Eeva, yhdeksänkymppinen tarinan kertoja, muistelee menneitä lapsuuskotinsa romahtaneilla jäännöksillä, valtaisan tuulivoimalan loukuttaessa ilmaa hänen yläpuolellaan. Hän on lähtenyt tälle päiväretkelle tehdäkseen tiliä menneisyytensä ja siihen traagisella tavalla liittyneen varakkaan tuttavansa, naapuristossa lapsuutensa eläneen lähes samanikäisen naisen kanssa.
Eeva on jo nuorena paennut kylältä ja jättänyt taakseen kylän, siihen liittyvät raskaat kokemukset ja saavuttanut maailmalla menestystäkin. Henkinen painolasti, joka liittyy erityisesti ihailtuun Kerttu-sisareen, ei vain ota hellittääkseen. Nyt Eevalla on tilaisuus asettaa varakas tuttavansa peilin eteen katsomaan osin yhteistä menneisyyttä, joka heidän kohdallaan on värittynyt aivan eri tavoin.
Onko vähävaraiseen perheeseen syntyneellä ihmisellä mahdollisuutta myöhemmin irrottautua taustastaan ja katsella sitä objektiivisesti vuosikymmenten jälkeen? Onko mahdollista päästää irti katkeruudesta, jotta voisi elää vapaammin, juuriaan silti unohtamatta ja niitä kunnioittaen? Sitäkin tämä Pirjo Hassisen teos Päiväretki varjojen maahan tuntuu kysyvän ja tekee se kiinnostavalla tavalla.
