Johan Vilhelm Snellman (1806-1881)
Lauantaiseura, A. Haartmanin piirros vuodelta 1907, vas. Elias Lönnrot, Fredrik Cygnaeus, Fredr. Tengström, J. J. Nordström, B. O. Lille, J. V. Snellman, J. J. Nervander, A. A. Laurel.
Hyvää äitienpäivää 10.5.!
Raskaan meren rantaan astuvat mummot / suuri huivi leuan ali solmittuna, / hennoilla, haurailla jaloillaan. / Yksin he istuvat rannalla / siirtämättä silmiään tai käsiään, / siirtämättä pilveä tai hiljaisuutta. / Säädytön meri repii ja reuhtoo, / kohottelee trumpettivuoriaan, / ravistelee sonninpartojaan. / Lempeät vanhatrouvat istuvat / kuin läpinäkyvässä laivassa / ja katselevat terroristisia aaltoja. / Minne he menevät ja missä ovat olleet? / He tulevat joka kolkalta, / he tulevat omasta elämästämme. / Nyt heillä on valtameri, / kylmä ja palava tyhjyys, / liekkien täyttämä yksinäisyys. / He tulevat kaikista menneisyyksistä, / taloista jotka tuoksuivat, / palaneista hämäristä. / Katselevat merta tai ovat katsomatta, / piirtelevät kiemuroita kepeillään / ja meri huuhtoo heidän kalligrafiansa. / Mummot kohottautuvat ja lähtevät / hennoilla linnunjaloillaan / kun pillastuneet aallot / lentävät alastomina tuulessa.
Pablo Neruda; Estravagario: Vanhat naiset ja valtameri, suom. Pentti Saaritsa
Sinun silmiesi kautta
Tanskalaiskirjailija Peter Høeg (s. 1957) ei ole koskaan kavahtanut vaikeita aiheita (aiemmin esimerkiksi Lumen taju, Susanin vaikutus, Rajatapaukset), joten ei tarvinnut ihmetellä tämän uusimmankaan romaanin Sinun silmiesi kautta aihetta, joka liittyy neuropsykologiaan ja mielenterveyteen. Romaanin on suomentanut Sanna Manninen.
Peter, Simon ja Lisa ovat lapsuusystäviä, joilla on ollut erityisen läheinen suhde toisiinsa jo päiväkodissa. Aikuisena Peter on huolissaan Simonista, joka on yrittänyt jo useaan kertaan riistää hengen itseltään, ja hän saa tietää erikoisesta ja tarkoin varjellusta tutkimuslaitoksesta, jossa on käytössä skannausmenetelmä, jolla päästään sisälle ihmisen tietoisuuteen. Peter arvelee sen voivan auttaa Simonia.
Yllättäen laitoksen johtajaksi osoittautuukin Lisa, lapsuusystävä. Hän on menettänyt trauman vuoksi muistinsa varhaisvuosiltaan ja haluaisi palauttaa asioita mieleensä. Alkaa tutkimusmatka näiden kolmen ihmisen yhteisiin erikoisiin kokemuksiin lapsuudessa. Teos kertoo fantasian siivittämänä siitä, mitä tällainen tutkimus voi merkitä yksilölle tai yhteiskunnalle ja millaisia vaikutuksia siitä saattaa myöhemminkin koitua.
Lukijana jää teoksen luettuaan aprikoimaan, miten vaikeata tai joskus jopa mahdotonta on toisen ihmisen syvän ja yksilöllisen kokemusmaailman ymmärtäminen ja erityisesti sen vaatiman tilan antaminen. Usein liian hätäisesti tulee määritellyksi toisen ihmisen kokemus samaksi, kuin mitä on itse kokenut tai kuullut jonkun muun kokeneen, ja tarjoaa omaa vastinettaan miettimättä sen tarkemmin, olisiko voinut vain olla hiljaa ja kuunnella ja antaa toisen luoda oman merkityksensä sanomalleen.
