Mustan Saaran paluu

Vaikka pudottiin livakasti kuin se kuuluisa eno veneestä, niin olipahan muutoin messevä esitys Pirkko Saision Kansallisteatterin suurelle näyttämölle kirjoittama musikaali Musta Saara. Se, miksi vene ei ihan loppuun asti kannatellut enoa, johtui monestakin syystä, etupäässä enon päänupista.

Pyhä Saara on romanien suojeluspyhimys, ja häntä tässä esityksessä lähdetään etsimään ja avuksi pyytämään. Esitys on niin täynnä historiallisia viitteitä, että heikompaa hirvittää oma historiallisen tietämyksen vajavuutensa. Kannattanee siis tsekata eurooppalaista historiaa aika alkujuuriltaan – ja vaikka romanien osalta jo Aasiasta alkaen - ennen esityksen katsomista, että muistaisi vaikkapa sen, miten “husaarit puolustivat maataan ottomaaneja ja janitsaareja vastaan”. On tunnustettava, että Ranskan lähihistoriakin alkaa olla melkein Helena Petäistön, Emmanuel Macronin ja hänen viehkon vaimonsa varassa, jos ihan nurkan takana kuiskaten sopotetaan. Ja kuka historian henkilö onkaan Vlad Seivästäjä, joka muuttuu välillä Draculaksi, ja kuka on Kansallispuolueen johtaja ja kuka hänen tyttärensä, joka ratsastaa välillä Jeanne d’Arciksi eli Orléansin neitsyeksi naamioituneena?

Transsilvanian romanien maattomuus ja ahdinko on tragedia ja siihen esitys antaa kyllä ajattelun aihetta. Tämän epäkohdan huomaa jokainen arjessaan joka päivä, kun liikkuu kaupungin keskustassa ja näkee kylmässä maassa istuvia kerjääviä lähimmäisiämme. Heitä ohittaessaan on aina yhtä epävarma ja outo olo siitä, miksi EU ei ole kyennyt heitä auttamaan, vaikka rahaakin on väitetty olleen jaossa asunnottomuuden ja epätasa-arvon poistamiseksi. Tavallisen pulliaisen tekee mieli kysyä, minne tämä yhteinen raha romanien avustamisen sijaan oikein on kadonnut ja miksi sen liikkeitä ei pystytä valvomaan nykymaailmassa, jossa tiedetään jokaisen sukankuluttajan maitopurkin värikin.

Jos palataan esitykseen, niin tämän sirkukseksikin kuvatun spektaakkelin musiikillista antia olivat sekä Jussi Tuurnan säveltämä ja johtama musiikki että erityisesti muusikot: Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula, jotka hiki hatussa soittivat koko esityksen ajan näyttämön taustalla parvella. Uskotaan vakaasti, että tällä bändillä ei tule olemaan jatkossakaan työn puutetta, niin soi heidän soittonsa yhteen, välillä kaihoisasti, välillä räväkästi, mutta yhtä kaikki romanimusiikin nostalgisessa hengessä. Kymmenen pistettä tälle porukalle!

Valtaisa tekemisen energia joka tapauksessa lavalla oli ja se kantautui hyvin myös katsomoon, vaikka paljon menikin yli hilseen niin kuin se entinen täi. Näyttelijöiden, ohjaajan, puvustajan, lavastajan, koreografin, naamioijan, valo- ja äänisuunnittelijoiden, muusikoiden ja näyttämömiesten - tulivathan kaikki mainituiksi! - saumaton yhteistyö hämmästyttää aina tällaisessa suuressa ponnistuksessa. Siitä toiset kymmenen pistettä!

Musta Saara. Ohjaus Laura Jäntti, musiikki Jussi Tuurna, koreografia Janne Marja-aho, lavastus Kati Lukka, puvut Tarja Simone, naamiointi Jari Kettunen, valot Morten Reinan, ääni Jussi Matikainen ja Ville Leppilahti. Rooleissa Juha Muje, Katariina Kaitue, Janne Marja-aho, Sinikka Sokka, Ulla Tapaninen, Tiina Weckström, Erkki Saarela, Jani Karvinen, Timo Tuominen, Kristiina Halttu, Annika Poijärvi, Harri Nousiainen, Mikko Kauppila, Ville Mäkinen.