Neitsytpolku

Neitsytpolku (Jungfrustigen) kertoo näennäisen kevyesti suomenruotsalaisesta avioliitosta ja perheestä, sen kriisistä ja siitä, miten asiat lopulta asettuvat paikoilleen uusiin uomiinsa, jos hyvin käy. Ja jatkuu sietämätön toivo / jatkuu elämä, kuten asian totesi kirjailija Eeva Tikka runossaan Kalliomaalaus.

Teoksen kirjoittajalta Philip Teiriltä ovat ilmestyneet aiemmin romaanit Talvisota ja Tällä tavalla maailma loppuu. Neitsytpolun on käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula.

Keskiluokkainen perhe elää tavallista elämää Helsingissä; mies on toimittaja ja kirjailija, vaimo tekee töitä koulussa ja heillä on kaksi kouluikäistä lasta. Mies kuljeskelee erilaisilla taiteilijakokkareilla ja etsii aiheita ja ennen kaikkea itseään. Näiltä reissuilta löytyy Paula, jonka läheisyys tuntuu tarjoavan miehelle jotain sellaista, jota häneltä vielä puuttuu. Mitä, se ei oikein käy tarinassa ilmi, mutta muutokseen on joka tapauksessa olemassa valmius ja lopulta henkinen pakotekin.

Tuo näennäinen keveys saattaa romaaneissa joskus hämätä lukijaansa, kuten tämäkin tarina osoittaa. Koko perhekuvio menee uusiksi, lapset oireilevat, taloushuolet painavat, uusikaan suhde ei ole paratiisi, sukulaiset eivät ymmärrä eivätkä hyväksy uutta tilannetta, uusista kodeista tulee ahtaita, joten kaikkea muuta kuin keveää sisältöä tarjoaa tämäkin luettava. Tulee välttämättä kysyneeksi, pitikö tähän kaikkeen ruljanssiin sitten ryhtyä, mitä kaikkea tilanteen aiheuttaman kärsimyksen kokemisen taustalla on ja miksi ristiriidat ratkaistaan niin usein järjenkäytön sijasta tunnemyrskyjen perusteella. Onko elämättömäksi koettu elämä ja varman päälle pelaaminen sittenkin liian riskialtista? Kysymyksiä riittää ja vastauksistahan vastaa kukin lukija ja kokija omalta kohdaltaan itse.

Pikkutimpuri: Lyyli ja karmea värinkäsitys

Lyyli pitää värittämisestä ja värikkäistä tyypeistä, mutta hän ei pidä harmaasta, mustasta ja ruskeasta, koska ne ovat hänen mielestään tylsiä värejä. Mutta sitten tapahtuu jotakin yllättävää, ja Lyyli joutuu ajattelemaan väreistä uudella tavalla. Suojavärit ovat olemassa tiettyä tarkoitusta varten, samoin huomiovärit, väreillä voi ilmaista tunteita, kuten pelkoa ja rakkautta, niillä voi tehdä taidetta, niillä voi houkutella ja luoda mielikuvia. Lyyli huomaa myös, että värejä ei voi nähdä pimeässä eli väri on valoa. Lopulta selviää myös, että tylsissäkin väreissä ovat mukana muut perusvärit; punainen, sininen ja keltainen. ”Sama se, minkä värinen pintamme on. Tärkeintä on se, mitä sisältämme löytyy”, arvelee Lyyli, ja on varmaan ihan oikeassa.

Lyyli ja karmea värinkäsitys on toinen Pipsa Pentin Lyyli-sarjaan kuuluva kuvakirja aiemmin ilmestyneen Lyyli ja hurja Paperi-Hukka -kirjan ohella.

Tästä alkaa elämä

Olipas ihan tuoreen tuntuista vaihteeksi lukea J. K. Rowlingin kirjoittamana jotain muutakin kuin menestyksekästä Harry Potter -kirjasarjaa, joka ilmestyi vuosina 1997-2007 ja josta hänet etupäässä tunnetaan. Rowlingia (s. 1965) oli pyydetty puhumaan kuuluisan Harwardin yliopiston vastavalmistuneille opiskelijoille ja hän oli valinnut teemoikseen kaksi aihetta; epäonnistumisen merkitys ja mielikuvituksen voima. Näistä aiheista, joista kirjailija itsekin on elämässään ammentanut, oli varmaan aika uskottavaa puhuakin, varsinkin tunnetun maailmanmenestyksen jälkeen, ja tästä luennosta on kyseessä oleva pieni kirjanen tallennettu. Ihan maalaisjärkeen käyvää asiaa Rowling tarjoaakin: ”On mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan, paitsi jos valitsee aina niin varman päälle ja varovaisesti että elämä jää kokonaan elämättä - ja sehän vasta epäonnistumista onkin”. Kirjan kuvituksen on suunnitellut Joel Holland ja sen on suomentanut Lotta Sonninen.

