tiuku on aisan alla.
Voi kuinka pieninä palasina onkaan / mun leipäni maailmalla.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.

Juokse sinä humma, / kun tuo taivas on niin tumma, / ja metsässä huokaa tuuli.
Maantien mutkassa pieni on tölli, / ja siellä on kirsikkahuuli.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.
Hummani hei, hummani hei, seisahda hummani hei.

                             Kansansävelmä / Tapio Rautavaara: Juokse sinä humma

 

Juokse sinä humma.jpg

Hyvää joulua!

Joulu-ilta

Sumunen ilma vuorilla väikkyy, raskaasti pilvet käy,
hengittää kostee, suojanen tuuli
himmeäs männistös,
toki riemu lemmekäs
himmeydes hymyilee
kuin hääjuhla synkeäs yössä:
tullut on joulu-ilta.

Huoneesta loistaa valkeus hauska
vastahan kulkijan,
hedelmii vuoden ahkerast työstä

tornina seisoovi
pöytävaatteel valkeal
vierahille tarjona,
ja laattial kiiltävät oljet
leimues iltapystyn.

Pöydässä istuu asujat kaikki
huoneessa loistavas,
kellenkään määrää eteen ei panna

lahjoista taivahan;
kaikki yhtä ansainneet,
kaikki tässä vierahat;
ja koska he pöydästä käyvät,
pauhaavat jouluvirret.

Veisaavi nuori, veisaavi vanha,
kuultelee hartaast laps;
Sionin juhlasta veisunsa kaikuu,
ihmeestä suurimmast,

sankarista seimessä Bethlehemin kaupungis
ja silmissä kyynele loistaa
kuultelevalla lapsel.

Heikenee vihdoin valkean loiste,
virsi myös vaikenee,

äänettä kauvan istuvat kaikki
vakaasti miettien
tulisian hohtaes,
punahiilen himmetes;
ja lepohon käyvät he viimein
vuoteelle olkiselle.

Korkea juhla, ihana ilta
oljilla kultasil,
valossa valkeen, ilosen liekin
sumusen yösen kohdus!

Ken sua taitaa unohtaa?
Ken sun virttes kaikunaa?
Ken lapsukaist äitinsä helmas
vajassa Bethlehemin?

Aleksis Kivi: Joulu-ilta

jouutähdet.jpg

Lapsen uni

Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle -
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!
Ja me mentiin. Ja siellä istui Jumala.
Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle.
Ja se vasta maistui!
Ja Jumala sanoi: lihaa aina vaan
köyhille lapsille,

ja leivoksia päälle,
ja  j ä ä t e l ö ä !
ja kaikki söi.
Ja kaikkien vatsat inisivät tyytymyksestä.
Ja Jumala sanoi:
kuka siellä niin kauniisti laulaa?

                                   Elmer Diktonius, Lapsen uni, 1956

 

 

Ajatuksia taakkasiirtymästä

Pirkko Siltalan esseekokoelma Taakkasiirtymä - Trauman siirto yli sukupolvien käsittelee erittäin kiinnostavan ajattelijan, psykoanalyytikko Martti Siiralan (1922-2008) ajattelun keskeistä perusrakennelmaa, taakkasiirtymää. Martti Siirala itse kuvaa sitä esimerkiksi Yrjö Uurtimon kirjoittamassa kirjassa On puhuttava siitä, mistä vaikenemme (2000). Martti Siirala loi käsitteen taakkasiirtymä jo 1960-luvulla.

Martti Siiralan oman määritelmän mukaan ”kun ihmisen elämään – kasvuun, kehitykseen, keskinäiseen ihmisenä olemiseen – kuuluva perustava haaste tulee sivuutetuksi, eikä kohdatuksi, siitä seuraa taakka. Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi”.

Pirkko Siltalan esseekokoelman mukaan ”Taakkasiirtymäksi kutsutaan vaimennettujen ja työstämättömien traumaattisten kokemusten siirtyvää perintöä sukupolvelta toiselle. Nykyisin samaa ilmiötä kuvataan ylisukupolvisina traumoina.” Toisaalta taakkasiirtymät Siltalan mukaan ”sisältävät myös arvokkaita henkisiä, luovia ja korvaamattomia voimavaroja sukupolvesta toiseen” siinä tapauksessa, että kokemukset siirtyvät rakentavasti seuraavalle sukupolvelle tai jos ne saadaan jollain tapaa luovuuden palvelukseen.

Siltalan kirjassa puhutaan sukupolvien ketjuissa kulkevista jakamattomista, vaietuista kokemuksista, myös kirjallisuuden kuvaamista siirtymistä ja muiden muassa Oidipus- ja Kullervo-myytistä. Ja lohtuakin on tarjolla; jos ylisukupolvista taakkaa kantava yksilö pystyy kohtaamaan ja työstämään tätä asiaa, hän voi vihdoin vapautua sen painolastista eikä sitä tarvitse siirtää enää seuraavan sukupolven kannettavaksi. Siltalan ja myös Uurtimon kirjaan kannattaa tarttua, jos haluaa saada hetken helpotuksen jouluhässäkkään ja rauhoittaa mielensä ihan vain joulun odotukseen ja sen varsinaiseen sanomaan.

Yrjö Uurtimo: On puhuttava siitä mistä vaikenemme - Martti Siiralan ajatuksia elämästä

Yrjö Uurtimo: On puhuttava siitä mistä vaikenemme - Martti Siiralan ajatuksia elämästä

Pohojalaasvitsejä

Uudenuutukaisessa sarjassamme ’Maakunta kykenee itseironiaan’ esitellään nyt otteita Eija ja Jukka Kuusiston kokoamasta Etelä-pohojalaanen vitsikirja – Parahaat etelä-pohojalaaset jutut -kirjasta.

