Kirjallisuuspiiri rulettaa

Koska maailmassa on kosolti erilaisia kirjoja lukevia porukoita, jotka kokoontuvat mitä kummallisimpien teemojen ympärillä, niin aiheesta tehdään totta kai elokuviakin; tällä istumalla esimerkiksi voi mennä katsomaan kahta kirjallisuuspiireihin liittyvää elokuvaa.

Book Club – komediassa pääosissa olevat näyttelijät Diane Keaton, Jane Fonda, Candice Bergen ja Mary Steenburgen esittävät naisia, jotka lukevat yhdessä paljon huomiota saanutta Fifty Shades of Grey – kirjaa ja innostavat toisiaan reippaisiin elämänmuutoksiin.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville - elokuvassa toimittaja Juliet (Lily James) matkustaa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen haastattelemaan erästä kirjallisuuspiiriä ja tapaa samalla matkalla sikafarmari Dawseyn (Michiel Huisman). Sota on päättynyt, mutta Guernseyn eristäytyneellä saarella kirjallinen piiri on yhä juurevasti kytköksissä saksalaisten miehityksen aikoihin ja sen traumoihin.

Perunankuoripaistos on romantiikan ystävien elokuva, jossa juoni on ennalta arvattavissa ja jo synopsiksessa selitetty eikä yllätyksiä siis ole luvassa. Lopussa ryhmän sanailujen lainaukset ovat vähän kuin viimeinen yritys puhaltaa tulta jo sammuneeseen nuotioon, jotta myös kirjojen ystävät saisivat viimein osansa. Leffa perustuu Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin samannimiseen kirjaan, jonka lukeminen saattaa olla elokuvan katsomista antoisampi kokemus.

Sanotaan, että yksikin kirja voi muuttaa maailmaa ja kirjojen ystävänä niin ajatellaankin, mutta kirjallisuuspiireihin liittyvä aihe ei ole ehkä kaikkein helpoin tapa tahkota rahaa elokuvamaailmassa. Tässä sarjassa Kuolleiden runoilijoiden seura aikoinaan ilmestyessään jäi hyvin mieleen; se oli innostava ja aiheestaan kiinnostunut kuvaus kirjallisuuden voimasta.