Tyttären varjo

Salanimellä kirjoittavan ja muutenkin salaperäisen napolilaisen kirjailijan Elena Ferranten (s. 1943) romaanien Loistava ystäväni, Uuden nimen tarina, Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät ja Kadonneen lapsen tarina pohjalta sovitettu ja kehuttu Napoli-sarja Loistava ystäväni nähtiin juuri alkuvuodesta YLEn Teema- ja Fem-kanavilla. Mainitut kirjat on myös suomennettu, samoin kuin kirjailijan aiemmin kirjoittamista teoksista Hylkäämisen päivät, Amalian rakkaus ja nyt viimeisimpänä tänä vuonna ilmestynyt Tyttären varjo, jonka on, kuten koko Napoli-sarjankin, suomentanut Helinä Kangas.

Leda, keski-ikäinen akateeminen, eronnut nainen lähtee asunnoltaan Firenzestä eteläiseen Italiaan lomalle, kun hänen nuoret, aikuistuneet tyttärensä ovat muuttaneet asumaan menestyvän isänsä luo Kanadaan. Naisen aikeissa on nauttia vihdoin huolettomasta vapaudesta, viettää hyvin ansaittu loma ja työskennellä kerrankin rauhassa siinä lomailun ohessa.

Mutta heti rantaloman alussa hän törmää rannalla melskaavaan ja metelöivään napolilaiseen sukuun, joka vähät välittää muiden lomalaisten rauhasta. Erityisesti perheen kauniin tyttären ja hänen pikkutyttärensä ja naisen ja sukulaisten välistä suhdetta tarkkaillessaan Leda huomaa, että hän alkaakin yllättäen ahdistua eikä pysty enää keskittymään omiin asioihinsa. Muistot Napolissa vietetystä lapsuudesta ja nuoruudesta, suhteesta entiseen mieheensä, omiin tyttäriinsä ja ennen käsittelemättömät asiat omista, joskus kyseenalaisista valinnoista pyrkivät pintaan ja vaativat selvittelyä. Lomasta tuleekin jotain ihan muuta kuin rento rantaloma.

Minä-kertojan suulla kerrottu tarina koukuttaa lukijansa ensimmäiseltä sivulta lähtien sekä tarkkanäköisyydellään että vaikeista ja perheen sisäisistä asioista puhumisen rohkeudellaan. Ikuista ihmiselämän riippumattomuuden toiveen ja muista riippuvuuden ristiriitaa käsitellään rohkeasti ja avoimesti kuvaten, turhia ohjeita antamatta.

Nöyryytyksestä nöyryyteen

Juhani Mattilan teos Nöyryytys – Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä on lohdullista luettavaa. Kirjallisuudenystävän iloksi kirjoittaja käyttää usein kirjallisuuden klassikkoteosten henkilöitä kuvatessaan ihmisten erilaisia tunnekokemuksia. Edellinen Mattilan kirjoittama teos on Herkkyys ja sosiaaliset pelot vuodelta 2014.

Arvokkuuden kokemuksen menettämistä on vaikea kestää, ja tähän prässiin ihminen voi joutua monissa eri tilanteissa elämänsä aikana ja erityisesti lapsena. ”Ihmisen minuutta rikkoneet traumat jättävät syvän muistijäljen ja aiheuttavat pelon uusista iskuista. Tämä nimenomainen pelko on useimpien psyykkisten oireiden taustalla”, Mattila kirjoittaa, mutta jatkaa kuitenkin lohdullisesti, että arvokkuuden palauttaminen nöyryytysten jälkeen on onneksi myös mahdollista. ”Oman elämänsä sankari on jokainen ihminen, joka pitää kiinni omista toiveistaan ja pääsee esteistä huolimatta eteenpäin.”

