Eiskaa, runua ja suwea 6.7.

Hän kulkevi kuin yli kukkien, / hän käy kuni sävelten siivin,

niin norjana notkuvi varsi sen, / kun vastahan vaiti mä hiivin.

Ja kunis mun voimani kukoistaa / ja soi minun soittoni täällä,

sinis laulujen laineilla käydä hän saa / ja kulkea kukkien päällä!                              

                                       Eino Leino, Hämärissä-sikermä, runo 7

 

Kas, hiihti Paltaniemen poika jäällä, / ja oli usein runokkaalla päällä, / niin että suolsi lyriikat ja virret, / ja ohess' muun hän nosti virren hirret / noin soimaan Suomen kansan kuultaviksi.

Tok’ oli Eino retkuss’ Onervaan / ja moneen muuhun naiseen nauravaan / ja Aino Kallaksenkin tunsi hyvin, / lie heillä ollut yhteishenki syvin. / Mut ei vain saanut ketään heistä kumppaniksi.

Vaan Leinon Eino kertoi meille / sankkaan tunneviitaan eksyneille / sen, mitä tarkoittaa, / kun oikeasti rakastaa. / Vaikk’ itse yksinään hän laahusteli teillä.

Hän sanoiks' puki jäyhän kansan mielen / ja soinnukkaaksi taikoi suomen kielen / niin että lyyrisyyteen taipui se / ja sanat aukes' eri tunteille. /  Syy suuri arvostukseen on siis meillä.

Hän meille sulosoinnut lahjaks' antoi / ja runoilijan taakan loppuun kantoi. /  Nyt suuri kiitos Eiska lahjastasi! / Et enempää ois voinut tehdä aikanasi. / Et kompastunut varsiin lillukan!

Kun tarttuu kirjaan suuren taitajan, / on niin kuin näkis' valon suuremman / ja katsoa voi suuntaa uutta / ja ympärille tulee avaruutta / ja helpommin voi hyväksyä tulevan. (6.7.2015 Kirjatimpuri)

Eino Leinon ja Runon ja suven päivä 6.7.

Eino Leino,  Elämän koreus , 1915

Eino Leino, Elämän koreus, 1915