”Muistot ovat meissä, / lihassyissä, hermostossa, hengityksessä, / ne virtaavat verenkierrossamme. Emme voi pyristellä irti, voimme vain elää.
Kun sitten iskee äkillinen kriisi, kun maailma lahoaa / alta, kun putoamme korkealta, ensimmäisenä esiin purskahtaa mennyt. / Olemme taas keskellä eilistä.”
Hanna Rytin (s. 1977) neljäs romaani Kaatuminen kuvaa kolmen ihmisen, Emen, Timpan ja Heljän lapsuutta ja nuoruutta 1990-luvun laman aikana ja elämää kolmekymmentä vuotta laman jälkeen. Miten perheiden konkurssit, menetykset ja avioerot vaikuttivat lasten kasvuiässä heidän mahdollisuuksiinsa kasvaa yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi ja millaiseksi heidän elämänsä muotoutui myöhemmin aikuisuudessa? Miten selvisivät he, joiden perheet eivät joutuneet kärsimään lamasta, vaan jopa hyötyivät muiden ahdingosta?
Vaikka Rytin teos ei ole kevyttä luettavaa, se tarjoaa vankan samaistumispinnan 1990-luvun lamaan ja lisää ymmärrystä myös tämänpäiväiseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen, joka ei ole jokaiselle yhtä onnekas. Romaani on ”omistettu kaikille niille, joille on annettu kannettavaksi näköalattomuuden perintö”.
