Mitä onni ja mielenrauha on itse kenenkin elämässä? Onko niitä edes mahdollista löytää erilaisten ravistelevien asioiden jälkeen ja voiko ne säilyttää pirstaleisessa maailmassa?
Naisten vahvuuden sanotaan usein olevan tunteiden ja kokemusten sanoittamisessa ja eri taiteenlajien keinoin kuvaamisessa. Tässä kattauksessa on tarjolla tanssijan/koreografin, näyttelijän/psykoterapeutin ja konsultin/kilpaurheilijan kokemuksia ja näkemyksiä vaiheista, joista heillä on ollut kyky ja mahdollisuus myös kirjoittaa. Mielellään lukisi enemmän myös miesten kirjoittamia näkemyksiä näistä aiheista.
Kirjassaan Palasina ja kokonaisena Katja Kiuru kertoo eri elämänvaiheistaan; tanssimisesta, näyttelemisestä ja niiden parissa koetuista monista haasteista. Hän toteaa kirjassaan:
”Nuoren ihmisen into vie ihmiskuntaa eteenpäin: nuori jaksaa uskoa, toivoa, jopa rakastaa… Hänen elämänvoimansa ei ole vielä tallautunut ihmisenä olemisen ongelmiin, varsinkaan niistä suurimpaan: menneisyyden, tehtyjen tekojen hyväksymiseen osana elämää.”
Ainoa kotini on Hanna Brotheruksen kirjoittama teos, jossa kuvataan kirjoittajan matkaa lapsuuden ajoista oman perheen haasteiden kautta tähän päivään ja kaiken koetun vaikutusta oman kehon tuntemuksiin.
”Vanhenen vuoden vuodessa. Halusin tai en. Kehoni muuttuu vauhdilla. Sen muutokset, jähmeys ja kulumiset eivät odota mieltä, joka yhä kieppuu ylösalaisin. Roolit tippuvat yltäni. Jää oleellinen. Jää ehkä sittenkin vain valkoista. Jää kysymys, mitä minä eniten kaipaan. Mitä lopulta tarvitsen.”
Isa Merikallio kirja Tänään valitsen elämän kuvaa kovaa tulosta tekevän uraohjuksen uupumista kesken kaiken. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun ei enää jaksa ja olisi löydyttävä uusi suunta elämälle?
”Varmin tie onneen on alitajuisesta rooli- ja valtapelistä luopuminen, mikä lähtee joko omasta tahdosta tai olosuhteiden pakosta. Ulos johtava ovi on raskas avata. Sen kahvassa on tahmaista häpeää, yksinäisyyttä ruokkivaa epäonnistumisen tunnetta. Ilman kahvaan tarttumista ulos on kuitenkin mahdotonta päästä.”
