Tarmolla on Asiaa

Kansallisteatterin Willensaunassa käytiin katsomassa Juha Variksen 25-vuotisen uran juhlaesityksen ennakko, jossa näyttelijä esittää upeasti yhtätoista erilaista roolia näytelmässä Tarmo. Näytelmä pohjautuu Riikka Ala-Harjan samannimiseen novelliin. Tarmo on tavallinen kirjastossa työskentelevä miehenköriläs, joka odottelee vieraita 50-vuotispäivänsä kynnyksellä. Odottelu muuttuu vähitellen pettymykseksi, kun juhlijoita ei ala kuulua. Elämä tarjoaa lohdutuksen, pienen sellaisen, mutta kumminkin. Tekstin sanomaksi ajateltiin, että ei sovi vähätellä pientäkään yhteyttä toiseen ihmiseen; siitä saattaa kehkeytyä elämän tuikitärkeitä merkityksiä.

Rakennus- ja peruskorjauspuuhissa vuorossa oli kankaan rakentaminen, johon saatiin ammattitaitoista apua. Muuten siitä ei olisi tullut edes tuluskukkaroa, takista puhumattakaan, kuten Hiiri kissalla räätälinä -kertomuksessakin aikoinaan. Niin tulivat käyttöön myös aiemmin mainitut Byggmaxin rimat ihan viimeisintä myöten, kun niitä tungettiin kiristämistarkoituksessa loimitukin ja loimen väliin. Osattiin myös sujuvasti auttaa kudontaan vihkiytynyttä asiantuntijaa hänen vasempana kätenään ja tehdä joitain alkeellisia aputöitä kotvasen neuvonnan jälkeen. Niin että ei oltu suinkaan turhaan paikalla, ei. Pideltiin pulikkaa jos toistakin ja mittanauhaa siirreltiin tukilta toiselle kuin uittohommissa ikään. Kunnon tukkilaisen tunnusmerkki, varrellinen keksi, vain puuttui.

Nyt on sitten sekin rakennelma koottu ja voitaneen nostaa malja suoritteelle. Kauan eläkööt kangaspuut ja pitkää ikää ja pölylaskeumia lattialle sitten, kun aletaan oikein paukuttaa (ei paukuttamaan, vaikka sekin on jo suomen kielessä luvallista) kangasta tukille!



kangaspuut.jpg