Auttamisen halua ja kykyä

Tuutikki Tolosen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Auttamistoimisto Luna ullakolla on tekijöiden samaan Luna-teemaan kuuluva toinen kirja lukutaitoa treenaaville lapsille. Kirjat ovat ilmestyneet WSOY:n Lukupalat  - helppolukuisessa sarjassa, johon kuuluu muitakin uusia lastenkirjoja.

Auttamistoimisto Lunan on perustanut Annikki yhdessä ystäviensä Yasminin ja Miron kanssa. Neljäntenä porukassa häärii Yasminin erikoishamsteri Luna, josta koko yritys on saanut nimensä. Kirjan kuvitus on suurikokoinen ja raikas ja tekstin määrä kohtuullinen tällaiseen kirjaan. Pientä jännitystäkin on ilmassa, ja tarina päättyy kaikkien kannalta toivottuun lopputulokseen. Oleellista on se, että lapset haluavat vilpittömästi olla avuksi muille.

Aina voi tietysti pohtia, millaista mallia korkean kerrostalon katolla omin luvin  juoksentelevat lapsukaiset antavat kotipihan huimapäille, mutta toisaalta pitänee luottaa siihen, että pieni lukija ajattelee omilla aivoillaan eikä ala toimia samalla tavalla. Jos aikuinen lukee tätä kirjaa yhdessä lapsen kanssa, päästään keskustelemaan ohimennen myös niistä pihan vaarallisista eikä niin hyväksytyistä touhuista ja leikeistä, joita joku saattaa joutilaisuuksissaan keksiä. Mielikuvituksen lennätys, kuten tässä, on silti aina paikallaan!

auttamistoimisto luna.jpg

Reikäkirjojen lumoa

Missä olet pikku norsu? ja Missä olet pikku kettu?  ovat katselu- ja tunnustelukirjoja perheen vauvoille ja taaperoille. Kirjojen sivuilla on erimuotoisia koloja ja reikiä, joihin voi työntää sormen, ehkä jopa kielen – kestääköhän kirja sen! – joten kirjan voi kokea siis konkreettisesti. Kirjoissa on hauska ja värikäs kuvitus ja kuvista löytyy paljon pieniä yksityiskohtia. Tekstiä on niukasti ja se toistuu lähes samanlaisena joka sivulla. Kirjat on suomentanut Mika Siimes. Tällaisia reikäkirjoja on toki tehty ennenkin, klassikkona ehkä voisi mainita takavuosien Tove Janssonin kirjan Kuinkas sitten kävikään? (suom. Hannes Korpi-Anttila), jossa jokaiselta sivulta löytyy kurkistusaukko seuraavalle sivulle. Kyseinen kirja tosin oli tarkoitettu hieman vanhemmille lapsille kuin nyt nämä vauvakirjat, jotka varmaan kuluvat asianmukaiseen kuntoon pikkukansan karttuisissa käsissä.

fullsizeoutput_1.jpeg

Nyt kaikki kokkaamaan!

Suomen lasten kotiruoka – teos on lähinnä lapsille tarkoitettu uusi keittokirja, jossa opastetaan ihan alkeista lähtien keittotaidon salaisuuksiin ja kerrotaan myös, millainen valmistettava ruoka on vaativuudeltaan asteikolla helposta haastavaan. Ohjeen alusta löytyy opastus myös siitä, onko ruoka gluteeniton, maidoton, munaton tai vegaaninen. Kirjan ohjeet ovat selkeät ja isotekstiset. Uusavuttomalle aikuisellekin kirja sopii johdatuksena ruuanlaiton ihmeelliseen maailmaan.

Suvi Rüsterin, Marja Samulin ja Elvi Ristan tekemän kirjan nimestä tulee ensimmäisenä mieleen jo aataminaikuinen, kansan karttuisissa käsissä kulunut keittokirja Kotiruoka. Jotenkin ajatteleekin tähän tuoreeseen kirjaan tarttuessaan, että nyt tulee joitakin ”meidän äitien” tekemiä ikivanhoja ja hyväksi havaittuja ruokareseptejä, mutta annas ollakaan, kirjahan on täynnä uudenuutukaisia ohjeita niin aamuhetkiin, eväsretkiin, iltanälkään, perhelounaalle, kaverikokkailuihin, isommalle ryhmälle ja vielä juhlaankin.

