Tutkija ja toimittaja Elina Sanan juuri ilmestynyt muistelmateos Isän sota on vaikuttava lukukokemus. Se kattaa isän sotapäiväkirjan sanoin kokemuksista jatkosodan aikana ja tyttären lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvauksen sekä pohdinnan siitä, millainen isä sodasta palasi takaisin kotiin.
Isä oli kulttuurisuvun koulutettu ja kielitaitoinen, maailmaa nähnyt ja menestynyt mies, joka kielitaitonsa ansiosta päätyi jatkosodassa saksalaisten aseveljien tulkiksi. Isä piti säännöllisesti päiväkirjaa omista sotakokemuksistaan ja tallensi ne suljettuun arkkuun, vaikka sodan loputtua olikin tehty yhteinen päätös kaikkien muistiinpanojen hävittämisestä. Mitähän isä oli mahtanut ajatella päiväkirjoja säästäessään? Tämän hyvin yksityiskohtaisen aineiston perusteella kirjailija kuitenkin saattoi tutustua uudelleen tuohon lapsuuden lämpimästä ja herkästä isästä sodan jälkeen muuttuneeseen, sulkeutuneeseen mieheen, jonka luonne perheen parissa sai yhä oudompia piirteitä.
Jatkosodassa saksalaisten rinnalla tulkin tehtäviä hoitaneen isän asemapaikkaa siirreltiin koko ajan tarpeen mukaan, joten hänelle ei muodostunut sodan aikana yhteistä henkistä ryhmää, johon liittyä. Sen vuoksi hän ei voinut sodan jälkeen myöskään purkaa tuntojaan muiden veteraanien kanssa, vain kotijoukot saivat tuntea nahoissaan isän omituisuudet.
Nykyisin puhutaan paljon sotatraumasta, josta Suomessa ainakin suuret ikäluokat, joskus nuoremmatkin jo useammassa sukupolvessa, ovat saaneet osansa isien tultua rintamalta kotiin. Fyysinen vammautuminen kun näkyi ja sellaista ihmistä kohtaan voitiin tuntea myötätuntoa, mutta psyykkisten vammojen seuraukset jäivät enimmältään kotijoukkojen kannettavaksi. Teos kuvaa hyvin ihmisen mielen särkymistä, siihen johtaneita syitä ja siitä aiheutuvaa tuskaa sekä asianomaiselle että hänen lähipiirilleen.