Lohdutuksena saattaisi olla, että kun on selvinnyt lapsuutensa ja aikuisuutensa mahdollisten nöyryytysten ohi voittajana ja saanut sisäisten ja sosiaalisten kamppailujen tuloksena oman arvonsa takaisin, saattaakin olla, että sisimpään on syntynyt oikeanlainen nöyryys, jonka turvin pystyy sekä arvostamaan muita ihmisiä että pitämään myös itseään samanarvoisena kuin muutkin ovat. Tälle tielle Mattilan kirjoittama kirja on oivallinen ja ymmärrettävä opas.

J. V. Snellmanin päivä 12.5.

Johan Vilhelm Snellman (1806-1881)

Lauantaiseura, A. Haartmanin piirros vuodelta 1907, vas. Elias Lönnrot, Fredrik Cygnaeus, Fredr. Tengström, J. J. Nordström, B. O. Lille, J. V. Snellman, J. J. Nervander, A. A. Laurel.

Hyvää äitienpäivää 10.5.!

Raskaan meren rantaan astuvat mummot / suuri huivi leuan ali solmittuna, / hennoilla, haurailla jaloillaan. / Yksin he istuvat rannalla / siirtämättä silmiään tai käsiään, / siirtämättä pilveä tai hiljaisuutta. / Säädytön meri repii ja reuhtoo, / kohottelee trumpettivuoriaan, / ravistelee sonninpartojaan. / Lempeät vanhatrouvat istuvat / kuin läpinäkyvässä laivassa / ja katselevat terroristisia aaltoja. / Minne he menevät ja missä ovat olleet? / He tulevat joka kolkalta, / he tulevat omasta elämästämme. / Nyt heillä on valtameri, / kylmä ja palava tyhjyys, / liekkien täyttämä yksinäisyys. / He tulevat kaikista menneisyyksistä, / taloista jotka tuoksuivat, / palaneista hämäristä. / Katselevat merta tai ovat katsomatta, / piirtelevät kiemuroita kepeillään / ja meri huuhtoo heidän kalligrafiansa. / Mummot kohottautuvat ja lähtevät / hennoilla linnunjaloillaan / kun pillastuneet aallot / lentävät alastomina tuulessa.

Pablo Neruda; Estravagario: Vanhat naiset ja valtameri, suom. Pentti Saaritsa

Sinun silmiesi kautta

Tanskalaiskirjailija Peter Høeg (s. 1957) ei ole koskaan kavahtanut vaikeita aiheita (aiemmin esimerkiksi Lumen taju, Susanin vaikutus, Rajatapaukset), joten ei tarvinnut ihmetellä tämän uusimmankaan romaanin Sinun silmiesi kautta aihetta, joka liittyy neuropsykologiaan ja mielenterveyteen. Romaanin on suomentanut Sanna Manninen.

Peter, Simon ja Lisa ovat lapsuusystäviä, joilla on ollut erityisen läheinen suhde toisiinsa jo päiväkodissa. Aikuisena Peter on huolissaan Simonista, joka on yrittänyt jo useaan kertaan riistää hengen itseltään, ja hän saa tietää erikoisesta ja tarkoin varjellusta tutkimuslaitoksesta, jossa on käytössä skannausmenetelmä, jolla päästään sisälle ihmisen tietoisuuteen. Peter arvelee sen voivan auttaa Simonia.

Yllättäen laitoksen johtajaksi osoittautuukin Lisa, lapsuusystävä. Hän on menettänyt trauman vuoksi muistinsa varhaisvuosiltaan ja haluaisi palauttaa asioita mieleensä. Alkaa tutkimusmatka näiden kolmen ihmisen yhteisiin erikoisiin kokemuksiin lapsuudessa. Teos kertoo fantasian siivittämänä siitä, mitä tällainen tutkimus voi merkitä yksilölle tai yhteiskunnalle ja millaisia vaikutuksia siitä saattaa myöhemminkin koitua.

