Oma maa, mansikka ja mustikka

Markku Pölönen, tuo itäsuomalaisten ja pohjoiskarjalaisten tunteiden vankka ja väärentämätön tulkki (ohjaukset, mm. Koirankynnen leikkaaja, Onnen maa, Kivenpyörittäjän kylä, Kuningasjätkä, Lieksa), on kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen ohjannut erityisesti edellä mainittuja juuria omaaville kansalaisille ja varmaan varttuneemmalle väelle mieluisen romanttisen ja menneen ajan nostalgiaa huokuvan elokuvan Oma maa, joka kuvaa sodanjälkeisiä jälleenrakennuksen vuosia 1945-1952. Elokuvan käsikirjoitus on Markku Pölösen ja Antti Tuomas Heikkisen, musiikin on säveltänyt Pessi Levanto, pääosissa ovat Oona Airola ja Konsta Laakso. Konsta Sohlbergin mahtava kuvaus tuo pohjoiskarjalaisen luonnon koko komeuden näyttävästi esiin.

Parempaan porukkaan vaimonsa (Marjaana Maijala) ansiosta nousseen entisen leipurin, nykyisen leipomon omistajan (Antti Virmavirta) toinen tytär Anni rakastuu tyhjätaskuun, sodassa haavoittuneeseen Veikkoon, ja muuttaa tämän kanssa korpeen, jossa he saavat itselleen valtion asutustilan pystymetsään raivattavaksi. Arki ei ole helppoa, mutta intohimo ja rakkaus kannattelevat vaikeuksissa. Annin siskon, opinnoista ja liike-elämästä kiinnostuneen Hilkan, roolissa on Helmi Linnosmaa, Verttiä, Karjalan Kannakselta muuttanutta nuoren parin naapuria, näyttelee Arto Heikkinen.

Annin oma suomenhevonen Liinu (Onnen Usva) esittää tässä elokuvassa merkittävää roolia; se on pelastanut sodan aikana ensin Veikon hengen ja saattanut sodan jälkeen myös nuoret rakastavaiset yhteen. Se on mukana myös raivaustyössä ja näyttelee oman osansa hevosen lailla pyyteettömästi sekä sodassa että nuoren parin onnen hetkissä ja syvissä ristiriidoissa. Hevosen osuus elokuvassa on myös hieno kunnianosoitus suomenhevoselle, jonka 100-vuotisjuhlavuosi oli 2017.

Elokuvan tunnuksena on Georg Malmstenin säveltämä ja Erkki Karun sanoittama, aikoinaan Tapio Rautavaaran esittämä Auringon lapset, joka kuullaan leffan lopussa Suvi Teräsniskan herkästi tulkitsemana.