Kaunis olet – sanon elämälle - / et ehtoisempi voisi olla, / ei sammakkoutta, satakieleyttä sinussa enemmän, / ei muurahaisen kaltaisuutta, hedelmän.
Mieliksi yritän olla sille, / mairia sitä, katsoa silmiin. / Ensimmäiseksi riennän kumartamaan sille, / nöyrä ilme kasvoillani.
Juoksen sen kiinni vasemmalta, / juoksen sen kiinni oikealta, / nousen lentoon ihastuksesta / ja putoan ihailun voimasta.
Kuinka heinäinen onkaan sirkka, / kuinka metsäinen mansikka - / en olisi uskonut sitä koskaan, / jollen olisi syntynyt.
Ei ole mitään – sanon elämälle - / jota voisin verrata sinuun. / Toista samanlaista käpyä ei tee kukaan, / ei parempaa eikä huonompaa.
Ylistetty olkoon sinun anteliaisuutesi, / kekseliäisyytesi, elinvoimasi / ja tarkkuutesi – ja mitä vielä - / sinun taikavoimasi ja noituutesi.
En halua loukata sinua, / en kiusata, en suututtaa. / Vähintään satatuhatta vuotta / olen hymylläni yrittänyt liehiä sinua.
Tarraan elämää kiinni terälehdestä: / pysähtyikö se? kuuliko se minua? / Unohtiko se edes hetken ajaksi, / edes tämän kerran – minne se on matkalla.
Wislawa Szymborska (1923-2012): Sata Szymborskaa, suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine, Allegro ma non troppo