Joka tyypin parhaat kaavat
Rinna Saramäen, Katja Kaipaanlahden ja Jane Palmun tietoteos Joka tyypin parhaat kaavat on päivitetty versio tekijöiden aiemmin julkaistuista Joka tyypin kaavakirjoista. Tekijät ovat sitä mieltä, että itse ommellen saa parhaiten omalle kropalleen sopivat hynttyyt ja voi valita sellaiset värit, kuosit ja yksityiskohdat, joista pitää eikä ole riippuvainen vaatekauppojen joskus samaa toistavasta tarjonnasta. Kirjan kaava-arkeilla, joita on kolme kappaletta, löytyy kaavoja koosta XXS kokoon XXXL, joka on uusi koko entisten lisäksi. Kirja on suunniteltu niin, että alussa on perustietoa ompelusta, kankaiden valinnasta ja kaavojen käytöstä ja muuntelusta sekä mittataulukoiden ymmärtämisestä, sitten tulevat tarkat kuvat ja ompeluohjeet helpoimmin ommeltavista vaatteista haastavampien mallien valintaan, ja lopuksi on vielä melko vaativien yksityiskohtien ompeluun liittyviä ohjeita. Näppäräkin tikkaaja saa käyttää hoksottimiaan ja kykyjään täysipäiväisesti varsinkin viimeisten ohjeiden kohdalla, kun ommeltavana on esimerkiksi laskoshousut, joten jos niin pitkälle tässä harrastuksessa pääsee, ei vaatekauppaa tarvitse enää lähestyä pitkällä tikullakaan.
Nyt kun tänä keväänä Suomi - median tietojen mukaan - leipoo jo kotona kaikki juurileivät, kriisipiirakat ja korvapuustit, niin seuraavaksi haasteeksi voitaisiin asettaa oman itsen ja perheen jäsenten vaatehtaminen niin, että kertakäyttöinen halpatuonti olisi tämän kevään jälkeen kuin menneiden vuosien pahaa unta ja painajaista vain. Itse tehden kun yleensä tulee valinneeksi myös laatukankaita, jotka kestävät vuosien saatossa melkein yhtä hyvin kuin se isoisän sota-ajoilta peräisin oleva sarkatakki, joka vieläkin roikkuu kalatakkina kesämökin saunaneteisessä ilman ensimmäistäkään reikää.
Kevättä ilmassa
Kevään tulo
Soi humina hongissa soilla. / Kevään liehuvi tuuhea tukka. / Ja rentukka, kultainen kukka, / jalat märkinä kahlaa joilla.
Joku päivä ja kaikki muuttuu: / on lämmin ja lehtiä puissa, / sinen seulojat salmien suissa. / Vain pääskynen enää puuttuu.
Toukokuu
Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt, / yli lensivät kurkien aurat. / Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt, / nousee oraalle ohrat ja kaurat.
Tuli toukokuu, järvet kahleensa luo, / vaarit vikkelään kalalle soutaa; / lapset koivuista makeaa mahlaa juo, / kaikki maisemat tulvivat poutaa.
Tuli toukokuu, pääsky sanoman toi: / kohta etelä lämmintä antaa. / Sinitaivaalla kiurun viserrys soi. / Tuuli peltojen tuoksua kantaa.
Tuli toukokuu, tuomi kukkaset saa, / puron äyräillä rentukat palaa. / Karjapoikanen torvea toitottaa, / metsän kaiutar huutelee salaa.
Tuli toukokuu, tuvat tyhjiksi jää, / väet ulkona töillänsä hyörii. / Käet kunnailla kukkua helkyttää, / pihaseipäissä väkkärät pyörii.
Vuorela Einari (1889-1972): Huilunsoittaja
Toukokuun yö
Kevätöinä, ah, ihmiset kuulkaa / on rakkaus kaikuna korven. / Se on henkenä heräävän luonnon / ja sieluna paimenten torven.
Se on sisinnä kaikissa meissä, / se on rinnassa polttehen lailla, / meillä kaikki on, kuitenkin käymme / kuin kaihoten, kaikkea vailla.
Mitä väriset, lehtivä koivu? / Mitä hyriset metsien kuoro? / Nyt hymyn on herttainen hetki, / mut kohta lie kyynelten vuoro.
Keväthämyssä
Niin lempeästi nyt tuuli käy / kuin hengitys metsän poven. / Tule istumaan, vain istumaan / kynnyspuulle avatun oven.
Tule katsomaan kauniita pilviä / ja ihanaa hämärää puilla! / Se on kuin hahtuva himmeä / suon yllä ja latojen suilla.
Me kahden valvomme hämyssä; / soi suloinen kaipaus meissä, / kun kedoilta kevättä häämöttää / ja metsä on kyyneleissä.