Ohjeista löytyy shaksukaa brittiläisittäin, kikhernedippiä, avokadobageleita, focacciaa, hummusta, nokkosia, nuudelisalaattia ja misolohta, mutta löytyy myös perinteisempää ja arkisempaa settiä, kuten kaurahiutalepuuroa, nakkikastiketta, pinaattilettuja, vispipuuroa ja uuniperunoita eli siis jokaiselle jotakin ihan miu mau mukkaa. Ainoa asia, joka hiukan mietityttää, on se, että kirja on melko kookas ja painava, mutta toisaalta, pöydällähän ohjekirjaa pidetään eikä kenenkään kainalossa tai sylissä.

Keittokirjan kaunis graafinen suunnittelu ja taitto on Päivi Puustisen tekemä ja viehkeä kuvitus on Elvi Ristan. Piirrokset on tehnyt Emmi Kyytsönen.

Suomen lasten kotiruoka.jpg

Kissojen kielen kompasanakirja

Keitä ovatkaan Julle Jantteri, Hola Holaa, Pirskatti, Mukkelismauri ja Rimpularonja, Kampurantti, Hiski, Hakki, Murre, Moppi, Pommeli, herra Hermion, Monni, Härkäpapu, Joni Jumboliini, Huiska, Ärjy ja Konna? No he ovat tietenkin vuoden 1948 kirjallisuuden Nobel-voittajan, T. S. Eliotin (1888-1965) kissoja hänen kirjoittamastaan nonsense-perinnettä kunnioittavasta runoteoksesta Kissojen kielen kompasanakirja, (Old Possum’s Book of Practical Cats) vuodelta 1939, joka on juuri tänä vuonna ilmestynyt ensimmäistä kertaa suomeksi Jaakko Yli-Juonikkaan suomentamana, Jenna Kunnaksen kuvittamana ja Otavan kustantamana. Kerrotaan, että Andrew Lloyd Webber kehitteli Cats-musikaalinsa näiden runojen pohjalta.

Kissojen luonteista kertomisen lisäksi opastusta annetaan myös kissojen käsittelyyn; Kuinka kissoja tulee puhutella: On tärkein sääntö näissä ongelmissa: / ei koira samoin käyttäydy kuin kissa. Näitä runoja lukiessa muistetaan myös kreikkalaisen Aisopoksen (n. 620-560 eaa.) kirjoittamat faabelit eli eläinsadut, joissa erilaisia eläimiä personoimalla kerrotaan ihmisluonteista ja inhimillisistä heikkouksista, mutta asiat etäännytetään taitavasti huumorin avulla. Tämä on kirja, josta aikuinenkin nauttii, pienemmille lukijoille kirjaa kannattaa lukea ääneen yhdessä.

 

Kissojen kielen....jpg

Puputtaa

Jänis jäällä

Jänis juoksi jäätä myöten, / saparoitsi saarta myöten

tervatukkonen kädessä, / juustokakko kainalossa,

maitopullonen povessa.

                                 Suomalainen kansanruno

 Hoppeli hopp

 Jänis tiellä hyppi, hoppeli hopp, / selleriä nyppi, hoppeli hopp,

osti kardemummaa, hoppeli hopp, / pippuria tummaa, hoppeli hopp.

Muisti hauskan seikan, hoppeli. / Teki kuperkeikan, hopp.

                                 Kirsi Kunnas

 Jänis

Yksi kolme, yksi kaksi / jänis muuttui valkeaksi.

Yksi kaksi kolme, / kolme kaksi yksi,

Jänöjussi polku tuli keksityksi.

                                 Kirsi Kunnas

 

Runoilijan uni ruusupensaikossa

Jänis ruusu päässä vaeltaa kukkamaassa /

niin kuin runoilija hupsu uni päässä, /

kamarissaan, kukkamaassa, / jänö ruusu päässä vaeltaa.

                                 Helvi Hämäläinen

 Jänikset

Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa,
kun poikineen isä teki talvimajaa.

"Se tulee", huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.

"Mikä?" ärähti isä, "no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika, käy kiinni ja kanna!"

- "Vielä kysyt" jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.

Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä", isä vastas -

sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."

Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki -
isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.

                                 Lauri Pohjanpää

Jänis istui maassa

Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen.

Mikä sull' on jänönen, kun et enää hyppele?

Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

 

Jänikselle tuli tohtori, tohtori,

antoi sille lääkettä, sekä kylmää käärettä,

käärettä, käärettä, käärettä.

 

Jänis pisti päänsä pensaaseen, pensaaseen.

