"Tänään on se päivä...

jolloin mansikat maistuvat mansikoilta lapsuudenaikaisilla rauniokummuilla", runoilee Sirkka Seljakin kokoelmassaan Pisaroita iholla.

Se on siis totta nyt, että vihdoin saatiin lämmintä vettä kaupungin putkesta – ja eilen ihan ilmaiseksi, kun mittaria ei oltu illalla vielä asennettu. Mikä ilon ja riemun päivä, sanoisi Nummisuutarin Esko ja niin sanotaan täälläkin. Vihdoin tämä hyytävän kylmän vesijohtoveden kanssa kärvistely loppuu. Onhan sitä kestänytkin jo maaliskuusta asti, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Jee, jee, jee!

Paneuduttiin joutoaikana Nina Canaultin mielenkiintoiseen kirjaan Vaietut virheet jälkipolvien taakkana ja löydettiin sen takakannesta kysymys Mikä on virhe? Kysymykseen vastaa psykoanalyytikko Didier Dumas ja sanoo: – Virhe on puhumatta jättäminen, mahdottomuus kertoa, kyvyttömyys vastata itsestään ihmisenä, puhuvana ihmisenä.

Miten tämä virhe nyt tähän kaukolämpöremonttiin kuuluu? No aasinsiltaa pitkin mentäessä voitaisiin sanoa, että virhe olisi esimerkiksi ollut ostaa uusi öljykattila jo ihan maailman fossiilisten polttoaineiden yhä vähentyvien resurssien vuoksi. Se on ollut myös vaiettu virhe siihen saakka, kun tämä vanha kattila on kellarissa lämpöään ilmoille pöhööttänyt, vaikka kuinka on ollut rakas ja terapeuttinenkin se tulipesä. Urakoitsijan mukaan hyötysuhde on ollut noin 60/40, eli paljon on siis lämpöä mennyt niille sananparren harakoille tämänkin talon piisistä. Vaan ei mene enää, hyötysuhde on nyt 100/0 eli harakat saavat nyt etsiä lämpönsä muualta. Ikävää niiden kannalta, mutta koetetaan kestää. Eivät ne silti näytä kotikuustaan hylkäävän.

Nina Canault.jpg