Miks vanhat ukit hiihtää aina ohi?/ Niin kysyi päivälehti vast’ikään. / Ne eikö peräkyykkää mennä tohi? / Ei auta tässä mikään, /kun risuparrat menee ohi laudat kohisten / ja satavuotissommat lunta pöllyten. / Niin lykkii lyly, kalhu työntää meneen. / Jo Runebergin, Kiven aika mallas skeneen, / kun Hirvenhiihtäjät ne lykki laudoillansa tuolla, / ja pojat Jukolan taas sivakoitsi suolla. / Noin pieksut mäystimiin ja mentiin kaikkiin sotiin / ja sukset jalassa - tai ilman - päästiin vihdoin kotiin. / On Peltoo, Järvee, Jokee, isän tekemiä / on nahkaremmiä ja kaikenlaista remeliä. / Nyt suksii suolle porukatkin töistä. / Taas latu uusi avataan me keksinnöistä, / Netin uumenista uudet hiihtoniksit kaappaat / mies vahvin kaatuu sukset jalassa, ei saappaat. / Ja ettei tarttis turhaa nynnyilyä katua, / nyt hitureille huudellaan: - Ans latua! / Tosin on umpihankeen menty ennenkin, / on siellä latu kaikkein laatuisin, / kun itse määritellä voi sen suuntaa / ja märehtimään voi myös mennä puun taa, / kun oikein meni pieleen. Mut vain tämän kerran!/
Eino Leino: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä (Hiihtäjän virsiä, 1900)
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu -
mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu
tuul’ ulvovi, polku on ummessa
ja tuisku on taivahalla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään -
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun tietty on matkan määrä,
kun liesi viittovi lämpöinen, -
mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,
joka outoja onnen vaiheita käy
eikä tiedä, miss’ oikea, väärä.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun riemu on rinnassansa,
kun toivo säihkyvi soihtuna yöss’ -
mut käypä se laatuun hiihtää myös
hiki otsalla, suurissa suruissa
ja kuolema kupeellansa.