Setäkuiskaajan käsikirja

Johan pitikin ottaa ja lukea hauska kirja, joka nimestään huolimatta tuntuu olevan täyttä asiaa suoraan työelämästä.  Jenni Karjalainen paneutuu kirjassaan Setäkuiskaajan käsikirja erilaisiin työelämän ’setiin’, jotka eivät kirjan mukaan suinkaan aina ole miehiä, vaan eri sukupuolta olevia, eri-ikäisiä ihmisiä, jotka käyttäytyvät tietyille ’sedille’ ominaisilla tavoilla. Usein nämä ’sedät’ kuitenkin - vielä toistaiseksi vallalla olevasta kulttuurista johtuen – ovat miespuolisia, johtavissa asemissa olevia kollegoita tai esimiehiä. Näitä ’setiä’ ymmärtääkseen Karjalainen on nähnyt vaivaa selventääkseen, miten minkäkinlaisen ’sedän’ kanssa tulee työelämässä parhaiten toimeen ja purkaakseen myös sukupuolirakenteita. 

Karjalainen toteaa, että ”olennaista on, että yrittää ymmärtää toisia ihmisiä ja luovia odotusten, ihmisten pyrkimysten, tavoitteiden ja kuvitelmien keskellä niin, että yhteistyö sujuu ja asialliset hommat tulevat hoidetuiksi. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja vastaavasti velvollisuus huomioida toiset.”

Kirjoittaja on tehnyt hienoista jaottelua ’setä-ihmisten’ suhteen ja löytää heistä seuraavanlaisia tyyppejä - ja kannattaa siis muistaa, että myös naisissa on havaittavissa samanlaisia piirteitä  - : Tärkeä ja fiksu setä, Mahtaileva setämies, Jurottava setä, Hyvä jätkä -tyypin varhaissetä, Epävarma setänen, Muka-tiedostava sedäyttäjä, Runosieluinen setäliini, Myrkkysetä ja vielä yksi Työelämän tekopökkelö. Näistä kaikista on tarjolla esimerkkejä ja strategia, jonka avulla kunkin tyypin ’setä-miehen’ kanssa saa työt tehdyksi. Kannattanee muistaa, että myös useampaan kategoriaan samalla kertaa kuuluva henkilö saattaa ‘setä-ihmisistä’ löytyä.

Karjalainen viittaa myös ilmiöön ”kun nainen on naiselle setä”, joka tarkoittaa naisten toisilleen osoittamaa turhaa kritiikkiä, jos joku uskaltaa tehdä toisin tai rikkoa näkymättömiä rajoja, tai ”kun setä on myös toiselle sedälle setä”, jolloin pyritään - joskin kiikkerällä pallilla seisten - osoittamaan omaa arvovaltaa toisiin nähden. Kirjoittajan mielestä tärkeintä työelämässä kuitenkin on, että ei suhtaudu kehenkään alentuvasti tai nöyristellen vaan pelkäämättä, tasapuolisesti ja kunnioittaen – myös omaa itseään.

Maija Hurmeen kuvitus tuo oman pikantin lisänsä tähän huumorilla höystettyyn tosielämän havaintoja sisältävään opukseen.

Setäkuiskaajan käsikirja.jpeg