Vuorela Einari (1889-1972): Keväthartaus
Hengitys
”Sisäänhengitys on elämämme ensimmäinen autonominen liike, uloshengitys sen viimeinen, ja niiden väliin mahtuvat elämämme kaikki hengitykset.”
Tällä toteamuksella alkaa Malla Rautaparran kirjoittama, hengityksen parantamiseen tähtäävä tietoteos Hyvän hengityksen anatomia – Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen. Kirjoittaja on pitkän ohjaajakokemuksen omaava joogaopettaja. Oppaassa kerrotaan hengitysjärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta ja neuvotaan erilaisia harjoituksia, joiden avulla voi päivittäin parantaa omaa hengitystään. Tietoista hengitystä voi harjoittaa missä tahansa ja lähes milloin vain. Tärkeää hengityksen parantamisessa on harjoitteiden säännöllinen tekeminen, jotta muutosta on mahdollista odottaa.
Laura Tresselin esikoiskokoelma, teksti-installaatio Hengitys tarkastelee asiaa runouden kautta. Se on teos, jossa hengitetään sanojen voimalla, ja ollaan myös vedessä, pinnalla ja pinnan alla. Kirja kertoo lyriikan ja proosan keinoin hengityksen merkityksestä:
”…astun ovesta sisään / tarkasti kalibroidut laitteet suorittavat tehtäviään / tänään matka vuoteen vierelle / on kahden hengenvedon mittainen…”
”…muistoni hengittävät / onko se tekohengitystä…”
Tänä keväänä tämä keskeinen elintoiminto on noussut aivan uuteen tietoisuuteen. Tavallisesti hengitystään ei välttämättä edes tiedosta, kun se on jotain, joka koko ajan tapahtuu, kuin itsestään.
”…hengityskoneen palkeen laajenemisen ja tyhjentymisen suhina, / kuin raahaisi venettä hiekalla…”
Kansallinen veteraanipäivä 27.4.
Rannalle himmeän lahden / aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, / taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, / askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset, / teidän nyt vuoronne on.
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, / muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, / himmetä ei muistot koskaan saa!
Hymni soi holvissa hiljaa, / tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa, / sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden, / tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden, / kelle nyt kertoa saa.
Hoivatkaa...
Laineissa Laatokan mahti, / kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti, / konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo / tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee, / vartija poissa jo on.
Hoivatkaa...
Veteraanin iltahuuto, sanat ja sävellys Kalervo Hämäläinen (1917-2015)
Anna hetki itsellesi
Voisiko ollakaan sopivampaa opusta tähän vallitsevaan tilanteeseen! Anna hetki itsellesi – Viiden minuutin tietoisuustehtäviä -teos kehottaa lukijaansa keskittymään itseensä, elämäänsä ja unelmiensa ja tavoitteidensa saavuttamiseen. Kirja sisältää nimensä mukaisesti noin viiden minuutin harjoituksia ja kirjoitustehtäviä, joita voi tehdä joko kirjaan tai erilliseen vihkoon. Ideana on löytää kaikenlaisen hälinän keskeltä omasta elämästä ne todella tärkeät asiat ja palauttaa ne takaisin oikealle paikalleen. Mikäs sen mukavampaa, mutta onnistuukohan se viiden minuutin keskittymisharjoituksella, sitä voitaneen miettiä. Voi myös ajatella, että tämänhetkisen pakollisen elämänmenon hiljentymisen aikana saattaisi harjoitusten avulla päästäkin joskus sellaiseen flow-tilaan, josta tulisi myöhemmin päivittäinen tapa.
Kirjan otsikoita ovat Kirjoittamisen voima, Selkeyttämisen taito, Olennaiseen keskittyminen, Sinulla on jo paljon, Ongelmanratkaisu ja Tuotteliaisuus. Tekstit ja kuvat on koottu monista eri lähteistä. Kirjan on suomentanut Laura Kuitunen.
Leivolle
Miks’ leivo lennät Suomehen / sä varhain kevähällä,
et viihdy, lintu riemuinen, / sä maalla lämpimällä?
Miks äänes soreasti soi / vain Suomen taivaan alla,
ja vaikka puut ne vihannoi, / sä lennät korkealla?
”Sen tähden Suomeen kiiruhdan / ja lennän korkealla,
kun tahdon nähdä kauneimman / mä rannan taivaan alla.
