Isästä, äidistä

Annie Ernaux (s. 1940) sai vuonna 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon pitkään jatkuneesta työstään ja urastaan. Tämä nyt suomeksi ilmestynyt teos Isästä Äidistä koostuu kahdesta aiemmin julkaistusta kirjasta: La place ja Une femme. Sen on suomentanut Lotta Toivanen. Kirjaa lukiessaan tulee miettineeksi fiktion määritelmää ja sen rajoja; mihin kategoriaan teoksen oikein asettaisi. Vai onko sillä väliä?

Ernauxin juuret ovat työväenluokassa. Luokkanousun keskiluokkaan tehnyt Ernaux kirjoittaa Isästä-teoksessa minä-kertojan suulla kouluajastaan ja suhteesta isään:” Ajattelin, että hänellä ei ollut enää vaikutusta minuun. Hänen sanansa ja ajatuksensa eivät päteneet ranskan- eivätkä filosofiantunnilla saati luokkatovereiden olohuoneissa, joissa oli punaisia samettisohvia. Kesäisin kuulin huoneeni avoimesta ikkunasta hänen lapionsa tasaiset kalahdukset, kun hän käänsi maata ja tasoitteli sitä. Ehkä kirjoitan juuri siksi, että meillä ei ollut toisillemme enää mitään sanottavaa.” 

Tässä kohdassa lukija saattaa hieman hämmentyä. Voiko vanhempiensa työnteon ja uhrausten avulla koulutielle päässyt ja siten työväenluokasta keskiluokkaan vähitellen siirtyvä minä-kertoja olla jo niin kaukana omista juuristaan ja omasta perheestään, että puhuttavaakaan ei enää tunnu löytyvän? Vai kuvaako kirjailija nuoren ihmisen sillä hetkellä kokemaa ylemmyydentuntoa ja häpeää taustaansa kohtaan?

Teoksensa Äidistä kirjoittaja niin ikään lopettaa vastaan väittämistä herättävään viimeiseen lauseeseen:”En enää saa kuulla äidin ääntä. Äiti ja hänen sanansa, hänen kätensä ja eleensä, hänen tapansa nauraa ja kävellä yhdistävät tämän naisen, joka minä nyt olen, siihen lapseen, joka minä joskus olin. Olen menettänyt viimeisen siteeni siihen maailmaan, josta olen kotoisin.”

Ehkäpä tässä juuri piilee Ernauxin kyky ja draamantaju; herättää keskustelua vieraantumisen ristiriitaisesta aihealueesta ja siihen liittyvistä hankalista tunteista. Niistä, jotka on elettävä läpi voidakseen aikuisuuden saavutettuaan palata takaisin juurilleen ja hyväksyä ne kaikesta huolimatta?

Annie Ernauxista on ollut puhetta jo aiemmin; teoksesta Vuodet (KT 01.08.2021) ja hänen saamastaan kirjallisuuden Nobel-palkinnosta (KT 06.10.2022).