Lampaanpesua ja muuta hörhellystä

Kaikenlaisen pienen timpuroinnin ohessa vierailtu Tallinnassa Kadriorgin puistossa (sinne pääsee ratikalla numero 1) sijaitsevassa Mikkelin museossa katsomassa Kultakauden värit, Viron klassista maalaustaidetta – näyttelyä. Se oli voimakas, valoisa ja upea näyttely Lampaanpesijöineen ja merkillisine maisemineen.

Tallinnasta löytyi tutun vinkkauksesta myös ihan uusi paikka, jonne ei ollut tullut piipahdettua aikaisemmin, nimittäin Kalamajan teollisuusalue, jonka nuoret yrittäjät olivat valloittaneet työtiloikseen. Rosoista neuvostovallan aikaista tiilibunkkerialuetta ei suinkaan ollut ajettu maan tasalle, vaan se oli valjastettu uuden virolaisen muotoilun ja designin palvelukseen. Ravintoloita näytti olevan joka lähtöön ja alueelta löytyvät myös säilytetyt 1920 – ja 1930 -lukujen kaksi-kolmekerroksiset puutalot kivestä tehtyine porraskäytävineen. Lauantaisin Telliskivessä järjestetään kirpputori, joten sekin kannattaa muistaa, kun etsii varaosia vanhan mökkeröisen kunnostukseen. Ollaankohan ihan Tallinnan Brooklynissä, josta tulikin mieleen aikapäiviä sitten luettu Betty Smithin Puu kasvaa Brooklynissä, joka oli joskus aivan värisyttävä lukukokemus.

A tree grows in Brooklyn.jpg