Sademetsän tarinaa ja honkametsän huminaa

Juuri elokuvateattereihin tullut Luc Jacquetin ohjaama ja käsikirjoittama Sademetsän tarina on upeaa nähtävää ja herättelee kyllä paatuneimmankin metsäntuhoojan alkukantaisen syyllisyyden. Hyvä niin. Mitä me maailmassa olisimme ilman metsiämme, metsäläiset? Meillä Suomessa on vielä jäljellä, mitä tuhota. Aamun Hesariakin lukiessa saa todeta, että ”metsänhoito” ymmärretään hyvin monella eri tavalla. Tavallinen metsäläinen ei jaksa mitenkään ymmärtää, miksi vaikkapa järkyttävät aukkohakkuut luontokohteiden lähistöllä ovat metsänkaatajien kannalta hyvin suunniteltua  metsänhoitoa. Metsät ovat keuhkomme ja puilla on oma myyttinen henkensä ja voimansa, jota tulee kunnioittaa.

Kirjallisuuteen palataksemme nyt on hyvä aika, viimeistään ensi viikolla härkäviikkojen alkaessa ja alkaneen vuoden ylösrakennukseksi, ottaa kauniiseen käteen Marcus Aureliuksen teos Marcus Aureliuksen teos Itselleni – keisarin mietteitä elämästä: ”Ole niin kuin kallionkieleke, johon aallot alati murtuvat. Silti se seisoo paikoillaan, ja sen ympärillä nukahtaa veden kuohuva virta. ””Minä onneton, kun tämä minulle tapahtui.”” Ei näin, vaan: ””Minä onnekas, sillä vaikka tämä minulle tapahtui, en edelleenkään tunne tuskaa eikä käsillä oleva minua murskaa enkä tulevaa pelkää.””

Itselleni.jpg