Joskus jo kirjan nimikin houkuttelee lukijaansa ja tässä nyt esimerkiksi on sellainen; hollantilaisen yhteiskuntakriitikon Rutger Bregmanin viides teos Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman. Suomennos on Mari Janatuisen.
Kirjassaan Bregman tarkastelee globaalia tulonjakoa ja toteaa, että iso osa ihmiskuntaa voi jo paremmin kuin koskaan aikaisemmin, mutta hänen ajatuksensa on, että sekin osa, joka voi huonosti, voisi päästä tähän yhteiseen hyvään erilaisten uusien tai jo kokeiluissa olleiden ideoiden avulla ja kaikkien onneksi.
Esimerkkinä Bregman mainitsee perustulon, jota on kokeiltu jo Suomessakin. Erilaiset kokeilut ovat osoittaneet, että perustulo, siihen liittyneistä ennakkopeloista ja -asenteista huolimatta, ei ole passivoinut sen saajia, vaan päinvastoin; saajat ovat aktivoituneet omassa elämässään tekemään uusia ratkaisuja ja kasvattaneet sekä oman perheensä, erityisesti lasten, että muiden hyvinvointia. Esimerkkeinä Bregman esittelee joissakin Afrikan maissa toteutettuja kokeiluja ja myös USA:ssa Richard Nixonin valtakaudella kaavailtua perustuloa, joka kuitenkin kaatui ennakkoluuloihin.
Bregman lainaa taloustieteilijä Joseph Hanlonin toteamusta: ”Köyhyydessä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei ole tarpeeksi rahaa.” ”Rahassa on se hieno puoli, että sen avulla ihmiset voivat hankkia tarvitsemansa sen sijaan, että saisivat sellaista, mitä asiantuntijat luulevat heidän tarvitsevan”, sanoo Bregman. Hänen mukaansa päästäisiin siis monella tapaa irti eri tukien ja sosiaalietuuksien sekasotkusta, ja se lisäisi myös ihmisten omanarvontuntoa.
Kirjoittaja esittää myös 15 tunnin työviikkoa, jolloin työtä jaettaisiin tasaisemmin. Työvoiman liikkumistakin pitäisi hänen mukaansa helpottaa, jolloin kehitysapuun suunnatut varat voitaisiin käyttää tehokkaammin. Ovatko nämä utopioita, kysyy Bregman ja väittää, että eivät; hänen mukaansa ne ovat täysin mahdollisia ideoita toteuttaa, jos uskallusta löytyy.
Vaikka ei allekirjoittaisikaan kaikkia Bregmanin ajatuksia, kirjan lukeminen herättää miettimään yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Teoksen lopussa on valtaisa lähdeluettelo, johon Bregman usein viittaa, mutta teksti on silti mukaansa tempaavaa. Lopuksi Bregman antaa neuvoja niille, jotka haluaisivat tarttua näihin muutoksiin: ideat muuttavat maailmaa, joten tärkeintä on uskoa ihmisiin ja kasvattaa paksumpi nahka niitä varten, jotka ovat arvostelemassa ja tukkimassa uusien ajattelijoiden suita.
