10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt

Jenkkiläisen teknologiagurun, tutkijan, kirjailijan ja muusikon Jaron Lanierin teos 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt (Ten Arguments for Deleting Your Social Media Accounts Right Now, suom. Kirsimarja Tielinen) on voittanut Financial Times -lehden parhaan kirjan palkinnon vuonna 2018, joten kyllä kirjassa kait pitänee olla jotain pumpulia painavampaa sanottavaa. Jos edellinen Kirjatimpurin teksti mainitsi 10 asiaa luovuudesta, niin tämä opus kertoo siitä, miksi pitäisi häippästä someosastolta juuri nyt eikä vasta 15. päivä.

Jaron Lanierin mukaan syitä on monia, joista hän mainitsee seuraavia: 1. Vapaa tahdon menetys, 2. Nykyajan järjettömyyden vastustaminen, 3. Typeräksi leimautuminen, 4. Sanojen merkityksen katoaminen, 6. Empatiakyvyn menettäminen, 7. Onnettomaksi tuleminen, 8. Taloudellisen itsekunnioituksen menettäminen, 9. Politiikan teon mahdottomuus, ja viimeisenä vaan ei varmaan vähäisimpänä Lanier toteaa, että 10. Some vihaa sieluasi. Ymmärtääkseen, mitä otsikot pitävät sisällään, pitää tietenkin tutustua niihin tarkemmin.

Joskin Lanier on itsekin Piilaakson miehiä ja on sitä mieltä, että teknologia sinällään on auttanut paljon ihmistä, hänen argumenttinsa sosiaalisesta mediasta ovat mielenkiintoista luettavaa. Lanier puhuu behavioristisista menetelmistä – muistettaneen esimerkiksi B.F. Skinner ja Ivan Pavlov –, joita on alettu hänen mukaansa käyttää myös sosiaalisessa mediassa käyttäjiä valvomassa ja hienovaraisesti manipuloimassa ilman, että kukaan sitä edes huomaa. Lopulta on kyse riippuvuudesta, josta ei edes haluaisikaan päästä eroon.

Vaikka ei tahtoisikaan olla sosiaalisen median suhteen vainoharhainen ja päättääkin pitää tilinsä, on Lanierin mukaan syytä olla hyvin tietoinen siitä, että maailmassa on meille täysin tuntemattomia tahoja ja toimijoita, jotka pystyvät rikastumaan ja vaikuttamaan suuriin ihmisjoukkoihin tämän median avulla ilman, että nämäkään tahot edes tietävät, ketä nämä ihmiset ovat. Arkisessa muodossaan valvonta näyttää olevan vaikka sellaista, että kun tänään kirjoittaa netin hakukoneeseen jonkin haettavan asian tai sanan, jo viimeistään huomenna omille sivuille ilmestyy samaa asiaa koskevia mainoksia.

Lanierin käyttämä termi ”sumutin” tarkoittaa ”Sinun Uskomuksesi Mukautetaan Ulkopuolisten Intressien Noudattamiseen”, joka on jotain sellaista, että pilvilaskimissa on tilastoja hyödyntävä koneisto, jonka avulla voidaan arvioida suurten ihmismassojen todennäköistä käyttäytymistä ja sen perusteella päästään heidän käyttäytymisensä muokkaamiseen. Ongelma ei periaatteessa ole itse teknologia, vaan sen käyttäminen manipulointiin ja vallan ja rahan tavoitteluun. Niin että hereillä kannattaa olla tämän asian suhteen.

Lanier suosittelee -  varsinkin nuoria ihmisiä -  sulkemaan käyttäytymistä muokkaavat tilinsä vähäksi aikaa huomatakseen muutoksen, joka heissä tapahtuu, ja sen jälkeen vaikka avaamaan ne, jos itse sitä vielä haluaa. Tänä somesta vapaana aikana saattaa oppia itsestään jotain aivan uutta.

10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt.jpeg