Rakentamista sekin; kangaspuiden kokoaminen

Kun nyt kerran ollaan rakentamisen, peruskorjauksen ja -parannuksen äärellä, niin rakennettiinpa viikolla keväällä hankitut kangaspuut kasaan. Ne ovat odottaneet vintin nurkassa vain sitä hetkeä, kun joku sen lajin rakentamisen ammattilainen saataisiin takinliepeestä kiinni. Nyt se vihdoin onnistui.

Samalla kurkistettiin aivan omanlajiseensa ammattiterminologiaan, joka aukenee vain sisäpiiriläisille; luomapuut, pingotin, pirta, niidet, tukki, nyörit, polvipuu, loimi, kude, ylävälittäjät, alavälittäjät, välissä keskivälittäjät – vitsivitsi – polkuset, rintapuu, kaidepuu, vipuset ja niin edelleen. Joka ainoalla ihan tavallisennäköisellä puun- ja narunpätkällä on oma nimensä, joka kuuluu asiaan vihkiytyneen tietää, muuten on tosi tekijöiden keskuudessa ihan keltanokka.

Erikseen on myöhemmin tapahtuva varsinainen kankaan rakentaminen, joka tapahtunee kesän loppupuolella, jos silloinkaan. Ammattilainen kertoi, että hän suosittelee kutomisen aloittamista melko helposta lajista, kuten räsymatosta, niin että ensimmäisenä ei kannata hyökätä mihinkään monikuvioisiin ja erityisen vaativiin kudonnaisiin, kuten ripsi, pompsi tai jotain sellaista ja palttina, joista tulee vain iso vaivannäkö, pahkoja päähän ja lopulta turhautuminen. Tyvestä puuhunkin noustaan, eikä mennä perä edellä puuhun, kertoo vanha suomalainen kansanviisaus ja sitä totelkaamme.

Vaikka kangaspuiden kokoaminen veikin ison osan illan älyllisestä kapasiteetista, ehdittiin silti vielä kirjojenkin ääreen. Kirjaston poistomyynnistä löydettiin nipullinen mielenkiintoista luettavaa: Tove Janssonin romaani Kunniallinen petkuttaja, Junichiro Tanizakin Varjojen ylistys, Jonathan Cullerin teos Ferdinand de Saussuresta, Maritta Lintusen novellikokoelma Mozartin hiukset ja Joel Haahtelan romaani Lumipäiväkirja. Näistä sitten kerrotaan myöhemmin, kun niiden sisältöä on päästy selailemaan tarkemmin.

Kunniallinen petkuttaja.jpg