Arto Paasilinnan kirjoittama ja Raimo Sallisen upeasti kuvittama teos Sadan vuoden savotta vuodelta 2003 kuvaa lähes runolliseen sävyyn 1800-luvulta 1950-luvulle ulottunutta työmiesten ja -hevosten raadantaa savotoilla vaikeissa oloissa, kun rakentaminen ja paperitehtaat tarvitsivat raaka-ainetta lisääntyviin tarpeisiinsa.
Kirjan tarina kulkee kaskeamisen ja tervanpolton kautta varsinaiseen tukkilaiselämään. Tukkilaisromantiikan nostivat yleiseen tietoisuuteen vanhat suomalaiset elokuvat, mutta tosielämä taisi olla romantiikasta kaukana. Kun savotta saatiin päätökseensä, savottalaisen kunto saattoi kotiin mennessä olla ainakin yhtä huono kuin näännyksiin ajetun savottahevosenkin. Puhumattakaan lentojätkistä, joilla ei välttämättä ollut vakinaista asuntoa, vaan jotka jäivät tukkilaiskämpille odottamaan kesää ja pöllien uiton alkamista.
Markku Pölösen ohjaama, Veikko Huovisen kirjaan perustuva elokuva Koirankynnen leikkaaja vuodelta 2004 kuvaa sekin savottalaisten elämää 1900-luvun alkupuolen metsä-Suomessa. Sitten tulivat metsäkoneet ja savottojen työmiehet siirtyivät kuka minnekin työn perässä tai olivat kenties jo menettäneet terveytensä ja työkykynsä ankaran fyysisessä työssä. Mitähän mahtaisikaan ajatella viime vuosisadan petkele ja parkkuurauta kädessään seisova tukkilainen tästä nykyisestä tietokoneohjatusta puunpoiminnasta?
Larin-Kyösti: Vielä niitä honkia humisee, Teuvo Pakkalan näytelmään Tukkijoella, sävellys Oskar Merikanto
