Lapsen oikeuksien viikon päätteeksi vietetään Lapsen oikeuksien päivää 20.11. Lapsen oikeuksien sopimus, maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus, löytyy tiivistettynä UNICEFin sivulta oheisesta osoitteesta: https://www.unicef.fi/tyomme/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-sopimus/lapsen-oikeuksien-sopimus-tiivistettyna/
Kettu ja hiljaisuus
Kettu ja hiljaisuus kertoo ketusta, jolla on hyvin herkät korvat. Kettu kärsii melusta ja erilaisista elämän äänistä ympärillään ja yrittää suojautua niiltä. Se päättää lähteä etsimään hiljaisuutta. Reetta Niemelän kirjoittama ja Eri Shimatsukan kuvittama lämminhenkinen kirja sopii kaikenikäisille lukijoille vauvasta vaariin.
Reetta Niemelä ja Eri Shimatsuka: Kettu ja hiljaisuus
ReeaRuu
KOM-teatterissa on tänä syksynä nähtävissä Ilpo Tiihosen (1950-2021) kirjoittama musikaali ReeaRuu. Teoksen on säveltänyt Markus Fagerudd ja ohjannut Lauri Maijala. Lavastus on Janne Vasaman suunnittelema.
Ruu (Miiko Toiviainen) menettää vanhempansa ja sisarensa Reean (Ella Mettänen) onnettomuudessa ja jää orvoksi. Hänen huoltajakseen löytyy tiedemies Huitale (Juho Milonoff), jolla on kaveri, lintutieteilijä (Niko Saarela). Lasten vanhempia esittävät Vilma Melasniemi ja Niko Saarela. Musiikista vastaavat Mari Kätkä, Esko Grundström, Markku Luuppala ja Sara Puljula.
Näytelmässä puhutaan kuolemasta, surusta ja lohdutuksesta tavalla, joka on ominaista myös Ilpo Tiihosen runoudelle; reaalimaailmasta ponnistavaa, mutta jättää lempeydelle, mystiikalle ja elämän arvaamattomuudelle sille kuuluvan avaran tilan. Esityksessä voi kokea tunteiden koko skaalan ilosta suruun, rauhasta riehakkuuteen ja yksinäisyydestä yhteyteen.
Ihmiseen tutustumassa
Onhan mielenkiintoinen ja hauskasti toteutettu tämä Heather Alexanderin kirjoittama ja Andrés Lozanon kuvittama tietoteos Ihminen – 100 kysymystä ja 70 luukkua! Suomennos on Anna Kokon tekemä. Kovista kansista päätellen kirja on suunnattu nuoremmalle väelle, mutta se tarjoaa paljon mielenkiintoista luettavaa aikuisellekin. Vai kuinka moni jo ennestään tietää tai ainakaan muistaa, mikä tekee hiuksesta suoran tai kiharan tai kuinka nopeasti veri kiertää koko kehon. Kirjassa käsitellään koko fyysinen ihmiskeho: kasvot, kehonosat, luuranko, lihakset, sisäelimet, aivot, aistit, ruuansulatus ja niiden toiminta. Lopuksi vielä opastetaan, miten voisi pysytellä arjessaan mahdollisimman terveenä.
Aika matka!
Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun lasten tietokirja Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus kuulostaa kirjan nimen perusteella äkkiseltään vähän totiseltakin, mutta kun aukaisee kirjan ensimmäisen aukeaman, tuntuma muuttuu. Siellä nimittäin esitellään aikamatkalaiset Lotta ja Kasper sekä heidän mukanaan kulkevat hauskat önniäiset, Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen.