Lukijana jää teoksen luettuaan aprikoimaan, miten vaikeata tai joskus jopa mahdotonta on toisen ihmisen syvän ja yksilöllisen kokemusmaailman ymmärtäminen ja erityisesti sen vaatiman tilan antaminen. Usein liian hätäisesti tulee määritellyksi toisen ihmisen kokemus samaksi, kuin mitä on itse kokenut tai kuullut jonkun muun kokeneen, ja tarjoaa omaa vastinettaan miettimättä sen tarkemmin, olisiko voinut vain olla hiljaa ja kuunnella ja antaa toisen luoda oman merkityksensä sanomalleen.

Joka tyypin parhaat kaavat

Rinna Saramäen, Katja Kaipaanlahden ja Jane Palmun tietoteos Joka tyypin parhaat kaavat on päivitetty versio tekijöiden aiemmin julkaistuista Joka tyypin kaavakirjoista. Tekijät ovat sitä mieltä, että itse ommellen saa parhaiten omalle kropalleen sopivat hynttyyt ja voi valita sellaiset värit, kuosit ja yksityiskohdat, joista pitää eikä ole riippuvainen vaatekauppojen joskus samaa toistavasta tarjonnasta. Kirjan kaava-arkeilla, joita on kolme kappaletta, löytyy kaavoja koosta XXS kokoon XXXL, joka on uusi koko entisten lisäksi. Kirja on suunniteltu niin, että alussa on perustietoa ompelusta, kankaiden valinnasta ja kaavojen käytöstä ja muuntelusta sekä mittataulukoiden ymmärtämisestä, sitten tulevat tarkat kuvat ja ompeluohjeet helpoimmin ommeltavista vaatteista haastavampien mallien valintaan, ja lopuksi on vielä melko vaativien yksityiskohtien ompeluun liittyviä ohjeita. Näppäräkin tikkaaja saa käyttää hoksottimiaan ja kykyjään täysipäiväisesti varsinkin viimeisten ohjeiden kohdalla, kun ommeltavana on esimerkiksi laskoshousut, joten jos niin pitkälle tässä harrastuksessa pääsee, ei vaatekauppaa tarvitse enää lähestyä pitkällä tikullakaan.

Nyt kun tänä keväänä Suomi - median tietojen mukaan - leipoo jo kotona kaikki juurileivät, kriisipiirakat ja korvapuustit, niin seuraavaksi haasteeksi voitaisiin asettaa oman itsen ja perheen jäsenten vaatehtaminen niin, että kertakäyttöinen halpatuonti olisi tämän kevään jälkeen kuin menneiden vuosien pahaa unta ja painajaista vain. Itse tehden kun yleensä tulee valinneeksi myös laatukankaita, jotka kestävät vuosien saatossa melkein yhtä hyvin kuin se isoisän sota-ajoilta peräisin oleva sarkatakki, joka vieläkin roikkuu kalatakkina kesämökin saunaneteisessä ilman ensimmäistäkään reikää.

Kevättä ilmassa

Kevään tulo

Soi humina hongissa soilla. / Kevään liehuvi tuuhea tukka. / Ja rentukka, kultainen kukka, / jalat märkinä kahlaa joilla.

Joku päivä ja kaikki muuttuu: / on lämmin ja lehtiä puissa, / sinen seulojat salmien suissa. / Vain pääskynen enää puuttuu.

Toukokuu

Tuli toukokuu, tuli valkeat yöt, / yli lensivät kurkien aurat. / Tuli hiirenkorvalle koivikkovyöt, / nousee oraalle ohrat ja kaurat.

Tuli toukokuu, järvet kahleensa luo, / vaarit vikkelään kalalle soutaa; / lapset koivuista makeaa mahlaa juo, / kaikki maisemat tulvivat poutaa.

Tuli toukokuu, pääsky sanoman toi: / kohta etelä lämmintä antaa. / Sinitaivaalla kiurun viserrys soi. / Tuuli peltojen tuoksua kantaa.

Tuli toukokuu, tuomi kukkaset saa, / puron äyräillä rentukat palaa. / Karjapoikanen torvea toitottaa, / metsän kaiutar huutelee salaa.

Tuli toukokuu, tuvat tyhjiksi jää, / väet ulkona töillänsä hyörii. / Käet kunnailla kukkua helkyttää, / pihaseipäissä väkkärät pyörii.

Vuorela Einari (1889-1972): Huilunsoittaja

Toukokuun yö

Kevätöinä, ah, ihmiset kuulkaa / on rakkaus kaikuna korven. / Se on henkenä heräävän luonnon / ja sieluna paimenten torven.