Jokos terve olet nyt, lääkkeisihin kyllästyt,

kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt?

 

Jänis pieni puikki pakohon, pakohon.

Käpälät sen oivat on, hyppy aivan verraton,

verraton, verraton, verraton.

 

Varo metsäkoiraa jänönen, jänönen!

Koira siit' on iloinen, kun et enää hyppele.

Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

                                                         Alli Nissinen

Jänis.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pikkutimpuri: Kot-koti-kot-kot!

Sateella

Kerran maalla ollessani – siellä olen tuttu –  / sattui sadeilmalla näin kummallinen juttu.

Viisi kanaa kaakottaen kaiken kansan nähden / kinasteli kiivahasti onkimadon tähden.

Siinä niiden riidellessä onkimato luikki / heinikkohon hiljalleen ja mullan alle puikki.

Tästäpä nyt riitelijät hämillensä tuli. / Riita loppui rattoisasti, viha vedeks suli.

                                                                           Alli Nissinen

Pikku juttu

Ol' kerran metsässä mökki, / siin eleli tyttönen,
ja tyttösell' oli kana / ja kissakin pikkuinen.

Ol' kissan kaulassa kello / ja jalassa saappahat,
ja saappahiss' oli varret / ja oikeat anturat.

Ol' kanalla kaulaliina / ja nokkela nuttukin,
ja marssia kyllä hän taisi / ja nokkia sievimmin.

Ja kerran iltasella / tuo kana ja kissanen,
ne läksivät - minne ja mihin, / sit' yhtään en tiedä, en.

                                                                             Alli Nissinen

Oli ukko ja akka

Oli ennen ukko ja akka. / Akalla oli kirjava kana.

Kana teki kirjavan munan. / Muna vieri ja mureni.

Ukko ja akka itkemään, / kana kaikerihtamaan,

muu perhe murajamaan.

                                                                         Suomalainen kansanruno

Kana.jpg

Pikkutimpuri: Rudolf Koivun lukukirja

Iki-ihanasta ja nostalgisesta Rudolf Koivun lukukirjasta on ilmestynyt uusi painos Otavan kustantamana. Tämä kirja – riippumatta lukijan iästä – voisi kuulua jokaisen suomalaisen, jopa kirjahyllyttömän kirjallisuuden ystävän kokoelmiin, teos kun on merkittävien klassikkokirjailijoiden tekstejä pullollaan. On Suoniota, Arvid Lydeckeniä, Aukusti Saloa, Kanteletarta, Topeliusta, Ilmari Kiantoa, Juhani Ahoa, Teuvo Pakkalaa, Arvid Järnefeltiä, Maria Jotunia, Helmi Krohnia, Anni Swania, Immi Helléniä ja kansansatuja ja –runoja totta kai. Kirjan tekstit, jotka on koonnut Marja Kemppinen, ovat peräisin Aukusti Salon Meidän lasten aapisesta ja Meidän lasten elämää –teoksista vuodelta 1935, ja Rudolf Koivun lempeät kuvitukset on tehty juuri näihin kirjoihin. Teksti on sen verran kookasta, että lukutaitoinen lapsi pystyy sitä yksinkin lukemaan, mutta parhaimmillaan kirja on silloin, kun sitä luetaan yhdessä aikuisen kanssa, jolloin voi keskustella yhdessä lapsen kanssa tarinoista ja kuvista ja siitä, millaista elämä on ollut joskus aikaisemmin.

Rudolf Koivun lukukirja.jpg

Suomalaisen kulttuurin päivä 28.2.

Kielivoimistelua:

Liperin kirkon portin korvassa kärrin rumpuja tervattiin. / Risto repii näreisii päreisii Nurmijärven kirkon tornissa. / Ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän taskuun. / Lauri löysi ruplan rahan jyrkän penkereen reunalta. / Kengät länget kangaspuut hangella seistä hengottaa. / Mustan kissan paksut posket säämiskäksi tehdä käski. / Pitkä pöksyt, paksut pohkeet. / Pippilän pappilan apupapin papukeitto pankolla kiehuu ja kuohuu. Pippilän piski paksuposki pisti papukeiton poskeensa.

                                        

 Suomalaisia lastenloruja

Suomalaisia lastenloruja

Pikkutimpuri: Karhu ja kaniini -sarja

Julian Goughin kirjoittama ja Jim Fieldin kuvittama Karhu ja kaniini -sarja on ilmestynyt juuri äskettäin suomeksi Otavalta. Suomennokset ovat Peikko Pitkäsen käsialaa. Kirjojen ikäsuositus on viidestä vuodesta ylöspäin, mutta sanottava on, että ajatuksia riittää kenelle lukijalle vain vauvasta vaariin.

