Adèlen kysymys

Näin Mikael Agricolan, suomen kielen päivän ja Elias Lönnrotin syntymäpäivän juhlistamiseksi luettiin kirjailija Joel Haahtelan (s. 1972) yhdestoista teos, pienoisromaani Adèlen kysymys. Sitä lukiessaan voi taas vain ihastella suomen kielen kauneutta ja vokaalien soinnukkuutta. Kyllä olisi veli Mikaelkin täpinöissään lukiessaan, millaista tekstiä noin viisisataa vuotta hänen jälkeensä pystytään suoltamaan sillä kielellä, jonka kirjoituksen hän pani alulle.

Kirjan minä-kertoja, keski-ikäinen mies, täydentää opintojaan ja matkustaa luostariin Etelä-Ranskaan selvittämään yhdeksänsataa vuotta sitten vaikuttaneen ja myöhemmin pyhimykseksi julistetun Pyhän Adèlen kertomukseen liittyvää mysteeriä. Mies asuu luostarissa, tutustuu siellä asuviin veljiin ja osallistuu luostarin arkipäivän askareisiin.

Adèlen mysteeri, korkealta jyrkänteeltä putoaminen ja siitä hengissä ja ehjänä selviäminen, on ihmeellinen tapahtuma, josta aikalaiset todistajat ovat kertoneet erilaisia versioita.  Mies yrittää ottaa selvää siitä, mitä Adèlelle historiankirjojen mukaan todella tapahtui ja selvittää myös, onko tapahtumaa väritetty, ja jos on, niin millä tavalla.

Vanha sanonta on, että avoimin silmin kulkiessaan matkalta löytää jotain aivan muuta kuin mitä sinne lähtiessään kuvitteli. Tärkeimmäksi tälläkin lyhyellä matkalla osoittautuvat päähenkilön mielessä liikkuvat kysymykset ja tunnelmat ja ikuisen etsinnän merkitys. Kesken jäänyt suhde omaan, hauraaseen ja kärsivään äitiin ja vastakohtaa edustavaan isään ja etääntynyt suhde aviopuolisoon mietityttävät tutkijaa. Mitä tapahtui hänen äidilleen, kantaako hän itse äidin surun ja epätoivon tuntoja sisällään ja onko hän jo siirtänyt niitä ahdistuneen poikansa kannettavaksi? Voisiko vielä tapahtua hänenkin perheensä kohdalla arjen ihme ja voisiko elämään löytyä vielä armo ja lohdutus?

Adelen kysymys.jpeg