Johan Vilhelm Snellman (1806 - 1881)

Siinä meillä fennomaani, / senaattori tai vaikka hengen kaani, / joka kansaa johdatti / Hegelinsä osasi / monin tavoin valisti ja vahvisti. / Hän neuvoi älymystölle valtio-oppia, / että siitä sais ottaa koppia / ja luotsata kansan mieltä / ja vahvistaa omaa kieltä . / Snellu lehtiä julkaisi, / kuten Maamiehen ystävä ja Saimaa. / Usein muisti hän myös kaimaa, / nimittäin Runebergiä ja muita / (kuten Fredrika, Topelius, Nervander ja Cygnaeus ), / jotka antoi hälle sielun polttopuita / ja uskoi kansaan,  persoonaan ja mieleen, / ”on kansan ajattelu rakennettu yhteiseen kieleen”. / Lönnrotin Elias myös oli Snellun mieleen, / kun vanhat patut tapas seuroissansa / he aina lauantaisin / siellä koko älykansa / pohti arvomaailmaansa, valtiota, filosofiaa / ja sitä, miten kirjallisuus kukoistaa / kun perustetaan seura suomalaisen kirjallisuuden, / ja miten säädöksin voi saada virallisen kielen / ja sitä kautta yhteisön ja yhden mielen. / Siitä oli tämä äijö tarkka, / että valuutaksi saatiin Suomen markka. / Sen männä vuosna mennä annettiin / ja sijaan nahat oravien kannettiin, / että helpompi ois yhteisempi raha. Nyt mietitään, / et oisko ollut vähäisempi paha, / jos oltais säästetty ne vanhat snellut / ja porukka ois vähemmän hurvitellut / ettei oltaisi nyt suossa rämpimässä / vaan turvassa ja pirtin lämpimässä. / Snellu toivon mukaan elää meissä vielä. / Hän istuu jalustallaan rauhaisasti siellä, / missä valtiota, rahojamme (jos niitä vielä on!) suojellaan. /  Me Snellmanille tänään malja nostetaan / ja päivää suomalaisuuden myös juhlitaan!