Se on sisinnä kaikissa meissä, / se on rinnassa polttehen lailla, / meillä kaikki on, kuitenkin käymme / kuin kaihoten, kaikkea vailla.

Mitä väriset, lehtivä koivu? / Mitä hyriset metsien kuoro? / Nyt hymyn on herttainen hetki, / mut kohta lie kyynelten vuoro.

Keväthämyssä

Niin lempeästi nyt tuuli käy / kuin hengitys metsän poven. / Tule istumaan, vain istumaan / kynnyspuulle avatun oven.

Tule katsomaan kauniita pilviä / ja ihanaa hämärää puilla! / Se on kuin hahtuva himmeä / suon yllä ja latojen suilla.

Me kahden valvomme hämyssä; / soi suloinen kaipaus meissä, / kun kedoilta kevättä häämöttää / ja metsä on kyyneleissä.

  Vuorela Einari (1889-1972): Keväthartaus

Hengitys

”Sisäänhengitys on elämämme ensimmäinen autonominen liike, uloshengitys sen viimeinen, ja niiden väliin mahtuvat elämämme kaikki hengitykset.”

Tällä toteamuksella alkaa Malla Rautaparran kirjoittama, hengityksen parantamiseen tähtäävä tietoteos Hyvän hengityksen anatomia – Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen. Kirjoittaja on pitkän ohjaajakokemuksen omaava joogaopettaja. Oppaassa kerrotaan hengitysjärjestelmän rakenteesta ja toiminnasta ja neuvotaan erilaisia harjoituksia, joiden avulla voi päivittäin parantaa omaa hengitystään. Tietoista hengitystä voi harjoittaa missä tahansa ja lähes milloin vain. Tärkeää hengityksen parantamisessa on harjoitteiden säännöllinen tekeminen, jotta muutosta on mahdollista odottaa.

Laura Tresselin esikoiskokoelma, teksti-installaatio Hengitys tarkastelee asiaa runouden kautta. Se on teos, jossa hengitetään sanojen voimalla, ja ollaan myös vedessä, pinnalla ja pinnan alla. Kirja kertoo lyriikan ja proosan keinoin hengityksen merkityksestä:

”…astun ovesta sisään / tarkasti kalibroidut laitteet suorittavat tehtäviään / tänään matka vuoteen vierelle / on kahden hengenvedon mittainen…”

”…muistoni hengittävät / onko se tekohengitystä…”

Tänä keväänä tämä keskeinen elintoiminto on noussut aivan uuteen tietoisuuteen. Tavallisesti hengitystään ei välttämättä edes tiedosta, kun se on jotain, joka koko ajan tapahtuu, kuin itsestään.

”…hengityskoneen palkeen laajenemisen ja tyhjentymisen suhina, / kuin raahaisi venettä hiekalla…”

Kansallinen veteraanipäivä 27.4.

Rannalle himmeän lahden / aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon, / taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin, / askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset, / teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, / muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin, / himmetä ei muistot koskaan saa!

Hymni soi holvissa hiljaa, / tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa, / sarka jo kynnetty on.
Ammoin me marssimme kahden, / tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden, / kelle nyt kertoa saa.

Hoivatkaa...

Laineissa Laatokan mahti, / kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti, / konsa on koittava koi.
Ylväänä Karjalan heimo / tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee, / vartija poissa jo on.

Hoivatkaa...

                             Veteraanin iltahuuto, sanat ja sävellys Kalervo Hämäläinen (1917-2015)

Anna hetki itsellesi

Voisiko ollakaan sopivampaa opusta tähän vallitsevaan tilanteeseen! Anna hetki itsellesi – Viiden minuutin tietoisuustehtäviä -teos kehottaa lukijaansa keskittymään itseensä, elämäänsä ja unelmiensa ja tavoitteidensa saavuttamiseen. Kirja sisältää nimensä mukaisesti noin viiden minuutin harjoituksia ja kirjoitustehtäviä, joita voi tehdä joko kirjaan tai erilliseen vihkoon. Ideana on löytää kaikenlaisen hälinän keskeltä omasta elämästä ne todella tärkeät asiat ja palauttaa ne takaisin oikealle paikalleen. Mikäs sen mukavampaa, mutta onnistuukohan se viiden minuutin keskittymisharjoituksella, sitä voitaneen miettiä. Voi myös ajatella, että tämänhetkisen pakollisen elämänmenon hiljentymisen aikana saattaisi harjoitusten avulla päästäkin joskus sellaiseen flow-tilaan, josta tulisi myöhemmin päivittäinen tapa.

