Vuoden 2022 ensimmäinen Pikkutimpurin kirja on Pia Krutsinin riimittelemä ja Jani Ikosen kuvittama Kaupunki kukaties. Se mennä rytmittelee pitkin kuvitteellisen kaupungin katuja; käydään kahvilassa, konsertissa, kioskilla ja ravintolassa, hautausmaalla ja tornitalossa. Pelataan pelejä, tutkitaan luontoa, tavataan tyyppejä, muiden muassa Mauri Poppanen ja Taistelukyllikki, tutustutaan Gränd Hotel Tähtitaivaaseen, käydään matseissa, merellä ja tehdään maailmanennätyksiä. Kaupungissa sattuu ja tapahtuu; kirjan idea on saada pieni ja isompikin lukija huumorin ja vekkulin runoilun varjolla innostumaan lisää lukemisesta ja riimittelystä. Jani Ikosen verevä kuvitus on tuoretta ja oivaltavaa.
Kansallispuistojen kutsu
Miten kaunista luettavaa ja katseltavaa on runoilija Tomi Kontion kirjoittama ja kuvittama kirja Kansallispuistojen kutsu! Näin penkkivaeltajasta saattaa tuntua jopa hämäävästi siltä, että riittää, kun lukee tämän kirjan, niin on jo suorittanut kuntoa vaativan eräretken. Kontio on vaeltanut kirjaansa suurimman osan Suomen kansallispuistoista ja tarkastelee niitä lähinnä patikoijan silmin, muitakaan liikkumisen lajeja silti unohtamatta. Vaelluksilla mukana on hänen poikansa, joskus myös tytär. Retkeilyn makuun päästäkseen ei etelän ihmisenkään tarvitse mennä sen kauemmas kuin Nuuksioon tai Sipoonkorpeen; jo niistä voi tämän rentouttavan harrastuksen aloittaa.
Paitsi luontokirja teos on autofiktiivinen siltä osin, että se käsittelee myös kirjoittajan omaa elämää, tuntemuksia ja muistoja, traagisiakin. Yhteys luontoon ja myös kulloiseenkin matkaseuraan tuntuu syventyvän ja herkistyvän jokaisen uuden vaelluksen aikana.
Se, mikä tekee tästä luontokirjasta erityisen nautittavan, on kirjoittajan käyttämä soljuva ja rikasilmeinen suomen kieli, josta pieni esimerkki kuvauksesta Syötteen kansallispuiston retkeltä:
”Kylmä tuulenviri tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä. Se oli lähtenyt kaukaa pohjoisesta, vikuroinut pitkin tunturien kylkiä, kihnuttanut itseään vaaroja vasten ja kerännyt itseensä suomaiden tuoksua, kiemurrellut puiden lävitse ja osui nyt meidän niskaamme. Ja kun käänsimme päätämme, nähdäksemme kuka meitä kosketti, se läpsytteli poskiamme kylmillä kämmenillään.”
Antoisaa uutta vuotta!
Yritä luoda itsestäsi / itseäsi suurempaa. / Jos se joskus onnistuu, / katsot itseäsi silmät sädehtien, / tunnet muovanneesi / puhtaan toiveesi ihmisen.
Jos erehdyt / unelmien hahmo vääristyy, / painat pääsi alas, tunnustat: / en ole enempää.
Näin olet / lähempänä / kuin saatoit uskoa, / jotakin arvokasta, hyvää / osaa siitä / joka sinussa ihmisenä ihmistä itsessänsä etsii.
Viljo Kajava (1909-1998), Yritä luoda itsestäsi runoteoksessa Tähän saavuin, 1989
Kuva: Kirjatimpuri
Päättyvän vuoden muistoksi
Hän on pysähtynyt selälleen, toinen jalka / arvokkaasti toisen päällä, pullot ympärillä, / kädet housunkauluksen alla, lämpimässä, / silmät katsovat lumen takaa suoraan Uranukseen, / täit alkavat kangistua äkkiä viilenneissä kainaloissa. / Musta suu on puolillaan lunta.
Nyt lepää korokkeellaan jalosyntyinen suomalainen. / Ihmisiä tulee ja menee, ja menee ja tulee.
Hän nukkuu, sanon pojalleni, hänen on hyvä olla, / ei lumi paina.