Ja senpä vuoksi laulan ma, / kun kannel täällä soipi;
ei missään voi niin riemuita / kuin Suomessa vaan voipi.”
Sanat: Rahkonen, Aleksanteri (1841-1877); Leivo, sävellys: Melartin, Erkki (1875-1937)
Pikkutimpuri: Hotelli Flamingo
On tyttö nimeltä Anna Dupont, joka hyppää taksista Rantabulevardilla ja näkee ensimmäisen kerran elämässään isotädiltään perinnöksi saamansa räjähtäneen, siivottoman näköisen ja kolme vuotta asumattomana olleen hotelli Flamingon. Sitä asuttavat edelleen ovivahti N. Karhu ja vastaanottovirkailijana työskentelevä rengashäntämaki Makke; kummallakaan ei tosin ole mitään työtä, mutta ei toisaalta muuta kotiakaan. Vieraat ja muu henkilökunta ovat siirtyneet samalla paikkakunnalla olevaan hienoon hotelli Hohtoon, joka tarjoaa asiakkailleen enemmän luksusta ja elämyksiä. Anna päättää käydä töihin ja kunnostaa Flamingon entiseen loistoonsa tenniskenttineen, uima-altaineen ja vieraanvaraisine palveluineen. Siinäpä riittääkin hieman puuhaa.
Onneksi apujoukkoja tulee paikalle juuri silloin, kun heitä tarvitaan. On kokki Madame Le Possu, piccolohiiri Vinku, tarjoilija Eeva Koala, Venla Virtahepo, Stella Kirahvi ja monia muita, myös hotellin vieraita, jotka auttavat innolla uutta omistajaa. Mutta sitten saapuu vieraaksi pelottava Herra Harmaja ja hänen jälkeensä hotelli Hohdon omistaja Viljami Villipeto seurueineen. Mitä Anna tekeekään siinä tilanteessa?
Tämä Alex Milwayn sekä kirjoittama että kuvittama noin 6-9 -vuotiaille suunnattu helppolukuinen ja rento kirja kuljettaa lukijansa alun hankaluuksien ja erilaisten haasteiden jälkeen tilanteeseen, johon voi myös kuvitella menestyksekästä jatkoa. Kirjan on suomentanut Aila Herronen.
Pönttö ja remontti
Pitkästä aikaa tartuttiin tuumasta toimeen ja viltistä loimeen ja päätettiin ryhtyä remppahommiin. Idea syntyi YLEn Pelasta pörriäinen -kampanjasta, jossa kerrottiin erilaisia tapoja avittaa kesän tärkeitä pikkuystäviä pysymään hengissä hyvässä jengissä. Johan toki monena kesänä aikaisemminkin on jäänyt nurmikko leikkaamatta monestakin kohtaa, ja syyksi on aina hyvällä omalla tunnolla voinut sanoa, että perhoset ja muut öttiäiset tarvitsevat nekin osansa villistä luonnosta; siksi tämä ymmärrettävä velttous. Luonnonmukaista kasvinsuojeluakin on harrastettu jo vuosia, joten sekin asia on hoidossa, kanansellaista vain levitellään ja myrkkyjä vältellään.
Ja kun siementen kylvely on alkanut maistua puulta, niin onpa heitelty apilan ja kesäkukkien siemeniä sinne tänne pihalle ihan luontevasti jo vuosikausia – ja sekin luetaan nykyisin pörriäisten avustamiseksi. Mutta nyt siis innolla uuteen haasteeseen; tekemään öttiäisasumusta. Täydelliset ohjeet löytyvät netistä YLEn sivuilta, mutta tässäpä sellaiset kotikutoiset, peukalo keskellä kämmentä -kierrätysohjeet:
Esivalmistelut:
- otetaan iltakävelylle mukaan sakset ja leikellään kuivuneista, eri paksuisista talventörröttäjistä sopivia onttoja pätkiä, joita kanniskellaan ihan pirtin portaille, käpyjä kans
- poistetaan vanhasta, oravan pilalle nakertamasta lintupöntöstä katto ja etusivu ja kuivatellaan jäljelle jääneet osiot auringossa
Työsuorite:
- leikataan ontoista oksista sopivankokoisia ja eripaksuisia pätkiä, jotka ladotaan pöntön pohjalle tiiviisti niin, että ne eivät siitä lennähtele tyyliin, minne tuuli risun kuljettaa
- korsien päälle ladotaan erilaisia käpyjä, jotta ötököillä olisi vara valita, mihin rantautua
Loppusilaus:
- naulataan pöntön katto kiinni ja tarkistetaan suojaus, muuten korret mätänevät sateessa
- katkaistaan tukevasta narusta pätkä ja suunnataan kävely kohti sopivaa puuta; kiinnitetään ötökkäpönttö (huom. sanaa toistellaan kulkiessa ja korostetaan samalla suomen kielen tarkkaa lausumista!) sopivasti niin, että sen etuosa on auringossa, jotta pörriäiset kiinnostuvat tästä majoituksesta
Päätelmä:
- tehtiin oiva pönttö, jonka kustannukset olivat nolla euroa, kun vastaavan, kaupasta ostetun hinta pyörii ainakin siinä huimassa kymmenessä eurossa, eli kierrätys kunniaan
- odotellaan innolla tulevia asukkaita ja sen seurauksena syksyistä omena- ja marjasatoa
Pienen hauen pyydystys
Itä-Lapin Kairalan kylästä kotoisin olevan Juhani Karilan (s. 1985) kirja Pienen hauen pyydystys on kahden novellikokoelman jälkeen kirjoittajan kolmas teos, Kalevi Jäntin palkinnon saanut romaani.
