Paista päivä, helli helle, paista meille jokaiselle

Kaukolämpö on tänään nyt sitten tosiasia tässä taloudessa. Ei ollut turhaa koko kevään odotus! Sen vuoksi tuo otsikossa mainittu Toivo Kärjen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama laulukin ilmoille viipymättä kajautetaan, että toivottavasti päivä paistaa pitkään ja hartaasti, että Sampo-ihmeapparaatin mittari ei ala raksuttaa turhan aikaisin kylmien säiden ja öiden laskua.

Lukukokemukseksi on tänä voiton päivänä otettu Thomas Bernhardin ankeaakin ankeamman omaelämäkerrallisen teossarjan kaksi osaa Syy ja Kellari ja molemmat valittu vain teoksen nimen perusteella sen kummempia kirjoja selailematta. Syy tällä kerralla on se, että remontti vihdoin valmistui ja Kellari taas kertoo, missä osassa taloa on työskennelty.

Ennen urakoitsijan lopullista lähtöä pidettiin koulutustapahtuma, jossa kuunneltiin sujuvasti kokeneen kaukolämpömiehen selostus, miten tätä ihmeapparaattia käytetään yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Liimattiin vihreitä ohjelappuja masiina täyteen, jokaisen hanikan kohdalle tieto siitä, mitä sille pitää tehdä. Peli näytti monimutkaisemmalta kuin hedelmäpeli marketin eteisessä. Tässä näyttäisivät olevan katastrofin ainekset hyppysissä, jos veivaa jotain paikkaa väärään suuntaan. Onneksi ohjekirja oli myös ymmärrettävä, tehty kuvien kanssa käyttöä varten. Ei muistuttanut lainkaan vaikkapa sitä EU-kapulakieltä, josta kukaan ei saa mitään selvää, luultavasti ei edes sen laatija.

Kaken anturi.jpg