Rantakuva
Oli kasteinen rantaniitty, / kukat nukkuivat ruohossaan. / Yökasvoja kaislojen rikkoi / vesimittari renkaillaan. /
Unen arkoihin untuvapilviin / punahuulin kurkotti koi. / Viri. Henkäys. – Välkkyvä lintu / minut tähtimön lehdeltä joi. /
Pisara putoo
Yöpilvi kulki. / Rajun / heitti kasteen. /
Tähkään rantapajun / pisarana jäin. / Koinpuna kimmeltäin / jäi kalvolleni. /
Suhahti korentoinen. / Helähdys. / Ken kuuli? /
Virkoo aamun tuuli. / Huomenna jo putoo pisar toinen. /
Epilogi
Sinä päivänä muistat, / kuhankeittäjän huilu aamusta alkaen huhui. / Hymyili metsä, lauloi kukkien kuoro. / Sanat, hiljaa kuiskatut, suhussa puiden puhui. /
Ei ollut sinua, minua ei liioin. / Olimme yhtä, ja kaikkeus humisi meissä. / Lävitsemme, muistatko, pilvet uivat / kuin kuplat sinisenkuulaissa syvänteissä. /
Kadonnut kirkkaus? Muisto? Ei, ei koskaan! / Sen jälkeen kaikki on ollut ehdottomampaa. / Jokainen särähdys on koskenut kipeämmin, / ilo täydempää on ollut, avarampaa. /
Olimme merkityt, kun palasimme sieltä, / mekin niin kuin kuplia, tuuleen särkyneitä. / Meissä tapahtui, me mitään emme tehneet. / Mihinkä menimmekään, unemme veivät meitä. /
Ja vievät, sinne, missä on kaikki yhtä, / kahisee lehti, sammal askelessa / painuu, hymyää metsä, / kaikkeus keinuu meissä, me kaikkeudessa. /
Juha Mannerkorpi (1915-1980)