Nyt ei oo yö, sanoo kaksivuotias, nyt ei nukuta, ei oo kylmä.
Mutta puiston portille on saapunut tumma hahmo, / nukkuja nousee, riisuu takin, kengät, housut, / kaiken risaisen, haisevan, ja juoksee kuin hirvi / nuoruutensa kauneudessa odottajan syliin. / Ja äiti ja poika sulautuvat samaksi tummuudeksi.
Matti Rossi: Lumessanukkuja
kuva: Kirjatimpuri
Pentti Saaritsa 80 vuotta tänään!
Tänään kumarretaan kiittäen ja syvään, kun juhlitaan runoilija ja kääntäjä Pentti Saaritsan 80-vuotispäivää. Saaritsa tunnetaan oman, yli 20 teosta käsittelevän runotuotantonsa lisäksi myös monipuolisena kirjallisuuden suomentajana. Hän on kääntänyt esimerkiksi espanjan-, portugalin-, ranskan-, ruotsin-, italian- venäjän- ja englanninkielistä kirjallisuutta; erityisen lähellä on ollut latinalaisamerikkalainen kirjallisuus. Mitenkä joku jaksaa!!! Saaritsan suomentamista teoksista yksi esimerkki on portugalilaisen runoilijan Fernando Pessoan teos En minä aina ole sama. Saaritsa tunnetaan myös yli 700 laulutekstistään, yhtenä niistä on suomennos laulusta Bella ciao.
Kuten alla olevan, vuonna 1969 ilmestyneen teoksen nimikin En osaa seisahtaa enteellisesti jo kertoo, runoilijan työ jatkuu aktiivisesti edelleen ja antaa meillekin, kulttuurin välttämättömään tarpeeseen vakaasti uskoville, uutta voimaa ja toivoa siitä, että kirjallisuudella ja runoudella ja ylipäänsä taiteella ON syvällistä merkitystä ihmisen hyvinvoinnille, vaikka kilpailu vallasta, nopeista voitoista ja rahan mahti maailmassa yrittävätkin tämän asian tärkeyttä kaikin tavoin himmentää. Lämpimät onnittelut päivänsankarille! Arvokas työ jatkukoon!
Tapaninpäivä 26.12.
Joulukukka
Rauhaa, rauhaa / hehku, kukka punainen, / sielunmajaan ihmisen / hehku joulurauhaa /
tämä hetki. Ohi meidän / jatkuu päivä, yö, / epäonnistuneen sadun / lunastuksentyö, /
luvun, johon vikapää / olen niin kuin sinäkin: / kummassakin meissä jää / kesken tahto mestarin, /
suuren sanelijan tahto, / jonka mittaan mahtumaan / sinä liian valmis olit, / minä – tuskin luonnoskaan. /
Vikapäät siis. Molemmat. / Vikani jos lunastamaan, / oppisin vain niin kuin sinä / syntyvikas lunastat! /
Oppinenko? – Joulupuu, / virsi, kukka. Sitten jälleen / uusi satu. Kenties sekin / epäonnistuu. /
Mutta nyt, nyt hehku, rauhaa / kukka verenpunainen, sielunmajaan ihmisen / hehku joulurauhaa. /
Juha Mannerkorpi: kokoelmasta Kylväjä lähti kylvämään, Joulukukka
Kuva: KT
Sakari Topelius, Varpunen jouluaamuna
Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, / järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen, / järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Pienen pirtin portailla oli tyttökulta: – Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton, / tule tänne riemulla, ota siemen multa!
Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta: – Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua. / Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!
– En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, / olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, / pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Varpunen jouluaamuna, san. Sakari Topelius, säv. Otto Kotilainen, suom. Konrad Alexis Hougberg (?)
Kuva: Kirjatimpuri
Sakari Topelius, Joulu oveen kolkuttaa
Joulu oveen kolkuttaa, hymyy tuiskusäästä: Lapsikullat, avatkaa! Olen aivan jäässä! Matka mulla täysi on, raskas niin kuin onneton! Lahjoja on mulla. Saanko sisään tulla? – Tule, armas joulu!
