Kun lunta pihaan koko ajan tulla tupruttaa, / niin tulee mieleen, mitä sille tehdä saa. / Ei kolata voi sitä pihaan naapurin, / voi sopu mennä, tulla tora ankarin. / Vaan voisko siitä iglun pihaan rakentaa, / tai lumitunnelin, sen uudenlaisen, kunnostaa? / Tai voisko ladun tehdä lumeen kymmenmetrisen / ja hiihtää sitä eestaas ajan talvisen? / Ei tarttis kuntosaliin mennä hikoomaan, / kun laittais ikiomat lumet töihin likoomaan. / Vois todeta myös, että sato tämänvuotinen, / on lumesta nyt tullut runsas, ihan ilmainen. / Mut kenelle sen myydyks sais?
Vaan entäs katto, milloinka se romahtaa, / kun lumenpuottajaa et millään kiinni saa? / Voi aina hieman sorkkii reunaa rännin, / ja toivoo, että irtois lumi keveämmin, / mut varoo pitää ettei alle jää, / voi silloin littanaksi mennä pää, / ja henkikultakin on hilkullansa, / jos lumivyöry onkin iso ansa. /
Mut kaikki iloa nyt siitä saahan, / kun talvi kunnollinen saapui maahan! / Voi luistella ja hiihtää, laskee mäkee, / ja jolla silmät on, se varmaan näkee, / mitenkä kaikki löytäneet on talvitakin / ja päähän pujottaneet karvalakin / ja käteen kintaat, vanttuut mummon kutomat / ja jalkaan töppöset ne ainoot oikeat. / Niin antaa sataa, antaa sataa aina vaan, / me kyllä lumen paino sielussamme kannetaan. / Se kevyttä on moneen muuhun nähden! / Ja senpä tähden / kevään tullen muistellaan jo haikeinakin lunta / ja arvaillaan, se josko olikin vain unta? /