Elina palaa kaupungista autolla kotiseudulleen Vuopioon, ’tyhmään Itä-Lappiin’, jossa on vain suo, paarmat ja sääsket, ei mitään ’jännittävää’, kuten Länsi-Lapissa tai ’eksoottista’, kuten Pohjois-Lapissa. Kotiseutu on muusta Suomesta rajapuomilla eristetty alue, jonne ei kenenkään suositella enää menevän. Hän saapuu tyhjään kotitaloonsa vuosittain aina siihen aikaan, kun muuan suoputura, jota Seiväslammeksi kutsutaan, alkaa osoittaa kuivumisen merkkejä. Sinne majailemaan jäänyt yksinäinen hauki on saalistettava, ja aikaa on vain jokunen päivä. Mutta miksi? Mikä salaisuus haukeen liittyy? Ja kuka on Jousia?
Metelit, ötökät, raitajalat, peijoonit, hattarat, lumotut olennot ja tietenkin myös näkki ja haudastaan tarpeen tullen nouseva Moukku-Olli ovat luonteva osa Vuopion asukkaiden arkista todellisuutta. Elinalle nämä myyttiset olennot ovat tuttuja jo hänen noitana pidetyn äitinsä elinajoilta.
Elinan jäljessä seuraa Janatuinen, naispoliisi, joka on saanut tehtäväkseen etsiä ja vangita ehkä murhan tehneen henkilön. Hänen työtoverinsa Oulussa tuntee kyseisen seudun, ja on varmuudeksi hoitanut itsensä pois pelistä kuultuaan tulevasta tehtävästä tässä oudossa maisemassa. Janatuinen tuntuu olevan kylällä ainoa täysjärkinen, mutta ihmeen sulavasti hänkin solahtaa tähän mystiseen maailmaan muiden mukana eikä lopulta enää edes ihmettele asioiden todenperäisyyttä, kuten vaikkapa autonsa takapenkillä kököttävää peijoonia.
Hersyvä, suomalaisesta mytologiasta reippaalla kädellä ammentava tarina saa lumovoimaa myös lappilaisesta murteesta. Erityisen voimakkaasti tämä romaani tuo esiin suomaiseman ja siihen liittyvät elementit. Jokainen, joka joskus elämässään on oikein lettosuolla rämpinyt, voi tässä kirjassa palauttaa tuoreesti mieleen sen, mitä suo kävijälleen antaa ja mitä se siellä liikkuvalta ottaa.
Pääsiäistä!
Rentukankeltaista pääsiäistä!
Pääsiäisestä ja kansanperinteestä: Tuku tuku lampaitani, ks. KT arkisto 4.4.2015, Lankalaulantaa KT 26.3.2016 tai Pupu pöksyissä pääsiäisenä KT 2.4.2018.
Mämmikourien herkkua
Näin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän, Elias Lönnrotin syntymäpäivän ja vielä kiirastorstainkin kunniaksi jysäytetään nyt kattilallinen ehtaa perinnemämmiä, joka Hämeessä on erityisesti pitkäperjantain ruoka. Sen ohje löytyy tietenkin vuodelta 1944 peräisin olevasta Kotiruoka-keittokirjasta, ja on seuraava:
8-10 litraa vettä, ¼ kilo maltaita, 2 kiloa ruisjauhoja, ½ teelusikallista suolaa, 6 ruokalusikallista pomeranssinkuoria.
