"Vanja-eno, kuwa ihmiselämästä"

kirjoitti Viljo Tarkiainen Vanja-enon ensimmäisestä suomenkielisestä esityksestä aikoinaan arviossaan Hesarissa, kuten Suna Vuori kertoo tuoreessa omassa esseessään (HS 13.09.2014).

Tultiin taas timpuroinnin vastapainoksi nauttineeksi todellinen taidepläjäys eilen Kansallisteatterin Tsehov-klassikon, Vanja-enon ennakkonäytöksessä. Roolit olivat kohdillaan, lavastus huikea ja mielenkiintoinen, valot, puvustus, musiikki, dramaturgia, kaikki aivan nappiin. On hienoa ja arvokasta, että  yli 100-vuotias näytelmä saadaan tämän päivän kieliasuun ja niin eläväiseksi teatterissa, että se  'tulee iholle', niinkuin nyt  sanottaisiin. Kristo Salminen, Eero Aho, Emmi Parviainen, Krista Kosonen, Seppo Pääkkönen, Terhi Panula, Seela Sella ja Heikki Nousiainen sen tekivät Paavo Westerbergin ajatellussa ohjauksessa katsojille iloksi ja ajateltavaksi. Upeaa työtä. Näinhän ne tuppaavat nykyisinkin törmäämään eri ihmisryhmien arvot ja odotukset, että ihan tästä päivästä. "Minkäs sille voi, täytyy elää", sanotaan lopussa ja palataan sorvin ääreen. Voisi mennä katsomaan Kansallisen esityksen vielä vaikka uudelleen, niin oli soma paketti.