Stella

Maritta Lintunen on sekä runoilija, novellisti että prosaisti; viides romaani Stella ilmestyi juuri äskettäin. Se paneutuu taiteen, erityisesti musiikin maailmaan, kirjailijakin on alun perin koulutukseltaan musiikin ammattilainen.

Nuori maalaistyttö Liisa saapuu 1980-luvun alussa maalta lyhyelle kirjoituskurssille Helsinkiin ja saa alivuokralaisasunnokseen entisen palvelijanhuoneen ikääntyneen laulajattaren, Sylvi Indreniuksen kodista. Laulajatar on mennyt kuuluisuus, jota elämä ei ole kohdellut ruusuhansikkain, mutta joka näkee vuokralaisessaan uuden mahdollisuuden elää loppuelämänsä vielä toisin ja täysin. Arka ja muiden johdateltavissa oleva Liisa taipuu Sylvin uusiin ehdotuksiin liiankin helposti ja unohtaa alkuperäisen intohimonsa, kirjoittamisen. Sillä on monia kerrannaisvaikutuksia, ja lukijan annetaan seurata, miten Liisan ja hänen läheisensä lopulta käy.

Romaanin teemana tuntuu olevan, että musiikki kuten mikä tahansa muukin taiteen laji on intohimo, johon täytyy uskaltaa heittäytyä, jos sellainen on ihmiselle tarjolla ja lahjakkuutta on riittävästi. Mutta mitä tapahtuu, jos ei itselleen suotua lahjaa jostain syystä pääse tai suostu kehittämään ja käyttämään? Joutuuko jossain vaiheessa elämää kuitenkin tekemään tiliä sen kanssa, ja miten toimia, jos lahjojensa käyttämättä jättäminen alkaa myöhemmin jatkuvasti kaihertaa?

Ihminen on onnellinen vasta silloin, kun hän pääsee lähelle ydintään”, ajattelee Juri, lääkäri, jonka taiteellinen lahjakkuus on jäänyt osin käyttämättä äidin elämässään tekemien ratkaisujen vuoksi. Teos tarjoaa lohtua ja haluaa myös tukea taiteellisen intohimonsa luovuttaneita toteamalla, että koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä palata luovuutensa juurille ja saada sieltä merkitystä elämään, kuten Jurin isoisän sanoo: ”Yksi tähti, monta heijastajaa. Ja kun tähti sammuu, valo vain jatkaa kulkuaan.”

Stella.jpg