Sitä kiitollisuuden kohteiden määrää, mitä Carmen Maria Machado (s. 1986) luettelee ensimmäisen suomennetun teoksensa, novellikokoelman Kahdeksan puraisua (Her Body and Other Parties, 2017, suom. Kaijamari Sivill) lopussa, on mukava lukea. Yksi merkittävimmistä kiitollisuuden kohteista on isoisä, joka opetti lapsenlapselleen, miten tarinoita kerrotaan. Tarinoita tämä kirjoittaja tuntuu kuulleen vaikka muille jakaa – niin kuin sitten jakaakin. Näitä tapahtumia - jotka liikkuvat sujuvasti toden ja fantasian rajamailla - matkan varrella kerrotaan joko kokonaan tai sitten niihin jää sellaisia lopun tulkinnan varoja, että lukija pääsee mukaan kertomuksen koko prosessiin yhtenä osallistujana. Ei hassumpi tekniikka.
Carmen Maria Machado on maahanmuuttajien jälkeläinen jo useassa polvessa ja on jo monella tapaa palkittu jenkkiläinen kirjailija, esseisti ja kriitikko, jonka novellit ammentavat kauhusta, inhosta, erotiikasta ja fantasiasta. Teos Kahdeksan puraisua sisältää kahdeksan omintakeista novellia, joiden kantavaksi teemaksi nousevat naisten elämän joskus nurjaakin nurjemmat lait heidän ratkaistessaan olemisensa ääriviivoja: Aviomiehen tikki, Inventaario, Äidit, Erityisen törkeää, Oikeat naiset ovat lihaa ja verta, Kahdeksan puraisua, Residenssivieras ja Hankala juhlissa.
Aviomiehen tikki on vaikuttava kertomus naisesta, jonka kaulassa on vihreä nauha. Se on naisen salaisuus; ainoa asia, jonka merkitystä hänen miehensä ei tiedä ja johon aviomies ei saa koskea, ja siitä tulee miehelle kaiken onnenkin keskellä ylitsepääsemätön kysymys. Inventaario kertoo viruksen aiheuttamasta pakolaisaallosta ja siitä, mitä silloin tapahtuu ja mitä se mielessä herättää, Äidit perkaa naisena ja äitinä olemisen iloa, pelkoa, vastuuta ja vastuuttomuutta, Erityisen törkeää sisältää 272 näkökulmaa Kova laki: Erikoisyksikkö -sarjaan. Oikeat naiset ovat lihaa ja verta kertoo naistenvaateliikkeen itsekseen hiljalleen hälvenevistä ja katoavista naisista, jotka eivät enää edes tahdo vapautua kahleistaan, niminovelli Kahdeksan puraisua kuvaa naista, joka epäilee omaa ulkomuotoaan, menee lihavuusleikkaukseen ja vasta myöhemmin tajuaa, mitä tuli tehneeksi. Residenssivieras-novellissa puhutaan itsensä kohtaamisesta ja Hankala juhlissa kertoo päällisin puolin kyllä juhlistakin, mutta oikeastaan parisuhteesta, sen eri nyansseista ja järkkymisestä. Jos ei hätkähdä kirjailijan kerrontatapaa ja uskaltaa kohdata tarinoiden perimmäiset motiivit, niin sellaista settiä on tässä kokoelmassa tarjolla ihan piikkikorkojen kera.
