Lyhyestä virsi kaunis

Vanhan, kulahtaneen talon hoivaajan yksi tärkeimmistä nyrkkissäännöistä on: – Älä jätä mitään syötäväksi kelpaavaa kellariin tai kuistille tai kompostiin, jos haluat pitää pienet jyrsijät tiessään. No, ei taas muistettu tätä perusasiaa ja jo oli kellarissa hiirenmentävä, pistävä tuoksu. Oli jätetty viime talven jäljiltä suljettuun muovipussiin kourallinen auringonkukan siemeniä, ja nekös olivat kelvanneet. Siivo oli senlaatuinen, että eipä viitsi kertoa sen enempää. Ei auta, vaikka laitettaisiin moninkertaiset muovisuojuksen siemenien ympärille. Pitää vain pitää mielessä yksinkertainen muistisääntö: hiiri on jyrsijä, hiiri on jyrsijä, hiiri on jyrsijä. Kun kissaa ei ole, rakennettiin siis taas hiiribaari pienestä pahvilaatikosta kellarin lattialle omantunto vienosti takaraivossa kolkutellen.

Lituskaisista kirjoista mainitaan tällä kertaa Tarja Roinilan suomentama Augusto Monterroson Musta lammas ja muita eläinsatuja. Lainataan sieltä kertomusta Syöpäläinen joka uneksi: ”Olipa kerran Syöpäläinen nimeltään Gregor Samsa joka uneksi olevansa Syöpäläinen nimeltä Franz Kafka joka uneksi olevansa kirjailija joka kirjoitti virkailijasta nimeltä Gregor Samsa joka uneksi olevansa Syöpäläinen.” Selkeätä tekstiä kuin vettä vain ja aivoja virkistävää.

Toinen lituskaisten kirjojen aateliin kuuluva on Keijo Rinteen suomentama Jonathan Swiftin (1667 – 1745) Ohjeita palvelusväelle (Directions to Servants). Ohjeessa keittäjälle neuvotaan: ”Älä koskaan tarjoa kanankoipea illalliseksi, jos talossa on kissa tai koira, jota voidaan syyttää sen viemisestä. Mutta jos talossa ei ole kumpaakaan, voi aina syyttää rottia tai kulkukoiraa.” Tuon vihjeen perusteella keittäjä siis lihoo ja isäntäväki laihtuu ja tästä saadaankin heppoinen aasinsilta Laurin Viidan runoon: ” Sika lihoi, ukko laihtui, joulun alla vuoro vaihtui.”

La oveja negra y demás fábulas.jpg