Kynttilät nyt mulla on sekä kaunis kuusi. Tulkoon joka talohon riemu, rauha uusi! Unhota en käyhääkään, joka nääntyy nälissään. Huolet, tuskain haavat lohdun, hoivan saavat. – Tule, armas joulu!
Joululaulu, Joulu oveen kolkuttaa, san. Sakari Topelius, suom. Toivo Lyy
Sakari Topelius, Jo joutuu ilta
Jo joutuu ilta ja tuuli käy / yli tumman, synkeän salon. / Hämy verhovi majan matalan / ja rikkaan uhkean talon. Kun tuntea sais / pyhän, lohtua tuovan valon!
Me kuolon varjossa kuljemme / ja sokeus silmät peittää, / säde puhdas, loistava yksinään / voi valoa hämyhyn heittää. / Vois kirkastaa / yön pimeitä, kaitoja teitä.
Mut tähdet lempeän hohteen luo / syvyyksiin synkkihin asti, / ja jouluvalkeat loistavat / joka paikassa kirkkahasti. / Valo ijäinen, / tule meille johtajaksi!
Käy tuuli ja pehmeinä lentävät / lumihiutehet pakkasella. / Pesä liekkö peipolla lämpöinen, / vai viluko varpusella? / Niin mielelläin / teit’ tahtoisin suojaella!
Kotiliedellä valkea leimuaa / ja kuusessa kynttilät loistaa. / Kera siskojen juhlia tahdon nyt / ja lapsuusriemuja muistaa, / kuin lapsena / surut kaikki mielestä suistaa.
Valon valta voittaa, ja pimeyden / me murramme elomme teillä. / Majassa halvimmassakin / on sijansa enkeleillä, / ja silloin on / myös joulu parahin meillä.
Jo joutuu ilta, Jouluvirsi, san. Sakari Topelius (1818-1898), säv. Jean Sibelius, suom. Aino Kallas
Sakari Topelius, Tervehtii jo meitä
Tervehtii jo meitä joulu armahin, / tuli kylmän teitä, armas kuitenkin. / Hänpä hymyellen tupahan jo saa.
Lapset hyppiellen häntä seurajaa. / Kynttilät ne hohtaa tähtösinä niin, / sepä mielen johtaa Betlehemihin.
Loista lapsen tiellä joulutähtönen! / Oi, niin ilomiellä sua katselen! / Näithän, tähti Herran, lapsosenakin,
pieni hän ol' kerran Vapahtajakin. / Loistit kirkkahasti silloin seimehen, / loistat siitä asti aina eellehen.
Oi, sä ilon tuoja, joulu herttainen, / rauhan, riemun tuoja, talven kukkanen! / Polvillas sä meitä hypittelet vaan,
kutsut enkeleitä joukkoon laulamaan. / Enkel'ääniin liittää lapset äänens' saa, / kaikki hyvät kiittää Herraa Jumalaa.
Tervehtii jo meitä, san. Sakari Topelius, säv. Jean Sibelius, suom. tuntematon
Sakari Topelius, En etsi valtaa, loistoa
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; / ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. / Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. / Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.
Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu / Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu. / Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin. / Jumalan sanan valoa, ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana. / Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa. / Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan. / Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo.
En etsi valtaa loistoa, san. Sakari Topelius, säv. Jean Sibelius, suom. Martti Korpilahti (?)
Kuva: KT
Sakari Topelius, Sylvian joululaulu
Jouluviikon merkeissä muistetaan joululaulujemme klassikkosanoittajaa, Sakari Topeliusta (1818-1898), joka on runoillut useita sydämeenkäyviä sanoituksia, jotka yhä edelleen luovat monelle sen syvimmän joulun tunnelman. Topeliuksen elämäkerrasta muistetaan, että hän ansioidensa rinnalla koki omassa perhe-elämässään kovia menetyksiä; lapsuuden sisarussarjasta kuoli kaksi veljeä jo pienenä, ja kahdeksasta omasta lapsestaan hän menetti kaksi kuolleina syntyneinä ja kaksi heidän lapsena ollessaan. Topelius kirjoitti ruotsiksi, joka oli hänen äidinkielensä, mutta aatteeltaan hän oli innokas suomalaisuusmies, kuten vaikkapa Koivu ja tähti - tarinasta muistetaan.
