Tommi Kinnunen (s. 1973) on uusimmassa teoksessaan Pitkä aukea palannut Kuusamoon. Teoksen näkökulma on ikääntyneen Johanneksen, joka elää viimeisiä aikojaan hoitokodissa ja muistelee vaimoaan. Mies on viettänyt koko elämänsä lapsuutensa maisemissa. Sinne hänet on sitonut osin ammatti, valokuvaus, jonka hän on pienestä pitäen oppinut äidiltä, jonka kanssa hän on pitänyt kuvaamoa kylän keskustassa. Isä on ollut ristiriitainen hahmo, joka on menehtynyt traagisesti.
Lapsuusperheen riitaisuus, ahdasmielisyys ja periytyneet traumat ovat vaikuttaneet nuoreen Johannekseen syvästi. Hän tapaa kuitenkin elämänsä rakkauden, Kaarinan, joka on kotoisin kaukaa Pohjanmaalta ja joka tuo valoa, onnea ja oman perheen Johanneksen elämään. Johanneksen elämäänsä katkeroitunut äiti tekee arkielämästä monin tavoin vaikeaa, mutta vaihtoehtoja tehdä isoja muutoksia ei näytä ilmaantuvan, vaikka usein eletäänkin tunnelmissa, että ”sitten kun”… Ja elämä on tässä ja nyt.
”Jossakin kaukana on herännyt tikka. Se koputtelee itselleen aamiaista jäätyneen petäjän kyljestä. Minäkin haukkaan palan eväsleipää. Rauhan tunne leviää koko vartaloon. Ei ole kiire. Mieheksi kasvaminen ei ole vahvaksi tulemista, vaan epävarmuuden sietämistä. Voimakas ei olekaan nuoruuden tunnossa rehentelevä nuori kolli, vaan hiljainen keski-ikäinen mies, joka tietää, millainen maailma on, ja osaa arvata, mihin asiat seuraavaksi johtavat. Varmuus on sen hyväksymistä, ettei aina osaa tai tiedä.”
Tommi Kinnusen kirja kuvaa paikoilleen juurtuneen ja luonnosta ja pienistä onnen hetkistä läheisten kanssa nauttimaan oppineiden ihmisten elämää ja arjen eleetöntä, syvää rakkautta. Se on myös kunnianosoitus sille hiljaiselle enemmistölle ihmisiä, jotka eivät tee itsestään ja toimistaan numeroa, vaan tekevät sen, mikä on tehtäväksi asettunut.