Aikamatkalaisten reitti kulkee Suomesta Tyynelle merelle Indonesiaan, sieltä Intian valtameren ja Atlantin kautta Yhdysvaltoihin, sieltä takaisin Eurooppaan ja Tanskaan, jälleen Välimeren kautta Egyptiin ja vihonviimeisenä Ranskaan ja Pariisiin. Kirja sisältää tuhdisti tietoa, joka kertoo, miten luonnon monimuotoisuus on kaventunut viimeisten vuosisatojen kuluessa. Ennen kaikkea teos välittää tietoa siitä, mitä nyt voidaan tehdä, että voidaan katkaista tämä kierre, säilyttää vielä olemassa oleva ja tehdä maapallon kannalta kestäviä ratkaisuja, jotka hyödyttävät kaikkia lajeja. Lapsen on hyvä tutustua tähän aiheeseen yhdessä aikuisen kanssa, jolloin myös kirjan havainnollinen kuvitus tulee varmasti ymmärretyksi.
Kaupunki kukaties
Vuoden 2022 ensimmäinen Pikkutimpurin kirja on Pia Krutsinin riimittelemä ja Jani Ikosen kuvittama Kaupunki kukaties. Se mennä rytmittelee pitkin kuvitteellisen kaupungin katuja; käydään kahvilassa, konsertissa, kiskalla ja ravintolassa, hautausmaalla ja tornitalossa. Pelataan pelejä, tutkitaan luontoa, tavataan tyyppejä, muiden muassa Mauri Poppanen ja Taistelukyllikki, tutustutaan Gränd Hotel Tähtitaivaaseen, käydään matseissa, merellä ja tehdään maailmanennätyksiä. Kaupungissa sattuu ja tapahtuu; kirjan idea on saada pieni ja isompikin lukija huumorin ja vekkulin runoilun varjolla innostumaan lisää lukemisesta ja riimittelystä. Jani Ikosen verevä kuvitus on tuoretta ja oivaltavaa.
Kulmikkaita kavereita
Näin Lapsen oikeuksien päivän (20.11.) merkeissä tutustuttiin Niels Valentinin kirjoittamaan ja kuvittamaan Kulmikkaat kaverit – lastenkirjasarjaan ja erityisesti kahteen niistä, Ernesti Hirvi melkein katoaa ja Hilkka Harmaahaikara kaipaa leikkikaveria. Suomennokset on tehnyt Tuulikki Halmesarka.
Sarjan selkeä kuvitus perustuu helpon näköisiin, kulmikkaiksi piirrettyihin villieläinhahmoihin, joita lapsi voi itsekin piirtää kirjan lopussa olevan yksityiskohtaisen mallin mukaan. Juonet ovat selkeitä, lasten maailmaan läheisesti liittyviä. Hilkka Harmaahaikaralla on tylsää, kun ei ole leikkikaveria. Kun sellainen löytyy, Hilkka haraa ensin vastaan, mutta innostuu sitten. Ernesti Hirvi liikkuu visusti turvallisen emonsa mukana, mutta koska kaikki maailmassa on niin kiinnostavaa, hän unohtuu tarkkailemaan ympäristöään ja luulee eksyneensä.
Hauska uusi tuttavuus on tämä kirjasarja ja innostanee perheen pienimpiä myös piirtämisen jaloon taitoon. Lukutaitoonhan kaikilla maailman lapsilla pitäisi olla ehdoton ja itsestään selvä oikeus.
Kirsi Kunnas (1924-2021)
Tiitiäinen metsäläinen / pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta, / tukka naavatappurasta, / silmät on siniset tähdet.
Tiitiäinen metsäläinen / pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa, / tuutu tuulen kartanossa, / sammuta siniset tähdet.
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuutulaulu, Tiitiäisen satupuu (1956)
Elonkorjuu
Kuuma hohtaa aurinko ja vilja kypsää on. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Isoisä hoitaa tuolla mehiläisiään. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Mummo poimii luumuja ja ruokkii porsaitaan. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Tyttö istuu penkillä ja kehrää pellavaa. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Poika leikkaa rypäleitä hiljaa hyräillen. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Nyt on tullut korjuuaika, kohta juhlitaan. / Pam-pam rumpu kaikuu, vilja kypsää on.
Elonkorjuu, unkaril. kans. säv., suom. sanat Samppa P. Asunta
Hyvää juhannusta!
Suviyö oli valkea, hiljainen. / Jo vaikeni laulut lintujen.
Sadat aarteet kukkain aarnion / ne kasteen hopeahelmiss’ on.