Sylvian tervehdys Sisiliasta
Nyt joulu on laaksoissa pohjolan maan, / joko tullut on rintoihin tuo? / On pöydällä kynttilät loistehessaan, / käy vartoen lapset sen luo. / Ja orrella keinuvan näät häkin sen, / mi vei multa ystävän uskollisen. / Oi vangittu, laulus / jo vaikeni sun. / Miss’ on sydän hellä sen kuunteluhun?
Oon maassa, miss’ on kevät kuihtumaton, / rypäleet missä välkkyelee, / miss’ sypressien lemu rannoilla on, / siell’ lauluni nyt helisee. / Nään Etnan ma säihkyen loimuavan / ja kuultavat ilmat ja maan vihannan. / Oranssit ne huumaa / ja puut huminoi / ja öin mahdoliini vain lemmestä soi.
Ja sypressit tuoksuu, on täys hopeaa / meri rantoihin murtuessaan. / All’ Etnan on hauta, mi kukkasin saa / nyt kertoilla murheistaan. / Laps pohjolan nukkuvi helmassa sen, / ja joulua juhlii nyt maa isien. / Ken laulusi laulaa / kuin ennenkin taas? / Soi Sylvian laulussa syntymämaas.
Sa tähdistä kaunein, nyt kirkkautes / yli rakkahan pohjolan luo, / ja ennen kuin sammut, sa siunaukses / mun syntymämaalleni suo! / Vaikk’ kultainen on kevät ympärilläin, / on armain se maa, josta kauas ma jäin. / Mun lauluni saakoon / se heljimmän, oi, / niin kauan kuin sirkutus Sylvian soi!
Sylvian tervehdys Sisiliasta, san. Sakari Topelius, suom. Elina Vaara
Sylvian joululaulu
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, / joulu joutui jo rintoihinkin. / Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan / jo pirtteihin pienoisihin. / Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain, / se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain, / ja vaiennut vaikerrus on vankilan; / oi, murheita muistaa ken vois laulajan?
Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, / istun oksalla uljaimman puun, / miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin / ja sää aina kuin toukokuun. / Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, / ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään, / ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, / sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo / sinne Suomeeni kaukaisehen! / Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, / sa siunaa se maa muistojen! / Sen vertaista toista en mistään ma saa, / on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa! / Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian / ja soi aina lauluista sointuisimman.
Sylvian joululaulu, san. Sakari Topelius, säv. Karl Collan, suom. Martti Korpilahti
4. adventti 19.12.
Talvimetsässä vartioi tuuli / kuin paimen hiutalelaumaa. /
Jo aavistaa monikin kuusi / jouluvaloja saavansa kantaa. /
Ojentaa oksansa kuunnellen / kohti lumista valkeutta /
ja odottaa tuulta uhmaten / yön jouluisen ihanuutta.
Rainer Maria Rilke (1875-1926): Adventti, suom. Eve Kuismin
Katri Vala – Kulkuri & näkijä
Kylläpäs nyt tuli luetuksi varsinainen kulttuurihistoriallinen tietopaketti ja ajankuva, nimittäin Minna Maijalan (s. 1975) kirjoittama elämäkerta Katri Vala – Kulkuri & näkijä.
Katri Vala – Karin Wadenström – syntyi Muonionniskassa vuonna 1901. Perhe muutti melkein heti sen jälkeen Porvooseen, josta isä oli kotoisin. Sieltä muutettiin pian Ilomantsiin, jonka luonnonläheisestä ympäristöstä muodostui kolmelapsiselle perheelle ikimuistoinen ja merkittävä ajanjakso. Se päättyi isän kuolemaan jo vuonna 1911, ja siitä alkoi puutteen ja ahdingon aika, joka kesti lähes koko Katri Valan elämän ajan. Perhe muutti takaisin Porvooseen, jossa Katri Vala kävi koulunsa ja pääsi ylioppilaaksi.
