”Anch’io sono pittore”, ”Minäkin olen maalari”, Ismo Kajander, Anartisti

Kaikki kokeelliseen taiteeseen viehtyneet, nyt mars matkaan ja suuntima kohti Kiasmaa, jossa on elokuun alkuun asti nähtävillä taiteilija Ismo Kajanderin (1939 - ) luomia teoksia. Kajanderin ensimmäinen näyttely Helsingissä Galleria Agorassa jo vuonna 1964 oli liikaa sen ajan taiteen asiantuntijoille kokeellisen otteensa vuoksi. Tie on nyt kulkenut tänne asti ja yhä Kajanderin teokset herättävät uusia ajatuksia ja ansaittua huomiota.

Kiasman esittelyn mukaan Pablo Picasso (1881 - 1973) ja Marcel Duchamp (1887 – 1968) ovat olleet Kajanderin esikuvia, joilta hän on halunnut omaksua erityisesti älyllisen ja leikkisän otteen omiin teoksiinsa, joista hän on halunnut riisua liian ylevyyden. Dada ja surrealismi ovat hänelle läheisiä taidesuuntauksia. Kirjatimpurin näkökulmaa lähellä ovat erityisesti työkaluista tehdyt asetelmat, joista alla kuvia. Tuohen käyttö pyörän pinnojen räpättimenä on ikivanha lasten juttu ja aina yhtä huvittava. Taiteen tehtävä on uusien ajatusratojen luomisen lisäksi myös tuoda iloa elämään!