Tuore Piikojen valtakunta – Nainen, työ ja perhe 1600 – 1700 –luvuilla on tutkija Tiina Miettisen teos tilattomien nuorten naisten eli köyhissä oloissa maalla syntyneiden tyttärien selviytymisestä lapsuuskodista elämäntielle. Vaikka täältä kauempaa katsoen saatamme kuvitella tuonaikaisten naisten elämän olleen ankeata ja kovaa, niin ei se kirjan mukaan ihan niinkään aina ollut.
Näpsäkkä tuohivirsuissaan ja torvea töräytellen korpimetsään karjoineen käyskennellyt paimentyttö saattoi piankin edetä piiaksi, piikatyttö taas ennen pitkää monia asioita hallitsevaksi emäntäpiiaksi ja lopulta vaikka emännäksi joko taloon tai sitten torppaan. Uralla eteneminen oli siis mahdollista, säädystä toiseen nouseminenkaan ei ollut mahdotonta. 1700-luvulla näin työssään edenneet vaimot olivat usein myös aviomiehiään vanhempia ja ehtineet hankkia ennen avioliittoa jo varallisuutta ja arvokkaita tietoja ja taitoja. He saattoivat olla jopa paremmassa asemassa kuin säätyläisnaiset, joiden oli pakko päästä hyviin naimisiin, jotta he säilyttäisivät asemansa.
Kirjailija Auni Nuolivaaran (1883 - 1972) vuonna 1936 ilmestynyt ja aikanaan monelle eri kielelle käännetty romaani Paimen, piika ja emäntä kuvaa tällaista sosiaalista nousua köyhästä paimentytöstä piikomisen jälkeen talonemännäksi erilaisten sattumusten ja ankarienkin elämänvaiheiden kautta.
Niin kutsuttu vahinkokaan, tai parikin – vanhan kansan mukaan se ei tule kello kaulassa - ei välttämättä tehnyt piikatytöistä avioliittoon sopimattomia, jos oli onni myötä ja hyvät verkostot ympärillä. Jos nainen oli jo todistettavasti kihloissa jonkun kanssa ja odotti lasta, niin ei siinä auttanut miehen muu kuin mennä naimisiin. Tärkeä henkilö näillä sataluvuilla oli tyttären isä, joka oli erityinen tuki ja turva tyttärelleen, ja sen vuoksi hänellä oli hyvä syy pysytellä elossa. Myös veljet olivat tämän ajan köyhälistön tyttärien takuumiehiä.
Tilattoman tyttären ei ollut pakko olla kotona, jos oli tylsää - vaikka olisi ollut varaakin - vaan sinkkuna hän saattoi lähteä seikkailemaan ja tsiikaamaan maailmaa niin avaraa töitä tekemällä. Monille kävi hyvin ja heidän tietonsa kirkonkirjoissa ovat vähäisiä, mutta joillekin ei käynyt yhtä hyvin, ja - paradoksaalista kyllä - heidän surulliset kohtalonsa ovat tallennettuina vanhoihin asiakirjoihin, meidän historiasta kiinnostuneiden ja sukututkijoiden onneksi.
