Ruunekreeniä pukkaa

Taas on se aika vuodesta, jolloin täytyy muistella jo viime vuonna tässä blogissa kerrottua puujalkavitsiä lasten Punkkarirotta-vitsikirjasta. Vitsivitsi menee näin:

Opettaja oli antanut aineen kirjoittajille ohjeen välttää toistoa eli tautologiaa. Aineen aiheena oli kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg. Eräässä aineessa kirjoitettiin seuraavasti: "Kun Johan tuli 10-vuotiaaksi, Ludvig pantiin kouluun."

Ludvigin sekä Johanin - eikä vähiten Fredrikan, tuon armoitetun taustavaikuttajan - kunniaksi tähän kirjaillaan nyt yksi koskettavimmista suomalaisista kertovista runoista, nimittäin Saarijärven Paavo:

Saarijärven salomailla asui / tilallansa hallaisella Paavo,

perkas, hoiti ahkerasti maataan; / mutta Jumalalta kasvun toivoi.

Vaimoineen ja lapsineen hän siinä / niukkaa leipäänsä söi hiess’ otsan,

ojat kaivoi, kynti, touon kylvi.

 

Tuli kevät, hanki suli mailta, / myötänsä vei puolet orahista;

tuli kesä, raekuuro kulki, / kaatoi maahan puolet tähkäpäistä;

tuli syksy, kaikki ryösti halla.

 

Tukkaa riistäin Paavon vaimo lausui: / »Paavo parka, kovan onnen lapsi,

sauvaan tartu, Herra meidät hylkäs; / miero raskas, raskahampi nälkä.»

 

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: / »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.

Pane leipään puolet petäjäistä; / kaksin verroin minä ojaa kaivan,

mutta Jumalalta kasvun toivon.» /Pantiin leipään puolet petäjäistä,

kaksin verroin ojaa kaivoi Paavo. / Lampaat myi ja siement’ osti, kylvi.

 

Tuli kevät, hanki suli mailta, / mutt’ ei orahia vesi vienyt;

tuli kesä, raekuuro kulki, / kaatoi maahan puolet tähkäpäistä;

tuli syksy, kaikki ryösti halla.

 

Rintoihinsa lyöden vaimo lausui: / »Paavo parka, kovan onnen lapsi,

kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; / tuska kuolla, tuskempi tok’ elää.»

 

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: / »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.

Pane toinen puoli petäjäistä, / ojat kahta suuremmat ma kaivan,

mutta Jumalalta kasvun toivon.» /Pantiin toinen verta petäjäistä,

kahta suuremmat loi ojat Paavo, / karjan myi ja siement’ osti, kylvi.

 

Tuli kevät, hanki suli mailta, / mutt’ ei orahia vesi vienyt;

tuli kesä, raekuuro kulki, / mutt’ ei kaatunutkaan kaunis olki;

tuli syksy, halla kultaviljan / koskematta korjaajalle säästi.

 

Silloin Paavo polvistuen lausui: / »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.»

Paavon vaimo polvistuen lausui: / »Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.»

Mutta miehellensä virkkoi vaimo: / »Paavo, Paavo, riemull’ ota sirppi,

nyt jo meillä alkaa ilon päivät, / nyt jo syrjään petäjäinen silkko,

nyt ma rukihisen leivän leivon.»

 

Vaimon käteen tarttuin Paavo lausui: / »Vaimo, vaimo, sit’ ei kuri kaada,

veljeään ken hädässä ei hylkää. / Pane leipään puolet petäjäistä,

veihän naapurimme touon halla.»

                                                                          (J. L. Runeberg, suom. P. Kajander)