Vähän häilyy metsä heinien, / joku käy ohi kiurun tupasen.
Joku kulkee kautta kesäyön. / Ihan säikkyin lyö emo kiurun syön.
Emo kiuru raotti oveaan: / ”Kuka siellä? - meillä jo nukutaan.”
Kävi polkuaan neito ja onneaan / hän lauloi yöhön valkeaan.
Kukat taipui alla askelen / ja laulun onnenkylläisen.
Sydän pieni kiurun värähtää / sitä kuullen laulun helinää…
kunis sävelet hiljaa häipyy pois / kuin hopeiset tiu’ut soineet ois.
”Hän laulaa laulua armaalleen”, hymys kiuru tupaansa pienoiseen.
Yli sinisen salmen rantahan / joku souti neitoa vastahan.
Ja yö oli vaiti ja valkea niin. / Taas kiurun tuvassa nukuttiin.
Lauri Pohjanpää: Kiurun tupa, Metsän satuja, 1924
Prinsessa Pikkiriikki
Hannele Lampelan kirjoittama lasten kuvakirjasarja Prinsessa Pikkiriikistä on saanut uuden lisän Prinsessa Pikkiriikki valloittaa maailman. Kirjat ovat Ninka Reitun kuvittamia.
Pikkiriikki asuu Omenakylässä äidin, isän ja pikkuveljen, Rasittavan Urpon, kanssa. Perheellä on Makkara-niminen koira ja Pikkiriikillä sen lisäksi vielä kaksi ystävää, Pöjöläinen ja Eetu. Omenakylä on turvallinen paikka asua, mutta silti Pikkiriikki ei ole saanut vielä mennä kotipihasta yksin Omenakylälle. Vasta syntymäpäivänään hän saa lahjaksi repun ja luvan lähteä tutkimaan Omenakylää yhdessä Pöjöläisen ja Makkaran kanssa.
Matkalta löytyy uusia ystäviä; Joki-Peikko -täti sillan alta ja Mutku, Sitku ja Eiku -sisarukset hylätyn talon luota. Kaverukset käyvät herkuttelemassa Kanelikierteen tädin pullakaupassa, yhdessä kolmesta kylällä olevasta kaupasta. Kylässä he huomaavat, että jotkut aikuiset käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan, ja he päättävät perustaa prinsessakoulun aikuisille ja vähän toisilleenkin; siellä opetetaan kaikenlaisia hyviä taitoja ja tapoja, ja kukin saa olla vuorollaan opettajana, näin jokaisella säilyy hyvä mieli.
Uuno Kailas 120 vuotta 29.3.
HYTTYNEN JA MUURAHAINEN (Vanha tarina uusin sanoin.)
Kesäpäivänä, peräti hyvällä miellä, tapas hyttynen muurahaisen tiellä.
Se hyttynen hyrisi iloista virttä, ja se muurahainen raahasi hirttä.
- Mihin sellainen hoppu? – Ma rakennan pesää.
- Mitä turhia! Leikkisit. Vielä on kesää.
Ei enempi pieksänyt toinen suuta, vaan raahasi, raahasi puuta.
Ja hyttynen katseli häntä tovin. Ovat muutamat – tuumi se – tyhmiä kovin.
Kesän riemuja eivät malta ne maistaa, vaan puurtavat työssä, kun aurinko paistaa.
Mut toista on minun: en hetkiä tuhlaa, joka ainoa päivä mä vietän juhlaa.
---
Tuli ahmatti syksy ja nieli kesän, lumi peitteli muurahaisen pesän.
Mut sisällä siell’ oli lämmin olo. – Oli hyttynen kylmään kuollut, polo.
Uuno Kailas: Hyttynen ja muurahainen, Säästäjä, 1927
Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.
Ololonkos teleleillä nililinkuin meleleillä kililissan pololoikia pululussissa?
