Tuli tuttu kevätkulta. / Lumen alta pistää multa.
Puro pulppuva rinteillä tanssia saa. / Kevätriemua laulavi ilma ja maa.
Jo ääretön taivaskin seestyy / ja lämpimän aika eestyy
ja tuulikin tuoksuja tuo.
Taasen soivat vaskikellot. / Lämpöön elpyy oraspellot.
Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään. / Sinisirkkuset soittavat niemissään
ja nurkkihin lehväisen orren / vie peipponen mättäältä korren
ja mökkinsä pystyttää.
Nyt on soilla, mailla juhlaa. / Päivä säteitänsä tuhlaa.
Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu, / poian posket ne kauniiksi ruskettuu.
Soi loilotus, luikku jo raikuu / ja kunnaat ne kummasta kaikuu,
kun käkönen kummulla soi.
Aidan luona kiiltää kuokat, / karhit, kanget, hevosluokat.
Jyvän toivoen heittävi multaan mies: / "Sadon runsahan pellosta saan, kukaties!"
Noin miettii ja auraansa tarttuu, / jo toivosta voimia karttuu.
Hän katseensa taivohon luo.
"Tuli tuttu, vanha tuttu, / yllä uusi nurmen nuttu!"
Pieni Erkkikin laulavi innoissaan / talon karjoja aamulla kaitessaan;
taas leppätorvea koittaa / ja metsälle mieliksi soittaa,
kuin talvea ollut ei ois!
Larin Kyösti (Kyösti Larson, 1873-1948): Tuli tuttu, vanha tuttu!
kuva: Kirjatimpuri