Ku Matilta kysyttihin,  mikä oli saanu avioliiton kestämähän jo 40 vuotta, ku niin monet muut on jo eronnu, Matti vastas: - Myönteenen asenne, kumpikin meistä uskoo joka päivä, jotta toinen parantaa tapansa huomenna.

Tunisian presidentti Bourguiba oli ollu vieraalulla Suomes. Yleisrarion toimittaja haastatteli ihmisiä eri puolilla Suomea. Reportteri tapas Laihian emännän maantiellä ja tierusteli: - Kuka on Bourguiba? Emäntä mietti hetken ja vastas: - Ei täälä Laihian Jokisalos oo, eikä tiemmä Ilimajoen Huissillakaan.

Kainaston mummaa vietihin vanhas keskussairaalas hissillä röntgeniin. Kun natiseva hissi pysähtyy, kysyy mumma helepottuneena: - Jokos se kuva ny tuli?

- Mikä yhteensattuma, sanoo Kauhavan muori ukollensa. – Sinä unohrit mun syntymäpäivän ja mä unohrin laittaa sulle ruokaa.

Laihialaanen oli torilla huonolla päällä. Hänellä oli täysosuma lotos heti ensimmääses sarakkees ja hän kun oli täyttäny koko kupongin.

Lääkäri käski ylipainoosta isäntää laihruttamahan. - No kyllä näistä kiloosta pääsöö, mutta mihinkä mä tämän nahan paan, vastas isäntä.

Tuomaksen toristus oli ollu tosi huono. Opettaja kysyi syksyllä, mitä kotona oli sanottu. - Emmä ny mitenkään haluaasi pelijätellä opettajaa, mutta isä sanoo tietävänsä jonku, jolle antaa kunnon selekäsaunan, jos mun numeroni eivät parane.

Mihinkä Pohojanmaalla päättyy sukukokoukset? - Poliisin väliintulohon.

Kuka keksi kuparilangan? - Kaks laihialaasta, jotka löysi kuparipennin samahan aikahan.

Äitee opasti Mietaan Jussia, joka oli lähärös ensimmääselle hiihtoleirille: - Muista sitte laittaa puhtahat sukat jalakahas joka päivä. Neljäntenä päivänä Jussi ei enää saanu monoja jalakahansa.

Pohojalaasmiäs oli ollu tappelus, saanu puukosta ja makas leikkauspöyrällä. - Ei tartte parsia niin tarkkahan, sanoo miäs lääkärille. – Mä mee juhulihin huomennakin.

Laihialaases koulus opettaja kysyi pikku-Villeltä: - Jos sulla on kahareksan eurua ja menetät niistä kolome, niin mitä sulle jää? - Viisi eurua ja koko kylän syvä halaveksunta.

Pohojalaanen vitsikirja.jpg

Luonto parantaa - usko tai älä

Toimittaja ja luontovalokuvaaja Tea Karvinen oli keksaissut itselleen työlään mutta hauskan tehtävän; hän oli kiertänyt seitsemän vuoden aikana kaikki Suomen 40 kansallispuistoa, ajanut sen vuoksi 140 000 kilometriä autolla, viettänyt vuodesta 200 matkapäivää ja rymynnyt kansallispuistoissa yli 700 päivää, jonka lisäksi tulivat tietenkin kaikki haastattelut ja kyselyt ja materiaalin työstäminen ja editointi. Tämän kaiken mainitun lopputulemana on tänä vuonna ilmestynyt kirja Kansallispuistot – maamme luonnon helmet, jota kyllä kelpaa esitellä.

Kirjan tekstit ja kuvat pyrkivät sen tekijän mukaan varsinaisista matkailuoppaiden reitti- ja yöpymisohjeista poiketen olemaan innoittajina siihen, että mahdollisimman moni kynnelle kykenevä lähtisi tutustumaan näihin upeisiin maisemiin ja saamaan sieltä lohtua ja mielenrauhaa. Tuorein näistä kansallispuistoista on Hossan kansallispuisto Kainuussa, ja se perustettiin Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi tänä vuonna.

Itsekin joissakin kansallispuistossa vierailleena Kirjatimpuri loihe toteamaan, että näitä puistoja onkin mukavan paljon – ja ne ovat sijoittuneet melko hyvin pitkin Suomi-neitoa – ja yllättävän onnekkaasti niitä on myös keskisessä ja eteläisessä osassa Suomea. Lisääkin tarvitaan, ilman muuta, että jälkipolvillekin jää perinnöksi jotain muuta kuin ahneen ja lyhytnäköisen toiminnan aiheuttamia luonnon raiskioita.

Kansallispuistot.jpg
Metsähallituksen karttapohja

Metsähallituksen karttapohja

Itsenäisyyspäivä 6.12. Suomi 100 vuotta

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa.
Yön uhka karkoitettu on jo pois.
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois'.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa.
Sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.

Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
pääs' seppelöimä suurten muistojen.

Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
sa että karkoitit orjuuden,
ja ettet taipunut sa sorron alle.
On aamus' alkanut, synnyinmaa.   

                                                          Veikko Antero Koskenniemi, 1940

Itspäivä.jpg

Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan aattona 5.12.

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien? Vai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien. Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen. Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin. Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen. Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen. Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien. Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

                                           Jukka Kuoppamäki, Sininen ja valkoinen

Itspäivä3.jpg
Itpäivä2.jpg