Soiva kansanlaulukirja on oikein sovelias teos näin suomalaisen kulttuurin päivän kirjaksi. Kirja sisältää Freija-yhtyeen (Arto Anttila, Maija Karhinen-Ilo, Matti Laitinen, Lassi Logrén) säestämät 35 suomalaista kansanlaulua. Kansanlaulujen aateliin ehdottomasti kuuluvien ja syvällisistä elämän perusasioista kertovien Hiluhiluhiluhilu, Hansvilivilivili, Tirlirlittiä tuiturluttia ja Hetkunketkun kelikeliketkun - rallatusten lisäksi kirjasta löytyvät juuri ne korvaan helposti tarttuvat sävelmät, joita vain toivoa saattaa. Ja eikun laulamaan! Kirjan on kuvittanut Päivi Arenius.
Tuohelan kylässä
Teokset Tuohelan kylän väki ja Kohtalon voimaa – elämää Tuohelassa ovat elämäntyönsä ihan toisella saralla, nimittäin lääketieteessä, tehneen arkkiatri Risto Pelkosen (s. 1931) käsialaa. Ne ovat saaneet alkunsa kesästä, jolloin kova myrsky oli kaatanut lähimetsässä suuria honkia ja niiden korjuun jäljiltä oli maahan jäänyt huomattava määrä ruskeita kaarnanpaloja, jotka Pelkonen oli poiminut reppuunsa ajatellen, että ehkä niille olisi jossain myöhemmin käyttöä. Ja olihan sitä ilmaantunutkin.
Pelkonen alkoi veistää lapsenlapsilleen kaarnaukkoja ja -akkoja, joilla nämä saivat kesäisin leikkiä. Niistä kehkeytyikin sitten vuosien harrastus, josta muodostui lopulta kokonainen Koivakan kunnan Tuohelan kylä asujamistoineen, joihin kuului monenlaista sukankuluttajaa ja jotka ovat päässeet myöhemmin matkailemaan maakuntiin ja jopa ulkomaille erilaisiin ITE-taiteen katselmuksiin.
Pelkosen mukaan kaarnahahmo kaarnan luonteen mukaan täytyy veistää seisoviksi; pää, vartalo ja reidet tehdään yhdestä kappaleesta, käsivarret, kädet, sääret ja jalkaterät eri paloista. Luonnossa irrallaan olevia materiaaleja voi hyödyntää: kaarnaa, tuohta, tappuraa, pellavaa ja naavaa ja lisäksi kierrätysmateriaaleja, siis kaikkea ylimääräistä, kun luodaan hahmo ja hänelle henkilöllisyys ja tarina. Huikeita ja liikuttavia elämänkohtaloita Pelkonen maalaileekin 1950-lukulaisille suojateilleen.
Terve, laskiaistiistai!
Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, / pakkasherra nurkissa jo paukuttaa. / Kaikki, jotka elää. unestansa herää, / suksin kelkoin hangelle he kiiruhtaa. / Norja suksi jalkaan, joutukaa! / Kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa? / Punaposket hohtaa, laulut soi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Terve, laskiainen, vanha ystäväinen, / lumikenkä, valkoparta huurteinen! / Sua odotimme, siksi riemuitsemme, / käyös ukko piirihin nyt kanssamme! / Kodin mäki varmaan aamulla / suksimäen parahimman tarjoaa! / Pullat sekä kahvit kutsuu, oi! / Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Hepo juokse, virkku, helkyttele tiuku, / siskot, veljet ajelulle kiiruhtaa! / Sinisilmät välkkää, laulut, naurut helkkää, / työt ja toimet hetkeksi näin unhottaa! / Siispä suksi jalkaan, joutukaa, / kukapa se ensimmäisnä kiiruhtaa! / Punaposket hohtaa, laulut soi! Laskiainen kaiken tämän riemun toi!
Terve, laskiainen, sävel: ruotsalainen kansansävelmä, sanat: S.V.
Ystävänpäivä 14.02.
Talon naurishautahan mennet / oli kuomat kurki ja kettu. / Mitäs, kasvismurkina terveellinen / kun eteen oli valmistettu!
Sanoi kettu: ”Lihaa – kun sitä ei saa - /mun terveytein ei kärsi.” / Ja kurki myönsi totuuden / ja naurista syödä järsi.
