Nyt nakkisormet palikoille ja jalka kaasulle!

Jos ei aikanaan tullut opituksi musiikinteorian kolmoskurssia tai sitäkään ykköstä tai tuli paettua pianon äärestä muihin mielevämpiin harrasteisiin tai ei ollut ensinkään minkäänlaista soittokonetta pajupilliä lukuun ottamatta saatavilla, niin nytpä tarjoutuu tilaisuus paikata vanhaa aukkoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ja tehdä samoja virheitä uudelleen!

Matti Carterin Pianistin käsikirja – Pianonsoiton ja musiikinteorian teho-opas lähtee aivan alkeista, mutta soveltuu myös jo pidemmälle ehtineille soittajille ja vapaan säestyksen harjoitteluun. Teos jakaantuu kolmeen osaan: teoria, kappaleet ja materiaalit. Teoria käsittelee musiikinteorian perusteet, kappaleista löytyy kolmentasoisia: helpot, keskivaikeat ja vaikeat, ja materiaaleissa on tarjolla muiden muassa sointupankki ja vastauksia kirjan tehtäviin.

Kirjan luettuaan tietääkin sitten jo, että eivät ne valkoiset ja mustat olleetkaan palikat vaan koskettimet ja että koko sävelaskel on kaksi puolikasta, että pianoa ei pimputella vaan soitetaan, että ei se ollutkaan kaasu vaan pedaali, että lento ei tarkoita nopeaa vaan hidasta, ja paljon, paljon muuta sen lisäksi. Tämä teos houkuttelee jo ulkoasullaan ja helposti lähestyttävillä aloitussivuillaan. Ja jos ei nyt ihan virtuoosiksi enää yltäisikään, voi aina lohduttautua aivotutkijoiden tutkimustuloksilla, jotka sanovat, että soittotaidon sinnikäs opetteleminen – lopputulemasta huolimatta - on yksi varma tehokeino torjua aivoja uhkaavia mörkötauteja.

Pianistin käsikirja.jpeg