Kirjan otsikoita ovat Kirjoittamisen voima, Selkeyttämisen taito, Olennaiseen keskittyminen, Sinulla on jo paljon, Ongelmanratkaisu ja Tuotteliaisuus. Tekstit ja kuvat on koottu monista eri lähteistä. Kirjan on suomentanut Laura Kuitunen.

Leivolle

Miks’ leivo lennät Suomehen / sä varhain kevähällä,

et viihdy, lintu riemuinen, / sä maalla lämpimällä?

Miks äänes soreasti soi / vain Suomen taivaan alla,

ja vaikka puut ne vihannoi, / sä lennät korkealla?

”Sen tähden Suomeen kiiruhdan / ja lennän korkealla,

kun tahdon nähdä kauneimman / mä rannan taivaan alla.

Ja senpä vuoksi laulan ma, / kun kannel täällä soipi;

ei missään voi niin riemuita / kuin Suomessa vaan voipi.”

Sanat: Rahkonen, Aleksanteri (1841-1877); Leivo, sävellys: Melartin, Erkki (1875-1937)

Pikkutimpuri: Hotelli Flamingo

On tyttö nimeltä Anna Dupont, joka hyppää taksista Rantabulevardilla ja näkee ensimmäisen kerran elämässään isotädiltään perinnöksi saamansa räjähtäneen, siivottoman näköisen ja kolme vuotta asumattomana olleen hotelli Flamingon. Sitä asuttavat edelleen ovivahti N. Karhu ja vastaanottovirkailijana työskentelevä rengashäntämaki Makke; kummallakaan ei tosin ole mitään työtä, mutta ei toisaalta muuta kotiakaan. Vieraat ja muu henkilökunta ovat siirtyneet samalla paikkakunnalla olevaan hienoon hotelli Hohtoon, joka tarjoaa asiakkailleen enemmän luksusta ja elämyksiä. Anna päättää käydä töihin ja kunnostaa Flamingon entiseen loistoonsa tenniskenttineen, uima-altaineen ja vieraanvaraisine palveluineen. Siinäpä riittääkin hieman puuhaa.

Onneksi apujoukkoja tulee paikalle juuri silloin, kun heitä tarvitaan. On kokki Madame Le Possu, piccolohiiri Vinku, tarjoilija Eeva Koala, Venla Virtahepo, Stella Kirahvi ja monia muita, myös hotellin vieraita, jotka auttavat innolla uutta omistajaa. Mutta sitten saapuu vieraaksi pelottava Herra Harmaja ja hänen jälkeensä hotelli Hohdon omistaja Viljami Villipeto seurueineen. Mitä Anna tekeekään siinä tilanteessa?

Tämä Alex Milwayn sekä kirjoittama että kuvittama noin 6-9 -vuotiaille suunnattu helppolukuinen ja rento kirja kuljettaa lukijansa alun hankaluuksien ja erilaisten haasteiden jälkeen tilanteeseen, johon voi myös kuvitella menestyksekästä jatkoa. Kirjan on suomentanut Aila Herronen.

Pönttö ja remontti

Pitkästä aikaa tartuttiin tuumasta toimeen ja viltistä loimeen ja päätettiin ryhtyä remppahommiin. Idea syntyi YLEn Pelasta pörriäinen -kampanjasta, jossa kerrottiin erilaisia tapoja avittaa kesän tärkeitä pikkuystäviä pysymään hengissä hyvässä jengissä. Johan toki monena kesänä aikaisemminkin on jäänyt nurmikko leikkaamatta monestakin kohtaa, ja syyksi on aina hyvällä omalla tunnolla voinut sanoa, että perhoset ja muut öttiäiset tarvitsevat nekin osansa villistä luonnosta; siksi tämä ymmärrettävä velttous. Luonnonmukaista kasvinsuojeluakin on harrastettu jo vuosia, joten sekin asia on hoidossa, kanansellaista vain levitellään ja myrkkyjä vältellään.