Mut kuinkas kävi: tuli kuoppahan / mies kuokkavierahaksi. / Suut auki kesken aterian / jäi noloina kuomaa kaksi.
Hyvät neuvot siin’ oli kallihit. / Oli menty kuin mentykin loukkuun. / ”Yks tuuma on luja”, sanoi kurki vaan / ja silmää iski ja koukkuun
kuin saanut ois sydänhalvauksen / heti heittihe kuolleheksi. / Ja kettukin taammas hivuuntui, / kun kurjen juonen keksi.
Peli piti: kävi kurkea kaulukseen / mies sanoin: ”Sain kurjen tuosta.” / Tämä vilkutti henkitoreissaan / vielä ketulle: ”Nyt ala juosta!”
Ja kettuko siin’ olis aikaillut! / Hui, hai, se jo juosta painaa! / Mies rynkäsi jälessä, hangelle / sen heittäin kurkivainaan.
Mut vainaja heräskin henkihin! / Pois veljet vilistivät. / ”Yks tuuma on luja”, huus kurki vaan / ja molemmat livistivät.
Mitä tämäkin tarina opettaa? Sitä vaan: mitä yksin toimin / ei aikaan saa ees viisaskaan, / se saadaan yhteisvoimin.
Lauri Pohjanpää, Metsän satuja: Yhteisvoimin
Sylvia Plath ja lastenkirjallisuus
Sylvia Plath (1932-1963) oli paitsi lyhyen elämän ja surullisen kohtalon kokenut, myös Britanniaan asumaan muuttanut ja englantilaisen runoilija Ted Hughesin kanssa avioitunut amerikkalaisen runokielen uudistaja. Joitakin Plathin runoista löytyy myös näiltä sivuilta (KT 21.08.2018, KT 20.11.2019). Runouden lisäksi Sylvia Plath oli myös lastenkirjailija, jonka teoksista kaksi on Hannu Kankaanpään suomentamia.
Sänkyjen kirja (The Bed Book) on Quentin Blaken hauskasti kuvittama runoteos, joka kertoo erilaisista mukavista sängyistä, joissa voi tehdä paljon muutakin kuin vain nukkua. Salaperäinen puku (The It-Doesn´t-Matter-Suit) kertoo Vili-nimisestä pojasta, veljessarjan nuorimmasta, joka haaveilee hienosta puvusta. Sellainen tuleekin yllättäen postissa, mutta isä ja kaikki kuusi Vilin vanhempaa veljestä haluaisivat puvun, joten Vilille meinaa jäädä luu käteen. Miten tarina päättyykään? Kirjan on kuvittanut Rotraut Susanne Berner.
Joulupukki - Tuhatvuotinen arvoitus
Mitäpä olisi joulu ilman joulupukkia, joka tuo nykyisin lahjat sekä kilteille että vähemmän kilteille lapsille ja aikuisillekin, useimmiten. Mutta mistä ihmeestä tuo joulupukki on keskuuteemme ja kansanperinteeseemme ilmestynyt? Tyhjästäkö?
Siitä on ottanut selkoa Eero Perunka tuoreessa kirjassaan Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus. Liikkeelle lähdetään Pyhän Nikolauksen tarusta noin 1700 vuotta sitten, siirrytään St. Nicolauksesta ja Sinterklaasista Santa Clausin kautta vuohipukkiin, kekri-, joulu- ja nuuttipukkiin ja meidän nykyiseen joulupukkiimme Lapin Korvatunturilla, ja pohditaan myös ’superperheen ainoan naisen’, joulupukin muorin, ja tonttujenkin osuutta tässä tarinoiden jatkumossa.
Millä tavoin hyvä ja paha pukki erosivat toisistaan? Kuinka joulupukki ajeli porollaan suomalaisten lasten sydämiin Markus-sedän aikoinaan innoittamana? Puhutaan myös jouluisen sesonkityön hankaluudesta ja joulupukin melko pitkästä loma-ajasta ja paljon muistakin tähän ilmestykseen liittyvistä asioista.
