Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on tänä syksynä Kristian Smedsin ohjaama esitys Tabu, joka nimensä perusteella viittaa Timo K. Mukan samannimiseen romaaniin vuodelta 1965.
Smedsin teos on äärimmäisen kokeellinen, viitteellinen ja perustuu ääneen, valoon ja tunnelmaan - puhettakaan ei juuri ole - eikä kyseisen esityksen perusteella saa käsitystä Mukan Tabun juonellisesta tarinasta, ellei ole lukenut teosta aikaisemmin. Hieman tuntui alleviivaavalta heittää Mukan nimi ja syntymä- ja kuolinvuosi teoksen lopussa näyttämölle, kun esitys kaiken kaikkiaan oli kuitenkin niin täysin erilainen kuin itse Mukan teos. Ymmärtääkseen Smedsin teatteriesityksen liittyvän jotenkin Mukan teokseen katsojan olisi pitänyt lukea Mukan teos ennen tätä esitystä.
Katsojalla täytyisi aina olla jokin samaistumispinta teokseen, jotta sitä voisi jotenkin ahdistumatta tai teoksen arvoa kieltämättä seurata. Kuka tämä henkilö on, joka tässä näyttämöllä liikkuu? Mitä hän tässä esityksessä edustaa? Miksi käytetään tällaista teknistä välineistöä, perustelut? Voinko minä löytää tästä teoksesta jotain sellaista, mihin omassa elämässäni on tarttumapintaa? Hyviä kuvia teoksessa oli, mutta tuntui, että niiden tehoa ei viety loppuun saakka, monia vastauksia jäi puuttumaan. Ei niin, että niitä pitäisi aina olla, mutta jos teos on pelkkää kysymystä kysymyksen perään, niin katsoja ei saa kiinni teoksen sisällöstä ja jää ulkopuoliseksi.
Jos haluaa kokea elämyksen, jossa joutuu täydelliseen hämmennyksen tilaan, niin kannattaakin suunnata tänä syksynä katsomaan kyseistä esitystä. Ääni- ja valosuunnittelu oli huippua.
Kerrataanpa vielä muistin virkistämiseksi Mukan Tabun tarina, joka on kertomus alaikäisen tytön, Milkan, rakastumisesta kylällä asuvaan Kristus-Perkele –nimiseen reissumieheen, joka tekee erilaisia peltotöitä maalaistaloissa. Milkan isä on kuollut ja hän elää äitinsä kanssa. Äiti palkkaa usein kyseisen miehen tekemään töitä pelloilleen ja samalla hänkin ihastuu mieheen ja toivoo tästä uutta miestä itselleen. Mitä siitä sitten seuraa, jääköön tulevan lukijan mieltä kaihertamaan, koska se on juuri tarinan juju. Uskonto ja seksuaalisuus elävät vahvana tässä tarinassa, kuten kaikissa muissakin Mukan teoksissa.
