Brothers

Kirpputorien takuuvarmoista kätköistä löydettiin vaikuttava ja sodanvastainen Jim Sheridanin ohjaama draamaelokuva Brothers vuodelta 2009. Se perustuu Susanne Bierin ohjaamaan ja Anders Thomas Jensenin käsikirjoittamaan, samannimiseen tanskalaiseen elokuvaan. Pääosissa ovat sellaiset elokuvataivaan kiintotähdet kuin Natalie Portman, Tobey Maguire ja Jake Gyllenhaal. Millähän konstilla myös elokuvan lapsinäyttelijöistä on saatu niin luonnollisia; ohjauksella on siinä varmaan näppinsä pelissä. Vai ovatko he vain yksinkertaisesti luonnonlahjakkuuksia ja syntyneet näyttelijöiksi?

Elokuva kertoo Afganistanin sotaan lähtevästä, perheellisestä kapteeni Samista (sielukas Maguire), joka palaakin yllättäen sodasta kotiin, vaikka hänen luultiin jo kuolleen. Komennuksensa aikana vangiksi joutuessaan hän kohtaa kidutusta ja väkivaltaa, joka murtaa hänen mielensä. Kotona on perhe, vaimo Grace (Portman) ja kaksi tytärtä, Samin vanhemmat ja veli Tommy (Gyllenhaal), joka on perheen luuseri ja vapautui vankilasta juuri ennen Samin lähtöä Afganistaniin. Tommy miehistyy silmissä, kun hänen on nyt otettava vastuuta hänelle läheisen veljen perheestä. Tommyn ja Gracen välille syntyy lämpimiä tunteita, ja ne joutuvat kovaan testiin Samin palattua yllättäen hengissä - mutta ei kunnossa - takaisin kotiin.

Elokuva kysyy, miten yksilö kykenee pääsemään poikkeuksellisen raaoista oloista ihmisten ilmoille ja yhteisöön takaisin ja onko se edes mahdollista, ja toisaalta, onko turvallisessa yhteisössä eläneillä ihmisillä kykyä tukea ja auttaa traumatisoitunutta, perheyhteisöön palaavaa jäsentään.