Lahjojen osuuskin on ollut eri aikoina hyvin erilainen vihtapaketista lähtien. Tekstissä kerrotaan, kuinka sotien jälkeinen ruoka-aineiden saatavuuden rajoittaminen purettiin Suomessa vähitellen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella, joten esimerkiksi sokerin ja kahvin säännöstely päättyi vasta vuoden 1954 alkupuolella. Pelonsekaisessa jännityksessä ja täpinöissä olivat tuona jouluna varmaan lasten lisäksi myös aikuiset, kun eivät voineet etukäteen olla varmoja, tuoko se pukki korviketta vai tällä kertaa ihan oikeata kahvia?
Vattumato
Sakari Topeliuksen (1818-1898) iki-ihana kertomus Vattumato sisältää tärkeitä opetuksia, kuten lähes kaikki muutkin Topeliuksen lapsille suunnatut tarinat, joihin voi halutessaan tutustua ahmimalla vaikka koko Lukemisia lapsille -kokoelman.
Vattumato kertoo kahdesta pienestä tytöstä, Ainasta ja Tessasta. Metsävadelmia puhdistaessaan tytöt löytävät vatun sisältä madon, joka ensin inhottaa heitä ja isosiskoa ja veljeä, mutta sitten tytöt päättävät pelastaa sen ja vievät madon linnuilta piiloon vattupensaan alle.
Innoissaan herkullisista marjoista tytöt lähtevät vielä kahdestaan marjaan ja kulkevat syvälle metsään, josta he löytävät mahtavan vattusaaliin. He poimivat korinsa täyteen ja vielä essun helmaankin, mutta kun on kotiinlähdön aika, tytöt huomaavatkin eksyneensä. Ei auta muu kuin jäädä metsään yöksi.
Yllättäen ihmeellisiä lahjoja ilmestyy jostakin heidän eteensä; ruokaa ja juomaa, sänkykin pellavalakanoin pedattuna. Tytöt ihmettelevät, mistä ne ilmestyivät, mutta nukkuvat silti melko huolettomina metsässä seuraavan yön. Aamulla on taas herkullinen aamiainen tarjolla. Pian paljastuu, kuka lahjat on toimittanut; vattukuningas, jonka he kiikuttivat edellisenä päivänä takaisin pusikkoon ja joka nyt palkitsee heidät siitä hyvästä. että tytöt pelastivat turvattoman luontokappaleen, vattumadoksi välillä muuntautuneen kuninkaan.
Maija Karman valloittava kuvitus tuo tähän kuvakirjaan todellisen luonnonystävän tunnelman ja sellaisen olon, että vattupuskaan menoa on nyt jo vauhdilla kiritettävä. Tänä vuonnahan saalis on ennätyksellisen runsas.
Lyyli ja karmea värinkäsitys
Lyyli pitää värittämisestä ja värikkäistä tyypeistä, mutta hän ei pidä harmaasta, mustasta ja ruskeasta, koska ne ovat hänen mielestään tylsiä värejä. Mutta sitten tapahtuu jotakin yllättävää, ja Lyyli joutuu ajattelemaan väreistä uudella tavalla. Suojavärit ovat olemassa tiettyä tarkoitusta varten, samoin huomiovärit, väreillä voi ilmaista tunteita, kuten pelkoa ja rakkautta, niillä voi tehdä taidetta, niillä voi houkutella ja luoda mielikuvia. Lyyli huomaa myös, että värejä ei voi nähdä pimeässä eli väri on valoa. Lopulta selviää myös, että tylsissäkin väreissä ovat mukana muut perusvärit; punainen, sininen ja keltainen. ”Sama se, minkä värinen pintamme on. Tärkeintä on se, mitä sisältämme löytyy”, arvelee Lyyli, ja on varmaan ihan oikeassa.
Lyyli ja karmea värinkäsitys on toinen Pipsa Pentin Lyyli-sarjaan kuuluva kuvakirja aiemmin ilmestyneen Lyyli ja hurja Paperi-Hukka -kirjan ohella.