Ja kun siementen kylvely on alkanut maistua puulta, niin onpa heitelty apilan ja kesäkukkien siemeniä sinne tänne pihalle ihan luontevasti jo vuosikausia – ja sekin luetaan nykyisin pörriäisten avustamiseksi. Mutta nyt siis innolla uuteen haasteeseen; tekemään öttiäisasumusta. Täydelliset ohjeet löytyvät netistä YLEn sivuilta, mutta tässäpä sellaiset kotikutoiset, peukalo keskellä kämmentä -kierrätysohjeet:

Esivalmistelut:

-        otetaan iltakävelylle mukaan sakset ja leikellään kuivuneista, eri paksuisista talventörröttäjistä sopivia onttoja pätkiä, joita kanniskellaan ihan pirtin portaille, käpyjä kans

-        poistetaan vanhasta, oravan pilalle nakertamasta lintupöntöstä katto ja etusivu ja kuivatellaan jäljelle jääneet osiot auringossa

Työsuorite:

-        leikataan ontoista oksista sopivankokoisia ja eripaksuisia pätkiä, jotka ladotaan pöntön pohjalle tiiviisti niin, että ne eivät siitä lennähtele tyyliin, minne tuuli risun kuljettaa

-        korsien päälle ladotaan erilaisia käpyjä, jotta ötököillä olisi vara valita, mihin rantautua  

Loppusilaus:

-        naulataan pöntön katto kiinni ja tarkistetaan suojaus, muuten korret mätänevät sateessa

-        katkaistaan tukevasta narusta pätkä ja suunnataan kävely kohti sopivaa puuta; kiinnitetään ötökkäpönttö (huom. sanaa toistellaan kulkiessa ja korostetaan samalla suomen kielen tarkkaa lausumista!) sopivasti niin, että sen etuosa on auringossa, jotta pörriäiset kiinnostuvat tästä majoituksesta

Päätelmä:

-        tehtiin oiva pönttö, jonka kustannukset olivat nolla euroa, kun vastaavan, kaupasta ostetun hinta pyörii ainakin siinä huimassa kymmenessä eurossa, eli kierrätys kunniaan

-        odotellaan innolla tulevia asukkaita ja sen seurauksena syksyistä omena- ja marjasatoa

Pienen hauen pyydystys

Itä-Lapin Kairalan kylästä kotoisin olevan Juhani Karilan (s. 1985) kirja Pienen hauen pyydystys on kahden novellikokoelman jälkeen kirjoittajan kolmas teos, Kalevi Jäntin palkinnon saanut romaani.

Elina palaa kaupungista autolla kotiseudulleen Vuopioon,  ’tyhmään Itä-Lappiin’, jossa on vain suo, paarmat ja sääsket, ei mitään ’jännittävää’, kuten Länsi-Lapissa tai ’eksoottista’, kuten Pohjois-Lapissa. Kotiseutu on muusta Suomesta rajapuomilla eristetty alue, jonne ei kenenkään suositella enää menevän. Hän saapuu tyhjään kotitaloonsa vuosittain aina siihen aikaan, kun muuan suoputura, jota Seiväslammeksi kutsutaan, alkaa osoittaa kuivumisen merkkejä. Sinne majailemaan jäänyt yksinäinen hauki on saalistettava, ja aikaa on vain jokunen päivä. Mutta miksi? Mikä salaisuus haukeen liittyy? Ja kuka on Jousia?

Metelit, ötökät, raitajalat, peijoonit, hattarat, lumotut olennot ja tietenkin myös näkki ja haudastaan tarpeen tullen nouseva Moukku-Olli ovat luonteva osa Vuopion asukkaiden arkista todellisuutta. Elinalle nämä myyttiset olennot ovat tuttuja jo hänen noitana pidetyn äitinsä elinajoilta.

Elinan jäljessä seuraa Janatuinen, naispoliisi, joka on saanut tehtäväkseen etsiä ja vangita ehkä murhan tehneen henkilön. Hänen työtoverinsa Oulussa tuntee kyseisen seudun, ja on varmuudeksi hoitanut itsensä pois pelistä kuultuaan tulevasta tehtävästä tässä oudossa maisemassa. Janatuinen tuntuu olevan kylällä ainoa täysjärkinen, mutta ihmeen sulavasti hänkin solahtaa tähän mystiseen maailmaan muiden mukana eikä lopulta enää edes ihmettele asioiden todenperäisyyttä, kuten vaikkapa autonsa takapenkillä kököttävää peijoonia.

