Itsellinen, perheetön antikvariaatin pitäjä, 50-kymppinen Lasse, viettää 1990-luvun lopulla tavanomaisia, tylsiäkin arkipäiviä omistamassaan helsinkiläisessä antikvariaatissa yhdessä apulaisensa, nuoren Hanssonin kanssa. Eräänä päivänä liikkeeseen astuu nuoruuden ihastus Marja parinkymmenen vuoden takaa. Sattumaako?
Marja on ollut edustusrouva, kahden nuoren miehen äiti Haukilahdesta, ja eroamassa pitkästä avioliitostaan menestyvän uramiehen kanssa. Tapaaminen Lassen kanssa johtaa heidät nopeasti suhteeseen ja sen myötä ristiriitatilanteisiin, joita välttämättä alkaa ilmetä. Molempien osapuolten oman elämän joidenkin asioiden kertomatta jättäminenkin alkavat vaikuttaa suhteeseen.
Tätä suhdetta lähes 70-vuotiaalla Lassella on aikaa miettiä nyt, kun hän on jo luopunut liikkeestään ja Hansson on ottanut siitä vastuun. Lasse muistelee myös oman ja Marjan lapsuuden perheen ja lähtökohtien eroavuuksia; millaisia edellytyksiä suhteella siinä mielessä oli kehittyä. Lasse oli aina tuntenut tarvetta pitää huomaamatonta, mutta silti olemassa olevaa reviiriä ympärillään itseään suojellakseen, toisaalta se teki hänestä yksinäisen.
Lassen tapa analysoida itseään kuulostaa varsin tutulta: ”Ymmärrys omista teostaan ja toimintansa motiiveista, siinä määrin kuin sitä ylipäätään on, tulee elämässä aina liian myöhään, vasta kun teot on jo tehty. Sitä ei voi muuttaa. Sille ei mahda mitään.”
Juha Itkosen romaanin nimi Huomenna kerron kaiken on avain teoksen ymmärtämiseen. Tuossa se olisi, käsivarren mitan päässä, mutta tohdinko ja haluanko ottaa sen vastaan, on päähenkilö Lassen tuhannen taalan kysymys.