“Neljäsosa maltaista ja vähän ruisjauhoja sekoitetaan padassa 2 litraan lämmintä vettä. Pinnalle sirotellaan paksu kerros maltaita ja ruisjauhoja. Pata peitetään hyvin ja jätetään lämpimään paikkaan noin tunniksi. Nyt hämmennetään padassa jauhot ja vesi sekaisin ja uutta, poreilevaa vettä lisätään. Maltaita ja jauhoja sirotellaan pinnalle, pata peitetään, ja seos jätetään taas imeltymään noin tunniksi. Täten jatketaan, kunnes koko vesimäärä ja maltaat ovat sekoitetut joukkoon; viimeinen vesimäärä lisätään kiehuvana. Jauhoja on käytettävä niin paljon, että mämmi on vetelän puuron tapaista, mausteet lisätään ja mämmiä keitetään vähän aikaa, koko ajan sekoittaen. Se vatkataan aivan kylmäksi. Tuohiset täytetään seoksella puolilleen ja mämmi paistetaan kohtalaisen kuumassa uunissa noin 3 tuntia. Mämmi tarjotaan kylmänä kerman ja sokerin kera.”
Eipä ole tuohesta vaarin eikä mummankaan suu, lapsenlapsenlapsista puhumattakaan, kun tätä herkkua käydään nautitsemaan!
Virvon varvon vitsasella
Virvon varvon vitsasella, / lempeällä, villaisella, / virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle. / Virvon varvon siivoojille, / lääkäreille, / hoitajille, / virvon heille voimaa töihin, / ettei menis jaksu puihin. / Virvon kaikki kuskit, taksit, / että sais he työstä maksut, / virvon kaupan kassajonot, / että siellä seisois monot / kauempana toisistansa, / jotta tokenis koko kansa, / ja seisois parin metrin päässä / joka säässä. / Virvon poliisit ja soltut, / että virkavallan koltut / pitäis lämmön sisällänsä. / Virvon varvon työttömille, / päivärahaa pyytäville. / Virvon kassan pleksilasin / takana istuvan silmäparin, / joka toivoo etäisyyttä, / silti ystävällisyyttä. / Virvon tsemppii päättäjiiin, / kevään valoo tunneliin. / Virvon kaikki vaarit, mammat, / että minimiin jäis vammat, / jotta tehohoito hoituu, / siitä hyöty meille koituu. / Virvon kotiin hyvää mieltä, / että voimaa saatais sieltä. / Vain yhdessä me työnnetään / se pöpö nurkkaan häpeemään. / Virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle!
Decamerone
No nyt on kirjafriikin H-hetki kaivaa hyllyn uumenista kevään aiheeseen liittyvää luettavaa, nimittäin klassikko Decamerone. Tämä italialaisen kirjailijan Giovanni Boccacion (1313-1375) sata novellia käsittävä teoshan kuvaa kymmenen nuoren, kolmen miehen ja seitsemän naisen, ajanviettoa 1300-luvulla mustan surman raivotessa Italiassa. Porukka säntää Firenzestä pariksi viikoksi maaseudulle pakoon tätä ruttoa, joka parhaillaan niittää tuhoa kaupungin alueella, ja aikaa kuluttaakseen he alkavat vuorotellen kertoa toisilleen tarinoita. Näihin tarinoihin kuuluu muiden muassa novelli Metsästyshaukka, joka on yksi koskettavimmista rakkaustarinoista, joita kirjallisuudessa on konsaan esitetty. Kyseistä novellia käytetään yleisesti myös esimerkkinä juoninovellin rakenteesta. Tämän, tällä kertaa kahtena niteenä julkaistun version ovat suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen.
Ahvenanmaan juhlapäivä 30.3.
Museolaiva Pommern, rakennettu vuonna 1903, Maarianhamina
Emil Cedercreutz: Ruorimies-patsas, 1933, Maarianhamina
Lanny
Brittiläisen kustannustoimittaja Max Porterin (s.1981) toinen romaani Lanny pistää väkisinkin miettimään juuri nyt elettävää aikaa, kun ollaan pienessä kaaoksessa ympäri Tellusta. Teos tuntuu liittyvän jollain tavalla tähänkin aikaan, vaikka kirjoittaja ei ole etukäteen voinut kuvitellakaan tilannetta, jossa nyt ollaan.