Hersyvä, suomalaisesta mytologiasta reippaalla kädellä ammentava tarina saa lumovoimaa myös lappilaisesta murteesta. Erityisen voimakkaasti tämä romaani tuo esiin suomaiseman ja siihen liittyvät elementit. Jokainen, joka joskus elämässään on oikein lettosuolla rämpinyt, voi tässä kirjassa palauttaa tuoreesti mieleen sen, mitä suo kävijälleen antaa ja mitä se siellä liikkuvalta ottaa.

Pääsiäistä!

Rentukankeltaista pääsiäistä!

Pääsiäisestä ja kansanperinteestä: Tuku tuku lampaitani, ks. KT arkisto 4.4.2015, Lankalaulantaa KT 26.3.2016 tai Pupu pöksyissä pääsiäisenä KT 2.4.2018.

Mämmikourien herkkua

Näin Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän, Elias Lönnrotin syntymäpäivän ja vielä kiirastorstainkin kunniaksi jysäytetään nyt kattilallinen ehtaa perinnemämmiä, joka Hämeessä on erityisesti pitkäperjantain ruoka. Sen ohje löytyy tietenkin vuodelta 1944 peräisin olevasta Kotiruoka-keittokirjasta, ja on seuraava:

8-10 litraa vettä, ¼ kilo maltaita, 2 kiloa ruisjauhoja, ½ teelusikallista suolaa, 6 ruokalusikallista pomeranssinkuoria.

“Neljäsosa maltaista ja vähän ruisjauhoja sekoitetaan padassa 2 litraan lämmintä vettä. Pinnalle sirotellaan paksu kerros maltaita ja ruisjauhoja. Pata peitetään hyvin ja jätetään lämpimään paikkaan noin tunniksi. Nyt hämmennetään padassa jauhot ja vesi sekaisin ja uutta, poreilevaa vettä lisätään. Maltaita ja jauhoja sirotellaan pinnalle, pata peitetään, ja seos jätetään taas imeltymään noin tunniksi. Täten jatketaan, kunnes koko vesimäärä ja maltaat ovat sekoitetut joukkoon; viimeinen vesimäärä lisätään kiehuvana. Jauhoja on käytettävä niin paljon, että mämmi on vetelän puuron tapaista, mausteet lisätään ja mämmiä keitetään vähän aikaa, koko ajan sekoittaen. Se vatkataan aivan kylmäksi. Tuohiset täytetään seoksella puolilleen ja mämmi paistetaan kohtalaisen kuumassa uunissa noin 3 tuntia. Mämmi tarjotaan kylmänä kerman ja sokerin kera.”

 Eipä ole tuohesta vaarin eikä mummankaan suu, lapsenlapsenlapsista puhumattakaan, kun tätä herkkua käydään nautitsemaan!

Virvon varvon vitsasella

Virvon varvon vitsasella, / lempeällä, villaisella, / virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle. / Virvon varvon siivoojille, / lääkäreille, / hoitajille, / virvon heille voimaa töihin, / ettei menis jaksu puihin. / Virvon kaikki kuskit, taksit, / että sais he työstä maksut, / virvon kaupan kassajonot, / että siellä seisois monot / kauempana toisistansa, / jotta tokenis koko kansa, / ja seisois parin metrin päässä / joka säässä. / Virvon poliisit ja soltut, / että virkavallan koltut / pitäis lämmön sisällänsä. / Virvon varvon työttömille, / päivärahaa pyytäville. / Virvon kassan pleksilasin / takana istuvan silmäparin, / joka toivoo etäisyyttä, / silti ystävällisyyttä. / Virvon tsemppii päättäjiiin, / kevään valoo tunneliin. / Virvon kaikki vaarit, mammat, / että minimiin jäis vammat, / jotta tehohoito hoituu, / siitä hyöty meille koituu. / Virvon kotiin hyvää mieltä, / että voimaa saatais sieltä. / Vain yhdessä me työnnetään / se pöpö nurkkaan häpeemään. / Virvon teille, virvon meille, / virvon kaikelle kylälle!