Leffaa pukkaa: Bohemian Rhapsody

Bryan Singerin ohjaama ja Anthony McCartenin käsikirjoittama elokuva Bohemian Rhapsody kertoo Queen-yhtyeen ja sen uskomattomaan maineeseen nousseen laulajan,  alun perin Tansaniasta syntyisin olevan Freddie Mercuryn (1946-1991) tarinan ja yhteisen musiikillisen taipaleen, josta ei puutu loistokkaita, klassikoiksi nousseita biisejä, kuten We are the Champions, A Kind of Magic, Bohemian Rhapsody ja sitä rataa vain muutamia mainiten. Arvellaanpa, että Queen-yhtyettä ja sen lahjakasta päähenkilöä fanittaneet musiikin ystävät pitänevät tästä leffasta, sen näkökulman valinnasta ja ainakin sen musiikillisesta osuudesta, koska osa siitä on Mercuryn alkuperäisäänityksiä. Elokuva alkaa ja päättyy Queenin esiintymiseen vuoden 1985 Live Aid -konsertissa Lontoon Wembley-stadionilla. Pääosan esittäjä, amerikkalainen näyttelijä Rami Malek tekee vaikuttavan roolin Freddie Mercuryna, muissa Queen-yhtyeen jäsenten rooleissa nähdään Ben Hardy, Gwilym Lee sekä Joseph Mazzello ja läheisen ystävän, Mary Austinin roolissa esiintyy Lucy Bounton.