Tarinan keskushenkilö on Lanny-niminen pieni poika, joka on erityinen sekä ajattelutavaltaan, lahjakkuudeltaan että mielikuvitukseltaan, myös vanhempiensa mielestä. Hän hämmästyttää jatkuvasti kaikkia aikuisia ihmisiä omalaatuisuudellaan. Lanny asuu paljon poissa olevan isänsä ja kauhukirjailijana uraa yrittävän äitinsä kanssa pienessä kylässä lähellä Lontoota. Kylä on mystinen paikka, jossa elää siellä kauan asuneita ihmisiä, mutta se on myös myyttisen hahmon: ikiaikaisen, muuntautumiskykyisen, kaikkitietävän ja kuolemattoman Isä-Suomukka -vainaan kotikylä.
Lannyn naapurissa asuu tunnettu kuvataiteilija, Hullu-Pete, kuten kyläläiset häntä kutsuvat. Hän haluaa ryhtyä Lannyn taideopettajaksi, ja vanhemmat suostuvat siihen. Lanny ja Hullu-Pete huomaavat olevansa sielunkumppaneita, he viettävät paljon aikaa keskenään ja jakavat samanlaisen elämänfilosofian.
Kunnes Lanny eräänä päivänä katoaa. Se pistää valtaisan huhumyllyn liikkeelle. Kun lasta ei löydy, ensimmäiseksi syntipukiksi joutuu Pete. Erilaisten ominaisuuksiensa vuoksi kukin kyläläinen vuorollaan asetetaan epäillyn asemaan; yhteinen joukkohysteria valtaa pienen kylän. Lannya kuitenkin etsitään ja maastoa haravoidaan koko yhteisön voimin ja yhteisillä ponnistuksilla, mutta häntä ei löydetä mistään.
Miten tarina sitten päättyy, sitä ei tässä sovi kertoa, mutta yllättävän kriisin kohdatessa yhteisön monet epätoivon, syyllistämisen ja omituisuuksien aiheuttamat kuvitelmat, ja toisaalta myös erilaiset ihmisten välisen yhteyden ja solidaarisuuden osoitukset nostetaan tässä kirjassa kiinnostavaan tarkasteluun.
Max Porterin Lanny on liikuttava, mielikuvituksellinen tarina, kuten oli Porterin aikaisempikin teos, Surulla on sulkapeite (KT 21.05.2018). Molemmat teokset on suomentanut Irmeli Ruuska.
Peurapellolla
Tämä kuva yrittää vahvistaa, / että nämä peurat ei oo pahvista, / vaan täyttä verta ja lihaa, / vaikk’ eivät hirnukaan: - Ihaa. / Tuolla pelloilla vapaana laukkaavat, / ja sieltä einettä haukkaavat, / ja pihaankin saattavat tulla, / jos siellä on ruokaa sulla. / Näin keväisin on kiva tarkkana olla, / jos sattuu tapaamaan vainiolla / monta siroa peuraa. / Voi niistä ottaa kuvia, / ja saada muutenkin huvia, / kun niiden menoa seuraa.
Kevätpäiväntasaus 20.3.
Hei vaan! Puro huus ohi rynnäten. / Pois alta, on kiire mulla.
Koko metsä on tänään laastava / kevät-hienohelman tulla.
Pois alta, tai kera vanhan muun / sinut laastaan, vanha veli!
Puro silmää iski ja nauraen / ohi mennä pärskytteli.
Oli nuori metsä ja nuori maa, / sini taivaan nuorna väikkyi.
Koko metsä viritti viulujaan, / koko metsä laulua läikkyi.
Kevät saattoi tulla tänään jo! / Oli kiirettä siks joka puolla.
Sinivuokot, silmät pestyinä, / piti vartiota jo tuolla.
Kas vaan! Oli palannut peippokin / jo etelän kylpylästä.
Akustiikkaa metsän tarkisti / se jo kaiun helinästä.
Ja varisten lentoharjoitus / oli sinisten ilmain alla.
Koko metsä nauroi äänehen / ja aurinko taivahalla.
Lauri Pohjanpää: Kevät, kokoelmasta Graalin malja, 1926
