Anna Heinämaan käsikirjoittama ja Klaus Härön ohjaama Tuntematon mestari kertoo Helsingin Bulevardilla puotiaan pitävän ikääntyneen taidekauppias Olavi Launion (Heikki Nousiainen) ankeasta arjesta. Naapurin taidehuutokaupassa näyttää kaupankäynti kukoistavan, mutta Launion putiikissa ei ovikello pahemmin kilahtele. Kutsumattomat vieraat kyllä paikalle änkeävät; aikuinen tytär (Pirjo Lonka), johon Launio ei ole pitänyt yhteyttä, saapuu anelemaan harjoittelupaikkaa haasteelliselle pojalleen Otolle (Amos Brotherus), ja poika itse, joka vääntäytyy sinne omin luvin, kun ei paikkaa muualta löydy. Pertti Sveholm esittää Launion läheistä kaveria, joka jeesailee ikääntynyttä ystäväänsä.
Launiolla on viimeinen toive, että hän vielä, ennen eläkkeelle jäämistään, löytäisi keräilijän vaistollaan sellaisen taideteoksen, helmen, joka kannattelisi häntä loppuelämän ja toisi myös sekä rahaa että arvonantoa. Sellainen taulu löytyykin yllättäen naapuriliikkeen huutokaupasta, ja sen pohjalle tämä elokuva rakentuu. Tarinan kulku on melko helposti arvattava, kun hyvän ja pahan ristiriita on niin näkyvissä heti alusta lähtien, ja jo etukäteen voidaan uumoilla, miten lopussa käy.
Helsinki näyttäytyy tässä leffassa vanhan patinan värisenä, kun ollaan taidekaupassa, ja modernin kasvuhakuisena ja etäännyttävänä, kun ollaan Launion tyttären ja tämän pojan kotona keskeneräisessä lähiössä, jossa valmiina on vain bussipysäkki monien rakennushärpäkkeiden keskellä. Kukapa muu siellä onkaan taas kameran takana heilunut kuin Tuomo Hutri, joka ansaitsee jälleen kerran täydet pisteet onnistuneesta kuvauksesta. Mielenkiintoista muuten, miten tuiki harvoin kotimaisissa virallisissa elokuva-arvioissa kiinnitetään huomiota muiden kuin ohjaajan osuuteen, vaikkapa kuvauksen tai lavastuksen tai mieluiten koko työryhmän merkitykseen elokuvan onnistumisessa. Käsikirjoittaja sentään nostetaan jo usein ohjaajan lisäksi esille; ilman häntä tai heitä koko tuotantoahan ei olisi olemassakaan.