Mitkä olivat elämän realiteetit sinä aikana, kun yhteiskunta ei tarjonnut vielä apuaan eri vaivoihin ja vastuksiin, vaan jokaisen piti selvitä itsekseen, niin kuin parhaaksi näki? Niukka toimeentulo leimasi Katri Valan elämää ja vaikutti monella tavoin, ja sitä näistä hyvinvoinnin päivistä katsoen voi olla vaikea edes ymmärtää. Valan oli aikuistuttuaan pakko hankkia porvarillinen ammatti, koska hän vastasi veljensä kanssa äitinsä ja toisen sairaan veljensä elatuksesta, ja hän päätti opiskella opettajaksi. Tämä työ eri paikkakunnilla ja suhteet opettajiin ja lasten huoltajiin veivät kuitenkin paljon energiaa runoilijan työstä, joka kuitenkin oli Valan sisäinen kutsumus. Hän pyrki runoudessaan vapaamittaiseen, rytmiseen ja omasääntöiseen ilmaisuun ja kuului Suomessa 1920-luvulla vaikuttaneeseen Tulenkantajat-ryhmään.
Katri Vala sairastui keuhkotuberkuloosiin ja joutui viettämään pitkiä aikoja eri parantoloissa sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, joista ensimmäinen kuoli ja toinen syntyi vakavasti sairaana; molempien kohdalla epäiltiin syyksi tuberkuloosia. Vala kuoli Ruotsissa Eksjön parantolassa vuonna 1944. Hänen hautansa on Sörnäisten Marjatanmäellä, jossa on hänelle nimetty Katri Valan puisto.
En ole lipunkantaja, / en kotkansydäminen tiennäyttäjä / matkallanne aamun maahan. / Olen virran partaalla paju, / jonka lävitse tuulet puhaltavat, / josta maailman kapinallinen henki / taittaa yksinkertaisen pillin / soittaakseen sävelmän, / jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta / ja hiukan aamunsarastusta.
Katri Vala: Pajupilli kokoelmasta Paluu, 1934
Jukka Itkonen 1951-2021
3. adventti 12.12.
Outi Heiskanen Ateneumissa ja muistoissa
Graafikko Outi Heiskasen retrospektiivinen näyttely Ateneumissa esittelee yli 300 teosta Heiskasen laajasta tuotannosta. Se on avoinna 8.10.2021 – 9.1.2022 välisen ajan. Tuula Karjalainen (s. 1942) on kuratoinut Ateneumin näyttelyssä esillä olevat teokset yhdessä taidemuseon Sointu Frizen kanssa. Karjalainen on kirjoittanut myös kirjan ystävästään Outi Heiskasesta nimellä Outi Heiskanen – taiteilija kuin shamaani. Teos pohjautuu kirjoitettuun materiaaliin ja muistumiin omista ja ystävien kokemuksista.
Outi Heiskanen (s. 1937) syntyi Mikkelissä eläinlääkäri Tauno Kanervon ja hänen kotiäitinä olleen Aili-vaimonsa perheeseen keskimmäisenä lapsena ja ainoana tyttärenä. Hän oli isän lempilapsi, joka pienestä pitäen kulki isän mukana eläimiä hoitamassa. Näin hän sai realistisen tuntuman moniin eri eläimiin, jotka esiintyvät voimakkaana elementtinä myös hänen taiteellisessa tuotannossaan, kuten esiintyvät myös Tiibet ja Kauko-Itä, jossa Heiskasen vanhempia sukulaisia oli ollut lähetystyössä. Outi Heiskanen tunnetaan, paitsi graafikkona, myös performanssi- ja ympäristötaiteilijana. Outi Heiskasen aviopuoliso oli Toivo ”Topi” Heiskanen (1934-2018), kalligrafisista töistään ja ansiokkaista kaunokirjoituksen tyyppikirjaimista tunnettu taiteilija.
Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä 8.12.
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Suomalainen rukous
Siunaa ja varjele meitä, / Korkein, kädelläs!
Kaitse kansamme teitä / vyöttäen voimalla meitä, / heikkoja edessäs!
Sulta on kaikki suuruus, / henki sun hengestäs.
Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat,
kunnes armosi alla / kukkivat roudan maat! / Vaivassa vaeltaneihin,
Herra, valista meihin / kasvosi laupiaat!
Tutkien sydämemme / silmäsi meihin luo!
Ettemme harhaan kääntyis, / ettei kansamme nääntyis, / silmäsi meihin luo.
Alati synnyinmaalle / siipies suoja suo!
Uuno Kailas: Suomalainen rukous, kokoelmasta Uni ja kuolema, 1931, säv. Taneli Kuusisto