Kaverin kamalat tavat kertoo Karhun ja kaniinin tapaamisesta ja niistä kummallisista omista tottumuksista, joita moni salaa toisilta, ja vielä siitä nolosta tunteesta, kun joutuu paljastetuksi. Se kertoo myös ahneudesta, hyväntahtoisuudesta, ystävyydestä ja syyllisyyden ja katumuksen tunteista tietenkin.

Ei pöllömpi päivä on tarina pienestä pöllöstä, joka joutuu kaniinin aiheuttaman manipuloinnin kohteeksi ja saa osakseen väärää kohtelua. Karhu yrittää tyynnytellä ystäväänsä kaniinia, joka on keksinyt koko jutun. Lopulta asiat selviävät ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tästä kirjasta tulee mieleen some- ja muukin raivo, jonka vallassa puhutaan arveluttavia asioita ja lynkataan henkisesti toisia joskus hatarienkin tietojen perusteella.

Nakuttava naapuri kertoo siitä, miten hermostuttavaa on kestää häiritseviä ääniä, jotka tulevat muusta kuin omasta toiminnasta. Kaniinia kiukuttaa ahkera tikka, joka taukoamatta hakkaa pesää perheelleen. Karhu koettaa taas olla sovitteleva, on sananmukaisesti puun ja kuoren välissä ja saa kaniinin lopulta ymmärtämään tikan työn tärkeyden.

Kirjojen kuvitus on tuore, onnistunut ja tunteita herättävä. Jokaisessa kirjassa on oma, tunnistettava  värisävynsä. Kaverin kamalat tavat - kirjassa värimaailma on turkoosi-harmaa-musta, Ei pöllömpi päivä - kirjassa keltainen-harmaa-musta ja Nakuttava naapuri - kirjassa limenvihreä-harmaa-musta. Kirjoissa on kuvitusta enemmän kuin tekstiä ja ne ovat helppolukuisia, joten lukutaitoiset lapset voivat tutustua niihin myös omatoimisesti. Tosin kannattaa muistaa, että yhdessä luettu on yhdessä koettu! Miten tuntuukin niin tutulta tuo metsä ja eläimistö, ihan kuin tekijät olisivat piipahtaneet suomalaisessa korpimaisemassa!

Karhu ja kaniini.jpg

Ystävänpäivä 14.02.

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko. / Sillä on taskussa avain ja lukko. / Niillä se sitoo ystävät yhteen / niin kuin maamies pellolla lyhteen.

                                                                                  Ikiwanhasta muistokirjasta

 Avain ja lukko, Drottningholmin linna, Tukholma

Avain ja lukko, Drottningholmin linna, Tukholma

Historiaa hauskasti

Mauri Kunnaksen uusin kuvateos Koiramäen Suomen historia on verraton lukupaketti ja ennen kaikkea virkistävä tietoteos sekä aikuisille että lapsille. Aikuisen kanssa tätä kirjaa onkin ainakin pienimpien parasta lukea. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle uskonpuhdistuksesta ja Kustaa Vaasan ajoista 1500-luvulta ja kertovat tärkeimmistä tapahtumista ja uudistuksista Suomen historiassa aina 1800-luvulle Suomen sotaan ja Vänrikki Stoolin tarinoiden ilmestymiseen saakka, tietenkin Koiramäen herkullisin kuvin.

Eipä ole ihan äsken tullut vastaan näin herkullista historiateosta, joka autenttisen kuvamaailmansa ohella kertoo hauskoja kaskuja ja sattumuksia kyseisestä ajasta ja silti pysyy asiassa historiallisten tietojen osalta. Kirjan esipuheessa kirjailija kiittääkin Mirkka Lappalaista ja muita historiantuntijoita, jotka ovat auttaneet kirjan historiallisissa faktoissa.

Olisikohan viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa voitu mitenkään ajatella annettavaksi tälle kirjalle ja samalla koko Mauri Kunnaksen elämäntyölle, hänen tuotantonsa kun hakee omassa kategoriassaan jo vertaistaan? Kunnas on jo tätä viimevuotista ehdokkuutta aiemmin ollut ehdolla myös Astrid Lindgrenin muistopalkinnon saajaksi.

 

Koiramäen Suomen historia.jpg