Kissanmentäviä reikiä kivijalassa

Eilen esiteltiin tuttaville hienoa juoksuhautaa, jonka kaivurimies oli tehnyt kadulta kotiseinään saakka. Ihailua herätti erityisesti kuopan kaivajan tasainen työn laatu. Kyllä kelpaa tässä maassa, jos ammattimiesten työ on tuollaisen tasoista.

Aamu alkoi lupaavasti. Heti kahdeksalta huomattiin, että kellariin oli ilmestynyt kymmenkunta komeaa miestä. Joku sanoikin, että yhtään enempää ei mahdu. Kellarissa tarkistettiin kaukolämpöputkien sisääntulokohta. Heti sen jälkeen aloitti porausfirman mies työnsä ja teki kaksi somaakin somempaa reikää kivijalkaan. Saatiin kaksi täydellistä betonista lieriönmallista kukkapylvästä entisten rosoisten lisäksi. Tarjottiin poraajalle aamukahvit, jotka häneltä olivat jääneet juomatta. Sitten ihailtiin pitkään kahta vierekkäin olevaa kissanmentävää ja -tultavaa reikää. Huomisen mies lupasi tulla heti aamusta, joten tämähän alkaa olla jo todella lupaavaa.

Kissoista tulevat mieleen Eeva-Liisa Mannerin kissa-runot: ”Kerronko kissasta, hän on hiipijä kuutamolla…”. Katseltiin poraajan kanssa reikiä ja todettiin, että hyvin mahtuvat naapurin kissat kahdesta reiästä, jos vain haluavat tulla tervehtimään kellarin mahdollisia hiiripoikueita. Pois pääsee samoista aukoista. Odotellaan kissavieraita huomiseen asti, jolloin reiät menevät umpeen. Aapelin viimeinen julkaistu pakinakokoelma on nimeltään Kissa kissa kissa, jossa hänen lempeä kirjallisuusarvostelijansa on Oliver-niminen kissa. Kokoelmassa esiintyy myös toinen kissa, Kalle, isokissa, mutta se onkin jo eri tarina.

Aapeli muuten selittää edellä mainitussa teoksessaan erilaisten sanojen merkityksiä. Niinpä hän kertoo, että "rakkaani on nimitys, jota käytetään ensisijaisesti kirjeissä. Se on myös varttuneeseen ikään ehtineiden sorrettujen aviomiesten hokema". Pitäneekö vielä paikkansa?

Illalla luettiin säitä (lue: hellettä) pidellessä August Strinbergin Luostari. On siinä ollut miehellä vaikeeta oman identiteettinsä kanssa, vaan siitähän ne pakkaa suuret kertomukset syntymään…

Holet.jpg