Valoa näkyvissä

Ihmetellään aamulla, mikä on tämä valoilmiö, joka tuolla idän taivaalla pilkottaa monen monituisen sadepäivän jälkeen. Ei kai vain aurinko, joka paistaa eteläeurooppalaisille ja jenkeille liikaa tänä kesänä ja pohjoiseurooppalaisille liian vähän? Onkohan siinäkin joku viisaus takana, että pysyy tasapainossa tämä aurinkokuntamme?

Remontti elää. Katua on nyt alettu kaivaa auki toisesta suunnasta, joten ennen pitkää molemmat lämpöputket kohtaavat toisensa risteyksessä. Luultavasti ne ovat iloisia jälleennäkemisestä ja siitä, että ne voivat sitten yhdessä jatkaa matkaa kulman taakse. Opiskeltiin aikanaan personifikaatiota, jossa jokin materia tai asia elollistetaan ja tehdään inhimilliset tunteet omaavaksi. Aurinko ja lämpöputket  ansaitsevat tulla personoiduiksi ilman muuta.

"Olen verkon silmässä kala. En pääse pois: ovat viiltävät säikeet jo syvässä lihassa mulla. Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois. Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!

Meren silmiin vihreihin vain loitolta katsonut oon. Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla! Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon! - Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla."

Edellinen Uuno Kailaan runo tulee heti mieleen personifikaatiosta, vaikka sen synkkyys ja patetia nyt ei sovi ollenkaan tämän aamun valoisaan ja aurinkoiseen tunnelmaan. Mutta koska aiemminkin on menty runollisia aasinsiltoja pitkin, niin tehdään nytkin, koska itse runo on niin kertakaikkisen vaikuttava. Hyvä Uuno, olet numero yksi!